Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/
Romanien kansallispäivä

Romaninuoret syrjäytyvät jo lapsina

Julkaistu onsdag 8 april 2009 kl 06.00

Romaninuoret kokevat itsensä syrjäytyneeksi jo lapsina, osoittaa meneillään oleva tutkimus.

Nuorisohallitus eli Ungdomsstyrelsen on tilannut selvityksen romaninuorten omista kokemuksista yhteiskunnassa. Selvitystä tekee Uppsalan yliopiston tutkija, dosentti Paulina de los Reyes.

Nuoret osaavat sijoittaa itsensä hyvinkin muiden nuorten joukkoon, mutta tuntevat ulkopuolisuutta jo koulussa, sanoo Paulina de los Reyes.

Nuorisohallitus eli Ungdomsstyrelsen on käynnistänyt romaninuorten tilanteen selvittämisen, koska se olettaa, että romaninuoret on kansallisista vähemmistöistä eniten syrjäytynyt ryhmä.

Nuorisohallitus toteaa toimeksiannossaan, että nuoret keskeyttävät usein koulunkäynnin. Selvityksellä on tarkoitus saada myös kunnat kantamaan vastuunsa romaninuorten koulunkäynnistä.

Uppsalan yliopiston dosentti Paulina de los Reyes haastattelee kuusitoistavuotta täyttäneitä romaneja. Hän vahvistaa romaninuorten ulkopuolisuuden jo muutamien haastattelujen perusteella. Haastateltavat ovat kertoneet tunteneensa itsensä ulkopuolisiksi jo hyvin varhain.

Romaninuoret ovat ilmaisseet monin eri tavoin ulkopuolisuutensa, mutta ulkopuolisuus on noussut kuitenkin esiin useimmissa keskusteluissa.

Uppsalan yliopiston dosentti Paulina de los Reyes koostaa haastattelunsa nuorisohallitukselle toukokuun puolivälissä, mutta toivoo jo nyt, että tutkimusta laajennettaisiin.

Romaniasioiden neuvottelukunta esittelee tämän tutkimuksen romaninurison omista kokemuksista ja näkemyksistä hallitukselle vuoden 2009 lopussa.

SR Sisuradio/Kaarina Wallin
kaarina.wallin@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".