"Silloin kysyy useasti koska saa ruokaa"
- Intohimon kannalta nämä kolme vuotta ovat olleet parhaimmat koskaan, mutta taloudellisesti ne ovat olleet pahimmat koskaan, kertoo Juuso Pikanen, puolet duosta Fritjof & Pikanen.
Juuso on yhdessä Fritjof Löfgrenin kanssa viimeinkin saanut debyyttilevynsä Danvikstullbron valmiiksi ja julkaistua, mutta elämä taiteilijana on haasteellinen. Rahantulo on pientä ja sporaadista.
- Se on todellisuutta erityisesti monelle nuorelle jotka toteuttavat esteettisiä projekteja tai töitä. Vähän rahaa tulee sieltä täältä riippuen mitä tekee. Se on hyvin epävarmaa elämää ja sitä haluamme valottaa teksteissämme. Kaikki on hyvin itsekoettua, sanoo Juuso.
Duon yhteistyö toimii yleensä siten että Fritjof kirjoittaa kappaleen pohjan ja tekstin, minkä jälkeen Juuso työstää siitä omankuuloisen. Joskus he istuvat yhdessä alas kirjoittamaan kappaleita ja oikeastaan Juuso pisti alulle radiohittibiisin Shivoy. Toisaalta Juuso on tällä hetkellä tyytyväinen työnjakoon.
Etkö aio hiipiä mukaan vähän suomea teksteihin joskus?
- Mielellään jos esimerkiksi saisimme aikaiseksi yhteistyön jonkun suomalaisen artistin kanssa, sanoo Juuso.
Kuuntele koko haastattelu yllä olevan linkin kautta!