Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/

Mälarin korkeakoulu sai rahansa Östrosilta

Publicerat lördag 31 augusti 2002 kl 08.34
Hallitus on myöntänyt kolme miljoonaa kruunua Mälarinlaakson korkeakouluun suunnitellulle suomenkielen ja -kulttuurin keskukselle. Rahoja on jo ehditty odottaakin sillä Sörmlannin ja Västeråsin alueen kunnat, maakäräjät ja lääninhallitukset ovat jo jo yli puoli vuotta sitten ilmoittaneet osallistuvansa keskuksen perustamiskustannuksiin kolmella miljoonalla kruunulla, vain valtiovallan osuus on puuttunut.
Suomenkielen- ja kulttuurinkeskusta on suunniteltu Mälarin laakson korkeakouluun jo ainakin puolisentoista vuotta. Muunmuassa Sörmlannin läänin maaherra Bo Holmgren on hankkeen puitteissa ollut yhteyksissä Suomen valtiovaltaan. Opetusministeri Thomas Östros on luvannut, että Ruotsin hallitus kantaa kortensa kekoon ja maksaa puolet keskuksen perustamiskustannuksista jos Mälarinlaakson alueen osapuolet saavat kasaan toisen puolen. Näin paria viikkoa ennen vaaleja Thomas Östros käytti tilaisuutta hyväkseen kun Mälarin laakson korkeakoulu vihki käyttöön uudet tilat Västeråsissa. Östros ilmoitti halltiuksen myöntävän tarkoitukseen kolme miljoonaa kruunua. Lehdistötiedotteessa hän sanoo pitävänsä tärkeänä, että Ruotsissa on toimiva ja laaja tutkimus- ja koulutstoiminta suomen kielessä. Mälarinlaakson korkeakoulu on mainio sijoituspaikka siksi, että siellä asuu noin 100.000 ruotsinsuomlaisen vähemmistön edustajaa Östros sanoo. Keskuksen toimintaa suunnittelee dosentti Jarmo Lainio, jota Sisuradio ei tänään ole tavoittanut. Keskuksen toiminnan on määrä keskittyä nimenomaan ruotsinsuomalaisten kieleen ja kulttuuriin. Keskukseen tulee yksi professori, yksi lehtori, alkuvaiheessa yksi tutkijanvirka ja yksi hallinnollinen työntekijä. (SR Sisuradio/ml)
Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".