Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/

Poikkeuksellinen big band juhlii tasakymmeniä

Julkaistu söndag 4 januari 2015 kl 09.00
"Parhaat jazz-bändit ovat aina tarvinneet vahvaa johtajaa"
(1:43 min)
Trumpet
Foto: Kostas Tsironis/TT

Stockholm Jazz Orchestra on Tukholmassa toimiva projekti-big band, joka juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan. Orkesterin juhlavuoden ohjelmaan sisältyy muun muassa ensi kesän Etelä-Afrikan konsertti- ja opetuskiertue sekä Ruotsin kiertue.

Yhtyeen johtohahmo on trumpetisti Fredrik Norén.

Rumpali, pianisti ja jazz-musiikin professori Jukkis Uotila on käynyt Suomesta käsin soittamassa yhtyeen riveissä jo yli 20 vuoden ajan. Hänen mukaansa Stockholm Jazz Orchestra on kansainvälisestikin katsottuna ainutlaatuinen big band.

– Voisi sanoa, että tämä on poikkeuksellinen big band koko Euroopassa. Tietysti maailmassakin, mutta varsinkin Euroopassa. Big bandit muodostuvat usein joko radio-orkestereiksi tai sitten harrastelija big bandeiksi. Täsää kuitenkin kaikki maan huippu freelance-soittajat on onnistuttu kasaamaan yhteen. Se on hyvin poikkeuksellista, Uotila kuvailee.

Entä miten työtapa sitten eroaa suomalaisista big bandeista?

– Joissakin työtavoissa voi esiintyä sellaista yltiödemokraattisuutta, ehkä turhankin paljon, mutta tässä Jazz-perinteisessä bändissä kuitenkin näkyy myös se johtohahmon rooli. Eli kyllä Fredrik Norén ottaa sellaisen päättävän rooli vaikka tosi paljon kunnioittaakin muiden mielipiteitä ja näkemyksiä. Parhaat jazz-bändit ovat aina tarvinneet myöskin vahvaa johtajaa, jos katsotaan esimerkiksi Miles Davisin tai John Coltranen yhtyettä.

Uotilan mukaa soitettava musiikki perustuukin Norénin näkemyksiin.

– Usein bändit ovat rakentuneet sovittaja-säveltäjän ympärille, ja he musiikillisella näkemyksellään johtavat bändiä, mutta tässä on hieman eri asia. Fredrik johtaa sillä soittajan näkemyksellään, eli se perustuu enemmänkin siihen, mitä hän haluaa soittaa.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min Lista".