Valoa Pohjoisesta
Viime lauantaina 6.10. Tukholman ABF-talossa järjestettiin seminaari Torniolaaksosta nimellä Valo tulee pohjoisesta - Ljuset kommer från norr. Tilaisuutta varten varattu sali täyttyi ääriään myöten innokkaista kuulijoista. Järjestäjät Tornedalingar i Stockholm, Tornilaakson neuvosto, Norrbottens Gille, Suomen instituutti, Tukholman Suomiseura ja ABF olivat tyytyväisiä.
Niin myös Gunnar Lassinantti, joka innostui muistelemaan isänsä kanssa tehtyjä reportaasimatkoja. Tukholman seminaarissa kävi Juha Tainio.
Kaksiosoisen seminaarin alussa oli katsaus historiaan, Emeritusprofessori Erling Wanden aiheena oli ruotsalaisuus ja suomalaisuus Torniolaaksossa, Linea Nylund jatkoi Meänkielestä ja Tornionlaakson kulttuurista. Laestadiolaisuuden merkitys Torniolaaksolle oli pappi ja kirjailija Tyra Helena Lindströmin aihe ja toimittaja kirjailija Kaa Eneberg kertoi 30-luvula Kiirunasta Neuvosto-Karjalaan muuttaneiden kohtalosta.
Seminaarin toisessa osassa katsottiin tulevaisuuteen, elinkeinoelämä ja kehitys teemana puheena mm Northland Resources kaivosyhtiön suunnitelmien nykyvaihe ja Pajalan tulevaisuus puhui kunnanneuvos Kurt Wennberg ja valtiopäivämies Sven Erik Bucht nosti esiin Haaparanta Tornion yhteisesti toteuttamat visiot ja kehotti koko Torniolaakson käyttämään saamaa konseptia, Suomen puolen Torniolaaksosta kokoukseen osallistui Länsipohjan yrittäjien Martti Kankaanranta, jota harmitti se ettei Pajalan Kaunisvaaran malmia kuljetettu rautatietse Suomen kautta vaikka rata tuleen 40 km päähän Kolariin ja innostui kertomaan kuinka suomessa nyt suunnitellaan omaa Jäämeren rataa, Kaunisvaaran malmi ja Martti Kankaanranta.