Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/

Hallitukseen suuria muutoksia

Publicerat tisdag 15 oktober 2002 kl 20.45
Hallitukseen tulee suuria muutoksia. Pääministeri Göran Persson ilmoitti tiistaina, että aiemmin tiedettyjen lähtöjen lisäksi demokratiaministeri Britta Lejon ja ympäristöministeri Kjell Larsson jättävät hallituksen. Myös elinkeinoministeri Björn Rosengren ilmoitti tiistaina jättävänsä kaikki poliittiset tehtävänsä. Uusi hallitus esitellään maanantaina.
Rosengrenin ero tuli Perssonille yllätyksenä ja aiheuttaa sen, että Persson joutuu tekemään suunniteltua suuremmat hallitusmuutokset jo nyt. Persson sanoo, ettei Rosengren saanut jäädä elinkeinoministeriksi, mutta että hänellä tarjottiin toista ministerinpaikkaa, jota hän ei kuitenkaan ottanut vastaan. Ministerin työn ohella Rosengren sanoutuu irti myös sosiaalidemokraattien puoluehallituksesta, valtiopäiviltä ja sosiaalidemokraattien Norrbottenin osaston puheenjohtajuudesta. Rosengren sanoo jättävänsä politiikan henkilökohtaisista syistä. Hän kertoo tahtovansa kuudenkymmenen vuoden iässä keskittyä omiin harrastuksiin ja uusiin toimialueisiin. Ympäristöministeri Kjell Larsson sanoutuu irti terveyssyistä. Demokratiaministeri Britta Lejon jatkaa sosiaalidemokrattejen valtiopäiväedustajana. Sosiaalivakuutusministeri Ingela Thalén ja varapääministeri Lena Hjelm-Wallén ovat jo aiemmin ilmoittaneet jättävänsä hallituksen. Lisäksi puolustusministeri Björn von Sydow erosi hallituksesta kun hänestä tuli valtiopäivien puhemies. Uusi hallitus, joka Perssonin mukaan sisältää luultavasti jopa kahdeksan uutta ministeriä, esitellään maanantaina.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.