Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/

Kuunnelma romaaniksi "jaloista pyörimästä"

Julkaistu söndag 14 februari 2010 kl 08.00

Göteborgilaiskirjailija Asko Sahlbergin yhdeksäs romaani on ilmestynyt Suomessa.

He -romaani perustuu Sahlbergin viime vuonna SR Sisuradiolle kirjoittamaan kuunnelmaan 1809. Ensin syntyi kuunnelma, sitten kirja.

- En ollut suinkaan kirjaa suunnitellut. Se piti jäädä siihen kuunnelmaan. Mutta joskus käy niin, että tarina juuttuu, se jää päähän. Se jatkaa elämistä ja alkaa kehittyä. Silloin on minun kokemukseni mukaan on parasta kirjoittaa se ikäänkuin pois jaloista pyörimästä, koska muuten menee yöunet, sanoo Asko Sahlberg.

Tämä ei ole kovin tavallinen tapa kirjoittaa ensin kuunnelma ja sitten kirja; eikö se yleensä mene päin vastoin?

- Ainakin minun tapauksessani tämä oli ensimmäinen kerta kun näin kävi. Mutta prosessi oli mielenkiintoinen: lähteä tekemään kirjaa, kun perustarina ja henkilöhahmot ovat jo valmiina. Kirjoittaminen oli tällä kertaa ihan toisenlaista.

Helpompaa vai vaikeampaa?

- Helpompaa ilman muuta. Siinä ikäänkuin astui valmiiseen maailmaan. Sen jälkeen vain jatkoi siinä maailmassa harhailua.

Veljekset rintaman vastakkaisilla puolilla

Asko Sahlbergin He-kirja samoin kuin viime vuonna valmistunut kuunnelma 1809 kertoo Suomen sodassa eri puolille joutuneiden veljesten, Henrikin ja Erikin kohtaamisesta. Itse tarina kirjailijalle on ajanjaksoa tärkeämpi.

- Olisin kirjaan voinut tietysti valita toisen ajankohdan. Mutta vuodessa 1809 on se hyvä puoli, että halusin veljekset, jotka sotivat toisiaan vastaan. Olisi ollut kyllä kaksi vaihtoehtoa, jotka nyt tulevat mieleen, mutta olen jo kirjoittanut kansalaissodasta, ja nuijasodasta en oikein tiedä tarpeeksi.

Sahlbergin He -romaania on esitelty 13.-14. helmikuuta viikonloppuna Tampereen kirjamessuilla.

SR Sisuradio/Katri Nisula
katri.nisula@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".