Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/

Joululaulut vetävät kirkot täyteen

Julkaistu söndag 14 december 2008 kl 08.00

Kirkoissa eri puolilla maata lauletaan tänäkin vuonna kauneimpia joululauluja suomeksi. Tapahtuma täyttää kirkot vuosi vuodelta, mutta ruotsalaisilta tälläinen konsepti on jäänyt huomaamatta.

Tukholmalaisen Tuija Järvinen Ritzmon vanhempi tytär, kaksivuotias Anni käy Suomalaisen seurakunnan päiväkerhoa. Kauneimmat Joululaulut perhe laulaa nyt ensimmäistä kertaa Tukholman Suomalaisen seurakunnan kirkossa. Suomessa asuessa perinne tuli kuitenkin Tuijalle jo tutuksi. Tuija hakee tapahtumasta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, eli saada laulaa suomalaisia joululauluja muiden suomalaisten kanssa ulkomailla asuessaan. Tärkeää on myös perheen kahden pikku-tyttären, Annin ja Elvin oppiminen suomalaiseen kulttuuriin.

- Sieltä me yritetään löytää joulutunnelmaa kaiken kiireen keskellä. Muuten se jouluntuntu on tänä päivänä vähän vaikea löytää, Tuija toteaa.

Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkossa jo kolmetoista vuotta Kauneimpia joululauluja soittanut Merja Aapro pitää Kauneimpia joululauluja kirkolle tärkeänä, sillä tapahtuma vetää vuosi vuodelta kirkon täyteen ihmisiä, jotka muuten eivät ehkä sinne tulisi.

Aapro painottaa myös sitä, että kyseessä on suomalainen ilmiö.

- Ruotsalaisella seurakunnalla ei ole tällaistä. Tää on ihan suomalainen perinne, joka on alkanut 35 vuotta sitten ideasta, että jotakin Lähetyksen hyväksi voisi tehdä joulukuussa. Hyvinkään kanttori Matti Heroja keksi, että lauletaanpas joululauluja. Olikohan 140 seurakuntaa, jotka lähti ensimmäistä kertaa tämmöseen ihan vaan kokeileen, ja siitä se lähti pursuamaan niin, että vihkoja painetaan 765 000 kappaletta ja nytkin ne on loppu!

Käytössä on Suomen lähetysseuran lauluvihko, joka painetaan joka vuosi, ja sen 24 kappaleesta puolet vaihtuvat vuosittain.

Ruotsalaiset eivät Kauneimpien joululaulujen ideaa ole kuitenkaan omaan käyttöön vielä soveltaneet.

Tuija Järvinen Ritzmo kuuntelee suomalaisia joululauluja myös kotona.

- Sydämeeni joulun teen on mun ihan ehdoton suosikki, Vesa-Matti Loirin laulamana. Lapsena oli Joulupuu on rakennettu.

Kaksivuotiaan Annin suosikki on Soihdut sammuu

- Sitä lauletaan kaiket päivät ja se pitää laulaa jopa unilauluksi, Tuija nauraa.

Kanttori Merja Aapron suosikkijoululaulu ei löydy Kauneimpien joululaulujen vihosta, vaikka sinne se ehkä voisi tulevaisuudessa jopa ilmestyä.

- Suosikkijoululauluni on Juice Leskisen Sika. Mä pidän hänen teksteistään erittäin paljon, ne on hyvin ajankohtasia. Sian teksti kertoo meidän arkipäivästä, siitä kun me tallotaan lumisohjossa ja ostetaan ruokaa ja lahjoja ja laitetaan, ja sitten meidän täytyy kuitenkin muistaa mistä joulussa on kysymys.

SR Sisuradio/Hanna Lindberg
hanna.lindberg@sr.se  

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".