Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/
Sisuradion kulttuuriohjelmia 2004-2012.

Laitakaupungin valot Liisa Paavilaisen silmin

Julkaistu torsdag 10 augusti 2006 kl 17.50

Laitakaupungin valot, Aki Kaurismäen elokuvatrilogian viimeinen osa saa perjantaina ensi-iltansa yhdeksässä elokuvateatterissa Ruotsissa:Tukholmassa, Heron Cityssä ja Kistassa sekä Göteborgissa. Lundissa, Malmössä, Uppsalassa ja Västeråsissa.

Kaurismäestä ei voi erehtyä, elokuvan joka kuvaruudusta henkii nostalginen melankolia. Laitakaupungin valojen yksinäinen yövahti liikkuu lähempänä nykyaikaa, Helsingin keskustan lasipalatsien kylmät seinät osoittautuvat ympäristöinä yhtä Kaurismäkiläisiksi kuin vanhat kapakat.

Aki Kaurismäki itse luonnehtii Koististaan seuraavasti:

”etsii Chaplinin pikku kulkurin lailla kovasta maailmasta pientä säröä, josta ryömiä sisään, mutta niin kanssaihmiset kuin yhteiskunnan kasvoton koneistokin katsovat asiakseen murskata hänen vaatimattomat haaveensa kerta toisensa jälkeen. Rikolliset ainekset käyttävät hänen rakkaudenkaipuutaan ja asemaansa liikekeskuksen yövartijana hyväkseen ....
Niinpä Koistiselta viedään sekä työ, vapaus että haaveet. ”

Laitakaupungin valojen yövartija on todellinen looseri, johdonmukaisen jääräpäisesti hän panee itsesnä liriin kuin suomalainen Don Qiote taistelussa tuulimyllyjä vastaan. Elokuvan päähenkilöt: Janne Hyytiäinen, Ilkka Koivula, Maria Järvenhelmi ja Maria Heiskanen ovat Kaurismäki-yhteyksissä uusia, mutta yhtä uskottavan hellyttävästi he pitävät naamansa peruslukemilla laukoessaan lakoonisia repliikkejään. Erityisesti kamera viipyy Maria Heiskasen tupakkaa polttavassa kioskinpitäjässä, joka Koistisen ainoana ystävänä lopulta antaa sen pienen toivonkipinän, jota ilman Kaurismäki ei olisi se Aki, joka tunnetaan koko maailmassa. Itse hän kutsuu itseään hellämieliseksi vanhukseksi.

Tämäkin tarina on jo levinnyt ympäri Eurooppaa, Kanadaan ja USA:han. Kaurismäkifanit saavat koko annoksen nostalgiaa, mutta trilogian kakkososan palkinnoille nostanut sadunomainen huumori loistaa poissaolollaan.
Elokuvan musiikki on sekin ennestään tuttua 70-luvun nostalgiaa, tällä kertaa myös venäjäksi, ja poutahaukat rokkaavat taas.

Välillä katsellessaan toinen toistaan seuraavia mykkäelokuvasta muistuttavia surkimuksen kaahauilukohtauksia tuntee melkein katsovansa Kaurismäen parodiaa omasta elokuvantekemisestään. Mutta monet kohtauksista jäävät elämään muistoissa, niille voi vielä pitkään jälkeenpäin hykerellä mielen verkkokalvolla, kuten ilkeiden koiranomistajien heilumaan jättämä kapakan saluunaovi.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".