Korhosen perhe 50 vuotta Jukolan johdossa
Julkaistu 6.9.2012
Sundbybergin Jukola-kerho viettää sunnuntaina 50-vuotisjuhliaan. Puheenjohtajana on kolmannen polven Korhonen. Jukolan perusti Matti K Korhonen, häntä seurasi Virpi Korhonen ja nyt Harri jatkaa perinnettä. Kuulemme myös vaari Korhosen 80-vuotishaastattelun vuodelta 1988.
Jukolakerhon perustamisaikaan 50 vuotta sitten suomalainen järjestötoiminta eli kultakauttaan. Jäseniä oli paljon ja toiminta vilkasta. Jukolan toimitilat olivat Sundbybergin Folkets husissa, jossa järjestettiin tanssit joka viikko. Ne keräsivät 600 kävijää.
Kerhon perustaja edesmennyt Matti K Korhonen heilutti puheenjohtajan nuijaa lähes kolmekymmentä vuotta. Matti Korhonen oli tunnettu myös kullankaivajana ja kesäisin hän suuntasi matkansa Lemmenjoelle.
Matti K Korhosen 80-vuotispäivän aikoihin 1988 Jukola kerhon tilat olivat vielä omassa talossa Sundbybergin kansantalolla.
Toiminta on muuttunut
Nyt Jukola on kiertänyt kaikki Sundbybergin ravintolat, tansseja on enää tuskin kerran kuussa, ja yleisöä kertyy parisen sataa.
Harri Korhonen ei ole nähnyt Sundbybergissä suomen kielen aseman juuri parantuneen Hallintoalueen aikana.
Sundbybergin kunta on laatinut päätöksen että suomen kieli tulisi nähdä meriittinä rekrytoinnissa.Ympäristöpuoleen Annika Hirvonen uskoo että tämä ajatustapa tulee edistämään myös muita vähemmistö- ja kieliryhmiä.
Harri Korhonen on ylpeä kotikunnastaan, mutta hän ei usko suuriin parannuksiin suomen kielen asemassa Sundbybergissä vielä moneen vuoteen.
Viidenkymmenen vuoden päästä olen itse 83-vuotias, kun Jukola voisi viettää 100-vuotispäivää.