Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/

Tutkimus unohtanut ruosunaiset

Julkaistu onsdag 16 april 2008 kl 15.00

Miehiin keskittynyt tutkimus on vääristänyt kuvaa ruotsinsuomalaisista. Näin väittää dosentti Hanna Snellman, joka viimeistelee parhaillaan uutta ruotsinsuomalaistutkimustaan. Tällä kertaa tutkimuksen kohteena ovat Mälarinlaakson puuhanaiset. Snellmanin mukaan esimerkiksi myytti Slussenin sisseistä joutaa jo roskakoriin.

Ruotsinsuomalaisia tutkittiin ahkerasti etenkin 70-luvulla. Silloin nousivat esiin monet uusien siirtolaisten sosiaaliset ongelmat: alkoholismi, itsemurhat ja tarinat Slussenin sisseistä. Uutta ruotsinsuomalaistutkimusta tekevän Hanna Snellmanin mukaan vanha tutkimus antaa ruotsinsuomalaisista vääristyneen kuvan. Syy löytyy siitä, että naiset unohdettiin

Hanna Snellman korjaa nyt puutetta tekemällä uutta tutkimusta Mälarin laakson puuhanaisista. Viimeistelyvaiheessa olevan tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä yhteistä on niillä naisilla jotka ovat nousseet yhteistöidensä johtajaksi ja ajamaan ruotsinsuomalaisille tärkeitä asioita. Dosentti Snellman uskoo, että uusi tutkimus monipuolistaa kuvaa ruotsinsuomalaisista. Ainakin stereotypia Slussenin sisseistä tyypillisinä ruotsinsuomalaisina joutaa jo roskakoriin.

SR Sisuradio/Katri Nisula
katri.nisula@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".