Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/

Suomen passin voi nyt hakea myös sähköisesti

Julkaistu fredag 23 januari 2015 kl 12.30
Ulkomailla palveluun liittyy tiettyjä haastateita
(1:36 min)
Suomen passi
Foto/Kuva: Pete / Flickr / CC BY 2.0

Suomessa kehitellään nyt voimakkaasti uusia sähköisiä palveluita. Uusimpana tulokkaana on passi, jonka voi nykyään tilata myös verkon kautta. Periaatteessa palvelu on myös ulkosuomalaisten käytössä, mutta käytännössä passin sähköinen hakeminen vaikkapa Ruotsiin voi olla hankalaa.

Suomessa asuvat suomalaiset ovat viime vuoden lopulta lähtien hankkia passin käymättä lainkaan poliisilaitoksella. Mikäli passin hakijalla on jo ennestään biometrinen, eli sormenjälkitunnisteen sisältävä passi, uuden passihakemuksen voi täyttää netissä ja uuden passin lunastaa lähimmältä R-kioskilta. Poliisihallituksen lupahallintopäällikkö Minna Gråstenin mukaan palvelu on kansainvälisestikin mitattuna ainutlaatuinen:

– Meidän tietojemme mukaan näin pitkälle menevää palvelua ei ole muualla kuin Uudessa-Seelannissa.

Asiakkaat ovat ottaneet palvelun vastaan innokkaasti. Vaikka palvelu on ollut käytössä vasta puolitoista kuukautta, jo yli viidesosa passihakemuksista tulee Gråstenin mukaan sähköisesti.

Ulkomailla asuville palvelu voi olla ongelmallinen

Periaatteessa passin sähköinen hakeminen onnistuu myös ulkomailla kuten Ruotsissa, mutta käytännössä se voi olla hankalaa.

– Palvelu on sinänsä myös ulkomailla asuvien käytössä, mutta siinä on käytännön haasteita, joista suurimmat liittyvät valokuvaan, lupahallintopäällikkö Minna Gråsten sanoo.

Gråstenin mukaan hakemuksen tekeminen ulkomailla voi olla ongelmallista, koska ulkomaisilla valokuvaamoilla ei ole käytössään Suomen poliisin sähköistä järjestelmää ja itse toimitettu kuva taas ei välttämättä täytä kaikkia vaatimuksia. Toinen ongelma liittyy passin lunastamiseen, sillä sähköisesti tilattuja passeja ei toimiteta ulkomaille.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".