Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/

Sisuradion urheilutoimittaja veikkaa olympialaisten saldoksi neljää mitalia

Publicerat fredag 27 juli 2012 kl 16.24
Mitalitoivot löytyvät keihäänheitosta, ammunnasta ja purjehduksesta.
(1:23 min)

Suomen olympiajoukkueen vahvuus on 55 urheilijaa. Mitalitoiveet ovat kuitenkin harvassa. SR Sisuradion urheilutoimittaja Kimmo Muttilainen veikkaa neljää mitalia. Yleisurheilun puolella odotukset kohdistuvat keihäsmiehiin.

- Ari Mannio on uusi toivo, hän voisi tuoda olympiamitalin, mutta kultainen on aika utopistinen ajatus.

Muttilaisen mukaan Suomen mitalitoiveita pitää yllä se, että tänä vuonna keihäksen tulossato ei ole ollut kirkkaimmalla tasolla ja 90 metrin kiskaisuja ei ole nähty. Esimerkiksi Norjan Andreas Thorkildsen ei ole ollut tällä kaudella oma itsensä, osin loukkaantumisten takia.

2000 -luvun aikana Suomi on aina saanut olympialaisista jonkin värisen mitalin ammunnasta. Myös nähin kisoihin lähdetään suomalaisen olympiavoittajan, Satu Mäkelä Nummelan johdolla.

- Toivotaan, että mitali tulee, Muttilainen sanoo.

Myös purjehduksesta suomalaisten on lupa odottaa mitalia.

- Silja Lehtisen venekunta lähtee näihin kisoihin hallitsevana maailmanmestarina ja mukana on myös yksin purjehtiva Sari Multala, mm-pronssimitalisti. Siinä on kaksikin mitalitoivoa, hän sanoo.

Edellisissä Lontoon olympialaisissa 1948 Suomi sai 10 kultaa, 8 hopeaa ja kuusi pronssia. Nyt odotukset ovat huomattavasti matalammat.

-Kultamitaleja ei valitettavasti tule, neljä mitalia olisi tältä joukkueelta hyvä suoritus, Muttilainen veikkaa.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".