Etanarouva Hilkka mediapyörteessä

Publicerat: torsdag 12 juli 2012 kl 13:30 , Sisu-uutiset

Gävleläisestä Hilkka Risbergistä on tullut lyhyessä ajassa koko kansan Etana-Hilkka. Hän on tappanut parissa kuukaudessa yli 15 tuhatta tappajaetanaa. Hanke on saanut suurta huomiota sekä Ruotsissa että Suomessa.

Hilkka Risberg kertoo että etanat ovat olleet riesana viimeiset neljä vuotta, mutta tämä vuosi on ensimmäinen kun hän on aktiivisesti ja tarkasti laskenut kaikki tappamansa etanat.

Tappamiset ovat saaneet suurta mediahuomiota, puoliksi vahingossa. Hilkka kirjoitti paikallislehden yleisönosastolle mielipidekirjoituksen, jossa kehotti muitakin tappamaan näitä haitallisia eläimiä. Lehti tekikin Hilkan mielipidekirjoituksesta artikkelin ja siitä eteenpäin eri lehdet sekä televisio- ja radioasemat ovat ottaneet yhteyttä. Juttu on mennyt ulkomaillekin. Huomio on yllättänyt Hilkkaa.

Tapettujen etanoiden saldo on tällähetkellä 15.217, eikä loppua näy:

- Haluan kannustaa muitakin tappamaan etanoita, älkää antako periksi, kehottaa Hilkka Risberg.