Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/

Norjan kveenien kieli saatetaan tunnustaa

Publicerat torsdag 17 februari 2005 kl 14.50

Suomensukuisten kveenien asema Norjassa saattaa olla parantumassa. Näin uskoo ainakin kveenien kieli- ja kulttuurikeskuksen johtaja Terje Aronsen, joka on saanut Norjan hallitukselta vihjeitä kveenin kielen hyväksymisestä omaksi kielekseen. Tähän asti kieltä on pidetty suomen murteena.

Ruotsalainen professori Kenneth Hyltenstam kirjoitti runsas vuosi sitten raportin siitä, onko kveeni oma kieli vai suomen murre. Raportin käsittely Norjan hallituksessa päättyi puolisen vuotta sitten, mutta mitään ei ole sen jälkeen tapahtunut.

Kveenien kieli-ja kulttuurikeskuksen johtaja Terje Aronsen on saanut viiteitä siitä, että Norjan hallitus olisi myönteinen sille tulkinnalle, että kveeni olisi oma kieli. Mikäli Norjan hallitus päättää asiasta samalla tavalla, on päätöksen merkitys suuri Norjan kveeniväestölle, sanoo Terje Aronsen. Norjan kulttuuriministeriöstä kerrottiin Sisuradiolle, että kveenin kielestä päätetään virallisesti muutaman kuukauden kuluttua.

SR Sisuradio /Marjaana Kytö
marjaana.kyto@sr.se

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min Lista".