Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/
Iltapäivä

YksiKaksiFilmi teattereihin rahoitusleikkauksesta huolimatta

Julkaistu onsdag 2 december 2015 kl 15.12
Suomen elokuvasäätiön Jaana Puskala Iltapäivässä
(7:09 min)
Festivaalijärjestäjän mukaan lasten näytökset ovat keränneet suosiota. Kuva: Annika Lantto/Sveriges Radio
Festivaalijärjestäjän mukaan lasten näytökset ovat keränneet suosiota. Kuva/Foto: Annika Lantto Sveriges Radio

Suomalainen filmifestivaali YksiKaksiFilmi käynnistyy torstaina Tukholmassa siitäkin huolimatta, että keskeiseltä rahoittajalta eli Suomen elokuvasäätiöltä tukea ei enää herunut. Säätiön mukaan syinä ovat hakemuksen epäselvyydet sekä heikko yleisöpohja.

– Sen sijaan, että olisin saanut tukihakemuksen, joka koskee festivaalin rahoittamista, sain hyvin laajan suunnitelman ylipäätänsä siitä, miten halutaan aika lailla ammattimaisesti levittää suomalaista elokuvaa. Sellaistahan me emme voi tukea, Suomen elokuvasäätiön kansainvälisen osaston päällikkö Jaana Puskala perustelee päätöstä.

Hänen mukaansa elokuvan systemaattinen levittäminen on tehtävä Ruotsissa ja toistaiseksi ilman Suomen elokuvasäätiön tukea.

Aiempina vuosina elokuvasäätiö on rahoittanut viisikymmentä prosenttia YksiKaksiFilmi-festivaalista. Oliko hakemus tänä vuonna jotenkin erilainen?

– Ei, vaan tässä on ollut jonkinlaista epäselvyyttä siitä, mihin sitä rahaa on haettu.

Puskalan mukaan yksi päätöksen taustalla ollut seikka on myös yleisöpohja.

– Voin myös sanoa, että teemme vuosittain aika monia elokuvaviikkoja ja -tapahtumia. YksiKaksiFilmi ei ehkä ole ollut niistä kaikkein parhaiten menestynyt. Olen kokenut, että yleisöpohja on aika kapea, Puskala toteaa.

Hänen mukaansa varojen vähentyessä kohteet on valittava entistä tarkemmin.

– Valitettavasti on niin, että meilläkään rahat eivät suinkaan lisäänny, vaan vähenevät. Valitettavasti kävi niin, että tähän päädyttiin.

Puskalan mukaan myös yhteistyössä festivaalin kanssa olleen Tukholman Suomen-instituutin toiminnassa oli toivomisen varaa.

– Täytyy sanoa, että olisin toivonut meidän instituutilta Tukholmassa vähän rivakampaa yhteydenpitoa, mutta toivon mukaan ensi vuonna saadaan paremmin koordinoitua myös näitä asioita.

Ensi vuonna tukea ehkä Ruotsista

Mukana yhteistyössä festivaalin kanssa ovat Suomen Tukholman-instituutti sekä hallintoaluekunnat koko maassa. YksiKaksiFilmin festivaalivastaava Anne-Helene Sommarström sai kuulla säätiön perusteluista vasta Sisuradiolta.

Hänen mukaansa Suomen elokuvasäätiön päätös saatiin tietää elokuussa, mutta ilman perusteluja. Sommarström ei myöskään ole samaa mieltä heikosta yleisöpohjasta. Hänen mukaansa esimerkiksi lastennäytökset on saatu täyteen pienestä budjetista huolimatta.

Aikaisempina vuosina festivaaliin on saapunut näyttelijöitä ja ohjaajia, mutta tänä vuonna näin ei ole.

– Yksinkertaisesti siksi, ettei siihen ole rahaa, Sommarström perustelee vierailujen jäämistä ohjelmasta.

Tämä vaikuttaa Sommarströmin mukaan luonnollisesti markkinointiin. Ensi vuonna asiat voivat olla toisin.

– Tulemme todennäköisesti saamaan tukea Ruotsista, jonka mielestä suomalaisen elokuvan näyttäminen täällä on tärkeää.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".