Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/
Levyseppä

Esa Niemitalo Levysepän seurassa

Julkaistu fredag 8 januari 2016 kl 12.45
Esa Niemitalo Haaparannalla. Foto: Hannele Kenttä
Esa Niemitalo Haaparannalla vuonna 2011. Foto: Hannele Kenttä

Tässä lähetyksessä kuuntelijoille tärkeitä sävelmiä ja haastattelussa Esa Niemitalo.

Esa Niemitalo muutti perheineen Ruotsiin 1970-luvun alussa. Päivätyönsä ohella hän teki laulukeikkoja ja vuonna 1973 hän julkaisi omakustanteisen EP-levyn Alla Slussenin siltojen, jonka laulutekstit olivat Tukholmassa asuneen kirjailija Aappo I. Piipon kynästä. Jatkossa Piippo sanoitti kaikki Niemitalon levyt.

Niemitalo palasi Suomeen 1980-luvun alussa ja kotiutui Jyväskylän seudulle. Tässä vaiheessa myös teatteri tuli vahvasti hänen elämäänsä.

Niemitalo on levyttänyt kantrityylisiä laulelmia, joiden tekstit kertovat elämästä vieraassa maassa ja maalaispojan tunteista suuressa kaupungissa. Hän on myös levyttänyt albumillisen Dan Anderssonin runoihin sävellettyjä lauluja. Niemitalon lauluääni muistuttaa Tapio Rautavaaraa, ja hän onkin esiintynyt Rautavaaran elämästä kertovassa näytelmässä Reissumies esittäen Rautavaaraa itseään.

Norrköpingin studiossa Pirjo Rajalakso.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".