Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/

Häiritsevät lennot Upplands Väsbyn yli lopetaan

Julkaistu lördag 13 september 2003 kl 11.12
Upplands Väsbyn keskustan yli minuutin välein kulkevat lennot lopetaan Tukholman lääninhallituksen päätöksestä. Lentokielto on suuri voitto myös lentoja vastaan kamapanjoineelle Väsbyn Suomi-Seuralle. Finnhill-nimen saaneen alueen asukkaista viidennes on ruotsinsuomalaisia. Alueella asuvan Esko Melakari on päätöksestä riemuissaan, mutta toisaalta yllättynyt, sillä hänen mukaansa päätös oli kuin Daavidin voitto Goljatista. Upplands Väsbyn kunnan asukkaat kun eivät hänen mukaan ole paljoa painaneet Arlandan kansainvälisten lentojen rinnalla.
Väsbyn Suomi-Seura on aktiivisesti osallistunut taistoon lentokoneiden aiheuttamaa melua ja nokea vastaan. Kun laskuradan rakentamista suunniteltiin 10 vuotta sitten, luvattiin asukkaille, ettei se tule lisäämään alueen melutasoa, toisin kuitenkin kävi. Parhaillaan koneita lentää n. 200 metrin korkeudessa keskustan yli minuutin välein. Alue on myös ennestäänkin meluinen, koska se on pohjoisen rautatien ja E 4:sen välisellä vajaan kahden kilometrin levyisellä, meluavalla kaistalla. Nyt lennot siis kuitenkin lopetetaan, mikä Melakarin mukaan johtuu siitä, että alueen asukkaat reagoivat tarpeeksi vahvasti ja osoittivat päättäjille, että alueella asuminen todella on mahdotonta, jos lentoja ei lopeteta.
Psst...!
Vill du ta med dig Musikhjälpen i fickan? Ladda hem vår app så kan du fortsätta följa sändningen och önska låtar när du är på språng!
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.