Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/

Kevätbudjetissa talous vahvoilla, vastuutonta sanoo opposition Östros

Julkaistu tisdag 15 april 2008 kl 15.26

Kevään tulo- ja menoarvion tänään esitellyt finanssiministeri Anders Borg vakuuttaa, että Ruotsin talous on vahva ja työllisyys jatkaa kasvuaan, vaikka maailmantalouden taivaalla onkin synkkiä pilviä.

Työttömyys on siis vähentynyt, sanoo finanssiministeri Anders Borg ja Ruotsin talous on vankalla pohjalla. Odotuksia talouskasvusta on kuitenkin laskettu, vielä syksyllä bruttokansantuotteen uskottiin kasvavan kolmella prosentilla, nyt kasvuksi arvioidaan tänä vuonna 2,1 prosenttia ja 1,8 prosenttia ensi vuonna.

Kevätbudjetissa painotetaan työllisyyspolitiikkaa ja eläkeläisten olojen kohentamista. Konkreettiset esitykset on kuitenkin lykätty syksyyn. Verohelpotuksia on luvassa vuodenvaihteesta 250 kruunua kuukaudessa. Valtion veron perimisrajaa halutaan myös nostaa, mutta vasta vuoden vaihteesta.

Oppositio ei kritiikkiään säästellyt päivän budjettiesittelyssä. Vasemmistopuolueen Ulla Andersson syytti hallitusta verohelpotusten antamisesta joita kansa ei halua. Hän viittasi mielipidekyselyyn jossa 90 prosenttia ihmisistä verohelpotuksia mielummin haluaa panostuksia julkisten palveluiden kohentamiseen.

Myös sosiaalidemokraattisen puolueen talouspoliittinen puhemies Thomas Östros arvosteli hallituksen budjettia konkretian puutteesta. Hän pitää hallituksen työllisyyspolitiikkaa epäonnistuneena ja vastuuttomana, koska budjetissa ei ole uusia esityksiä työllisyyden kohentamiseksi.

SR Sisuradio/NB, KW
uutiset@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".