Tiistai 23.10. 2012

Potut pottuina

Julkaistu: onsdag 17 oktober 2012 kl 18:25

Peruna kuuluu vielä nykyäänkin monen ihmisen perusruokavalioon vaikka yhä useampia kilpailevia elintarvikkeita ilmestyy kauppojen hyllyihin.

King Edvard on ruotsalaisten suosikki, Suomessa sitä ei ole juuri lainkaan...

Paula Ilola

Pottu maistuu edelleen Pottu maistuu edelleen (5:39)
Peruna kuuluu vielä nykyäänkin monen ihmisen perusruokavalioon vaikka yhä useampia kilpailevia elintarvikkeita ilmestyy kauppojen hyllyihin. Perunaa on syöty jo satoja vuosia ja sen jalostustyö on nykyään hyvin pitkälle kehittynyttä. Vaikka Suomi ja Ruotsi ovat paljolti samanlaisia maita perunanviljelyn suhteen, on maiden välillä erojakin. Yksi Ruotsin suosituimmista perunalajikkeista on esimerkiksi Suomessa täysin tuntematon. Suomessa Tyrnävällä sijaitsee Suomen siemenperunakeskus, jonka konsultti Paula Ilola arvioi että ensi kevään tavallisin peruna suomalaispelloissa lienee Melody. Toimittajana Jönköpingissä Odla-messuilla oli Pekka Ranta.
Onsdag 17 oktober 2012 kl 18:32 (Smoolanti-Hallanti)

Perunaa on syöty jo satoja vuosia ja sen jalostustyö on nykyään hyvin pitkälle kehittynyttä. Vaikka Suomi ja Ruotsi ovat paljolti samanlaisia maita perunanviljelyn suhteen, on maiden välillä erojakin. Yksi Ruotsin suosituimmista perunalajikkeista on esimerkiksi Suomessa täysin tuntematon.

Suomessa Tyrnävällä sijaitsee Suomen siemenperunakeskus, jonka konsultti Paula Ilola arvioi että ensi kevään tavallisin peruna suomalaispelloissa lienee Melody. Toimittajana Jönköpingissä Odla-messuilla oli Pekka Ranta.

Nyckelord

Ituradio