Finska Nu -kielihanke käynnistyy
Suomen opetusministeriö ilmoittaa nyt, että Suomi osallistuu täällä Ruotsissa pyöritettävään Finska Nu -hankkeeseen, johon Ruotsi sitoutui jo vuosi sitten. Rahaa myönnetään kolmeksi vuodeksi tästä vuodesta lähtien.
FLER LJUDKLIPP
Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston johtaja Gunvor Kronman kertoo, että valtion rahaa on luvassa ainakin saman verran kuin mitä vastaava ruotsin kielen hanke saa Suomessa:
-Kyllä, ja itse asiassa vähän enemmänkin. Suomen ja Ruotsin tuki on yhteensä noin kaksi miljoonaa kruunua. Hankkeen kasvaessa budjetti voi vielä kasvaa, kuten on käynyt Suomessa toimivalle Svenska Nu -hankkeelle. Rahat tulevat valtion kassasta.
Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston johtaja Gunvor Kronman on hyvin ylpeä siitä, että Suomessa toimivasta Svenska Nu -hankkeesta on tullut niin suuri menestys, että siitä otetaan nyt oppia muualla maailmassa. Viime vuonna se valittiin EU:n parhaimmaksi kielihankkeeksi.
Ruotsissa aloitettavaa Finska Nu -hanketta on suunniteltu ja testattu jo parin vuoden ajan. Ihmiset halutaan saada kiinnostumaan suomen kielestä kulttuurin ja kielikylpyjen avulla. Nyt saatavan rahan avulla olemassa olevia resursseja voidaan myös koota ja markkinoida entistä paremmin.
Kronman painottaa myös että Finska Nu:n kohderyhmä eroaa Suomessa toimivasta vastineestaan, koska suomenkielisiä on täällä vaikeampi löytää kouluista ja suomenkielisyys on hyvin eri tasoista oppilaiden välillä.