Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/

Pohjoisen seksikauppaa yhteisvoimin kuriin

Publicerat torsdag 7 november 2002 kl 11.29
Hallitus haluaa lopettaa Pohjoismaiden pohjoisosissa rehottavan seksikaupan yhteistyössä Suomen, Norjan ja Venäjän kanssa. Pohjoismaissa pyritään vähentämään kysyntää ja Venäjällä naisille pyritään löytämään muita toimeentulon vaihtoehtoja kuin prostituutio Pohjoismaissa.
Yhteistyökumppanit eivät vielä ole aivan selvillä, mutta Suomen ja Norjan hallituksia hanke kiinnostaa sillä ongelmat ovat samankaltaisia kaikissa kolmessa maassa, kertoo kamppanjasta Ruotsissa vastaava Gunilla Ekberg Sisuradiolle. Ensi vuoden puolella alkava kampanja keskittyy Pohjoismaissa prostituution kysynnän vähentämiseen muun muassa viranomasille ja kouluihin suunnatuilla informaatiohankkeilla. Venäjällä taas pyritään erilaisilla koulutus ja työnhakuprojekteillä estää, että naiset lähtisivät Pohjoismaihin, joissa heitä vuokrataan esimerkiksi viikonlopuiksi Pohjoismaisille miehille tai käytetään hyväksi esimerkiksi lerintäalueilla. Ruotsista miehet lähtevät usein Suomen puolelle hakemaan prostituoituja, koska Ruotsin lain mukaan seksin osto on laitonta. Seksin oston kriminalisoinnin myötä kamppanjointikin on Ruotsissa helpompaa kuin naapurimaissa, kertoo Kampanjasta vastaava Gunilla Ekberg. Suomessa kiinnostus Ruotsin kaltaista lakia kohtaan kasvaa. Sekä sosiaaliministeri Eva Biaudet, työmarkkinaministeri Tarja Filatov että monet järjestöt ovat sanoneet haluavansa seksiostolain myös Suomeen. Suomen oikeusministeri Johannes Koskinen on ilmoittanut, että työryhmälle, jonka tehtävänä on sopeuttaa ihmiskauppaa koskevat rangaistussännöt kansainvälisiin sopimuksiin, annetaan myös tehtäväksi selvittää olisiko seksipalvelujen osto kriminalisoitava. (SR Sisuradio/kv)
Psst...!
Vill du ta med dig Musikhjälpen i fickan? Ladda hem vår app så kan du fortsätta följa sändningen och önska låtar när du är på språng!
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.