Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/

Suomen peruskoulu ei tasoittanut luokkaeroja

Publicerat torsdag 5 september 2002 kl 15.46
Suomessa peruskoulu ei ole onnistunut poistamaan luokkaeroja koulutuksesta. Tuore tutkimus kertoo, että oppimistuloksiltaan parhaat koulut ovat niillä alueilla, joissa asuu hyvin koulutettua ja vaurasta väkeä. Häviäjiä ovat Pohjois-Suomen pikkukoulujen oppilaat.
Suomalainen peruskoulu luotiin aikanaan, jotta myös köyhillä ja syrjäseutujen lapsilla olisi mahdollisuus koulutukseen ja sitä kautta sosiaaliseen nousuun. Opetushallituksen uusi tutkimus antaa viitteitä siitä että tässä ei ole onnistuttu. Rikkaassa etelässä opitaan paremmin kuin köyhässä pohjoisessa, sanoo erikoistutkija Jorma Kuusela Sisradiolle. Suhteessa eniten hyviä kouluja on Etelä-Suomessa, huonoja taas Oulun ja Lapin lääneissä. Tuore oppimistulostutkimus on herättänyt Suomessa myös vanhan huolen poikien pärjäämisestä. Pääkaupunkiseudun hyvissä kouluissa pojat pärjäävät siinä missä tytötkin. Sen sijaan pohjoisen poikien tilanne näyttää huonolta. Tutkijan mielestä syy on asenneilmapiirissä.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.