Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på https://kundo.se/org/sverigesradio/

Kiinteä vai vaihtuva - kas siinä korkopulma

Julkaistu måndag 16 juli 2007 kl 15.29

Valtionpankin nousevat korot huolestuttavat velallisia. Yhä useampi asuntolainan ottaja valitsee lainalleen kiinteän koron. Pankeilta yksiselitteistä suositusta ei saa, mutta oman talouden joustovaraa kannattaa tutkailla koronnousun varalta, sanoo Nordean yksityistalouden ekonomisti Ingela Gabrielsson.

Kiinteä vai vaihtuva korko? Siinä monen lainanottajan suurin huolenaihe. Ruotsin pankit varautuvat korkojen nousuun tulevan vuoden aikana, mutta mitään yleistä neuvoa suuntaan tai toiseen lainanottajan on hankala saada. Usko kiinteäkorkoisiin lainoihin kuitenkin kasvaa. Nyt lainoista noin puolet on kiinteällä ja puolet vaihtuvalla korolla. Viime vuoden kesäkuussa lainoista 74 prosenttia oli vaihtuvalla korolla.

Kaksi vuotta sitten valtionpankin ohjauskorko oli alimmillaan puolitoista prosenttia. Nyt ohjauskorko on 3,5 prosenttia.

Valtionpankki on ilmoittanut korottavansa ohjauskorkoa edelleen ja Ruotsin pankit seuraavat vanavedessä, sanoo SBAB:n pääekonomi Tomas Pousette.

Miljoonan kruunun lainanottajalle prosenttiyksikön koron nousu tarkoittaa lähes 600 kruunun lisäkustannusta kuukaudessa verovähennysten jälkeen (lähde: Ikanobanken).

Pankit ovat samaan aikaan nostaneet marginaalivaatimuksiaan. Kun lainanottajan pari vuotta sitten piti varautua yhden prosenttiyksikön koronnousuun, vaatii pankki tänään että lainanottajan talous kestää jopa kolmen prosenttiyksikön koronnousun, sanoo Nordean Ingela Gabrielsson.

Lainanottajat valitsevat nyt lähinnä pidempiä sopimusaikoja, parista jopa kymmeneen vuotta. Kymmenen vuoden aikana korot ehtinevät kuitenkin sekä ylös että alas, uskoo SBAB:n Tomas Pousette.

SR Sisuradio/Niki Bergman
niki.bergman@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".