Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/

Romanifoorumi etenee

Publicerat onsdag 25 september 2002 kl 20.11
Euroopan romaniväestö on saamassa yhteisen edustuselimen. Niin kutsuttua Romanifoorumia suunnitellut ryhmä on nyt saanut työnsä valmiiksi. Suuntaviivojen mukaan jäsenet valittaisiin järjestö- ja puoluepohjalta. Myös uskontokunnat saivat omat edustajansa. Tavoitteena on, että Euroopan Neuvosto saisi aikaan päätöksen foorumin perustamisesta vielä tämän vuoden aikana.
Euroopan monimiljoonainen romanväestö on tähän saakka saanut kansainvälisissä yhteyksissä äänensä kuuluviin vain harvoin. Asia muuttuu, kun Eurooppaan perustetaan Romanifoorumi, kaikkien euroopan romanien yhteinen edustuselin. Hanketta on puuhattu Suomen johdolla, idea lähti presidentti Tarja Haloselta. Valmisteluissa mukana ollut suomen ulkoministeriön lähetystösihteeri Johan Schalin uskoo, että romanifoorumista tulee vahva vaikuttaja. Seuraavaksi kantaa ottaa Euroopan Neuvoston ministerineuvosto. Tarkoitus on, että perustamispäätös Romanifoorumille nuijittaisiin läpi vielä tämän vuoden puolella. Ajankohta on mitä otollisin, sillä Euroopan Unionin laajentumisneuvotteluissa uusia maita on painostettu laittamaan kuntoon vähemmistöasiansa.
Psst...!
Vill du ta med dig Musikhjälpen i fickan? Ladda hem vår app så kan du fortsätta följa sändningen och önska låtar när du är på språng!
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.