Kirkkokansa vietti Maailman juhlaa Malmössä
Ruotsin kirkon kansainvälisen työn suurta katselmusta, Maailman juhlaa, vietettiin Malmössä viikonloppuna. Esillä oli myös vähemmistöjen ongelmia.
Tapahtumia maailman juhlassa oli asian ympärillä toistasataa: seminaareja, workshoppeja, teatteri- ja musiikki-esityksiä, jumalanpalveluksia ja hartauksia. Osanottajia eri tilaisuuksissa oli tuhansia ja lauantai-iltana pidetty rauhanmanifesti täytti Malmön suurtorin ihmisistä. Ensimmäistä kertaa maailman juhlassa oli myös vähemmistö-ohjelmaa.
Yksi seminaari käsitteli saamelaisten ongelmia kaivosteollisuuden kanssa. Tässä seminaarissa kuultiin myös Kolumbian intiaaneja, joilla on samankaltaisia ongelmia kaivosteollisuuden kanssa kuin saamelaisilla Ruotsissa. Kaivosteollisuus tuhoaa luontoa ja vaikeuttaa perinteisiä elinkeinoja. Sylvia Sparrok on kirkon saamelaisneuvoston puheenjohtaja ja hänen mielestään seminaari onnistui erinomaisesti.