Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/

Auringon syöpää estävä vaikutus on kyseenalainen

Julkaistu söndag 29 juli 2007 kl 06.00

Ihosyöpää sairastaneiden toiseen syöpään sairastuminen on aurinkoisissa maissa asuvilla puolet harvinaisempaa kuin pohjoisessa asuvilla. Näin kertoo uusi tutkimus jota ruotsalaisissa tiedotusvälineissä tulkittiin jo siten, että auringonotosta olisi hyötyä ihosyöpää vastaan.

Aurinko aiheuttaa edelleen ihosyöpää, sen syöpää estävästä vaikutuksesta ei ole mitään näyttöä, sanoo Karoliinisen instituutin tutkija Kari Hemminki. Ruotsalaisissa tiedotusvälineissä ehdittiin jo juhlia uutta syöpätutkimustulosta muun muassa otsikoilla kuten ”Rusketa itsellesi turva syöpää vastaan”. Uuden poikkeuksellisen laajan, eri maiden syöpärekisteritietoihin perustuvan tutkimuksen tulos ei kuitenkaan ole lähimainkaan näin yksioikoinen.

Tutkija Kari Hemminki kertoo että uusi tutkimustulos koskee jo sairastetun ihosyövän jälkeen saatuja kaikkia toisia syöpiä, ei vain ihosyöpiä. Siitä että toisen syövän riskin vähentymisen syynä olisi aurinko ei ole myöskään varmuutta. Eroja aurinkoisten maiden ja pohjoismaiden välillä kuitenkin on, vaikka syystä ei varmuutta olekaan. Vaikka auringonoton syöpää estävistä vaikutuksista ei ole näyttöä, ei Kari Hemminki lähtisi sitä kieltämäänkään.

SR Sisuradio/Pasi Myöhänen
pasi.myohanen@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min Lista".