Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/

Ruosut jälleen valkokankaalle

Julkaistu torsdag 2 november 2006 kl 06.00

Ruotsinsuomalaisista tehdään jälleen uutta elokuvaa. Suomalainen tuotantoyhtiö valmistelee neliosaista TV-sarjaa Göteborgin suomalaisista. Sarjassa seurataan kolmen kesätöihin saapuvan suomalaisnuoren vaiheita. Parhaillaan tuottajatiimi etsii käsikirjoituksen pohjaksi hyviä tarinoita ruotsinsuomalaisilta.

Kullankaivajat - työnimellä kulkeva neliosainen tv-sarja on vasta alkumetreillään. Parhaillaan laaditaan käsikirjoitusta. Tiimiin kuuluu muun muassa arvostettu, oman tien kulkijana tunnettu suomalaisohjaaja Auli Mantila.

Tavoitteena on, että elokuvan kuvaukset alkaisivat kesällä 2008 ja sarja tulisi sekä Suomen että Ruotsin televisioon noin kolmen vuoden kuluttua.

Ruotsinsuomalaisista on parhaillaan tekeillä useita muitakin elokuvia. Suomessa ja Ruotsissa kuvattu Nanna Huolmanin Hej Kid on kohta valmis, suunnitteilla on myös elokuva Susanna Alakosken romaanista Svinalängorna.

Lisäksi ruotsinsuomalaisista ollaan tekemässä ainakin yhtä dokumenttielokuvaa. Tuottaja Markku Tuurnaa elokuvantekijöiden kiinnostus ruotsinsuomalaisia kohtaan ei suinkaan hämmästytä.

SR Sisuradio/Katri Nisula, Helsinki
katri.nisula@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".