Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/

Ydinvoiman lisärakentaminen taas pöydällä Suomessa

Julkaistu måndag 2 juni 2008 kl 15.42

Suomeen puuhataan lisää ydinvoimaloita. Ensimmäinen hakemus maan kuudennesta ydinvoimalasta on jo jätetty, vaikka viideskin on vasta rakenteilla. Ydinvoiman vastainen liike sen sijaan keräilee vasta joukkojaan.

Kun Teollisuuden voima jätti huhtikuun lopulla periaatehakemuksen kuudennen ydinvoimalan rakentamisesta Suomeen, eduskunnan eteen vaivautui vain kourallinen mielenosoittajia. Viime lauantaina Helsingissä järjestettyyn mielenosoitukseen kokoontui jo viitisen sataa ydinvoiman vastustajaa.

Ympäristöjärjestöissä uskotaankin, että tulevaisuudessa ydinvoiman vastainen liike vilkastuu, mutta paluuta edellisen voimalahankkeen aikaiseen massaliikkeeseen ei enää ole.

Mielipidemittaustenkin mukaan ydinvoiman kannatus on tänä vuonna kääntynyt Suomessa laskuun monen vuoden jälkeen. Ylen tänä keväänä julkistaman kyselyn mukaan 58 prosenttia suomalaisista vastustaa lisärakentamista. Julkisessa keskustelussa vastustus ei kuitenkaan paljoa näy. Tutkija Esa Väliverronen Helsingin yliopistosta on tutkinut ympäristöasioiden nousua julkiseen keskusteluun.

Uutta ydinvoimalaa havittelee Suomeen Teollisuuden voiman lisäksi kaksi muutakin yhtiötä, Fortum ja osin ruotsalaisomisteinen Fennovoima. Rakentamisesta päättää viime kädessä eduskunta.

SR Sisuradio/Katri Nisula
katri.nisula@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min Lista".