
Tällaisia töitä on esillä Länsi-Ruotsissa, Surten entisen lasitehtaan museossa. Taiteilija on göteborgilainen Martti Risku. Viime viikolla avattiin hänen näyttelynsä Surten lasimuseossa ja kesäksi syntyy töitä näyttelyihin Saksassa ja Hollannissa. Martti Risku on tiettävästi ainoa, joka on kutsuttu Keskieuroopan alkuvoimanäyttelyihin.
Inkeri Lamér tapasi Martti Riskun kun hän ripusti näyttelyään Surtessa Göteborgin Pohjoispuolella.
Miten tämä tulella maalaaminen tapahtuu? Jukka Tuominen kävi Martti Riskun pajassa, missä rauta taipuu jopa tuhannen asteen kuumuudessa.
Kulunut vuosi on vienyt Marttia yhä enemmän tadetaonnan suuntaan. Nyt avattu Surten lasitehtaan näyttely on teettänyt töitä ja kesäki Martin öitä on tilattu kahteen suureen näyttelyyn Saksaan ja Hollantiin. Näytelyteema on alkuvoima, ja Martin suuret raudasta taotut teokset puhuttelevat sekä jyhteydellän että pehmeydellään.
Ompeluteema on esillä niissäkin töissä kuten myös Surten lasitehtaan näyttelyssä, jonne vielä palaamme. Martti Riskun tie taidetajojaksi on kulkenut Torniosta Boråsin kautta Göteborgiin.
Sepän koulutuksen hän hankki Göteborgissa Terra Nova telakalla, missä rakennetiin itä-intian kauppakomppaninan purjelaiva. Siellä hän sorvasi mm laivan pultteja.
Koska taideharrastus on aina kulkenut leipätyön rinnalla saattoi sepän työn yhdistää taiteeseen. Martti Risku suoritti kisällin tutkinnon vuonna 2004 ja nyt siis hänellä on oma paja. Materiaaleina ovat pronssi, hopea ja jopa titaani, josta taotut korut ovat sopivia allergikoille. Rakkain materiaali taitaa sittenkin olla rauta.