Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/

Läheisen piina on hirvittävä, kun muistisairas katoaa

Julkaistu torsdag 31 mars 2016 kl 10.43
Teija Eldåsin äiti katosi vanhustentalosta
(10 min)
metsätie talvella, skogsväg på vinter
1 av 4
Muistisairas ei ehkä löydä takaisin kotiin. Foto: Frida, Flickr. http://bit.ly/1omRLht (CC BY-NC 2.0)
Teija Eldås
2 av 4
Teija Eldåsin äiti katosi. Foto: Sari-Anna Söderman SR Sisuradio
Polisinspektör Jari Kalliorinne
3 av 4
Flemingsbergin poliisiaseman päällikkö Jari Kalliorinne. Foto: Sari-Anna Söderman SR Sisuradio
Björnkullan vanhustentalon yksikönjohtaja Hilkka Tauriainen
4 av 4
Björnkullan vanhustentalon yksikönjohtaja Hilkka Tauriainen. Foto: Sari-Anna Söderman SR Sisuradio

Läheisen huoli on suuri, kun rakkaan ihmisen muisti alkaa horjua, eikä tämä pysty enää huolehtimaan itsestään. Yksilönvapautta tulee kunnioittaa myös vaikeasti muistisairaiden hoidossa. Ongelmia saattaa tulla silloin, jos unohteleva ihminen lähtee omille teilleen, eikä osaa palata takaisin.

Teija Eldåsin dementiaa sairastanut äiti katosi joulun alla huddingelaisesta vanhustentalosta.

Silloin viiden paikkeilla 27. joulukuuta kuulin, että hän on hävinnyt sieltä. Että ne olivat jo tunnin etsineet häntä. Siinä tuli paniikki.

Äitiä etsittiin niin poliisin kuin vapaaehtoisjärjestö Missing people Swedeninkin voimin, mutta tuloksetta. Lehdet kirjoittivat katoamisesta, ja tytär levitti katoamisilmoitusta sosiaalisessa mediassa.

– Äidin nimi oli otsikoissa, ja se tuntui hyvältä, sanoo Teija Eldås. Ajattelin, että mitä useampi ihminen saa kuulla äidin katoamisesta, sitä suurempi todennäköisyys olisi, että joku löytää äidin. Hän olisi voinut nousta junaan tai bussiin – tai matkustaa etelään tai pohjoiseen.

Lopulta äiti löytyi kuolleena. Hänen katoamisestaan oli silloin kulunut yli kaksi kuukautta.

Muistisairaita katoaa miltei päivittäin

Pysyvistä muistiongelmista tai hetkellisestä, esimerkiksi lääkityksen aiheuttamasta sekavuudesta kärsiviä vanhuksia katoaa miltei joka päivän jossain päin Ruotsia.

Julkisissa tilastoissa ei eritellä kadonneiden ikää tai muistiongelmia.

Eteläisen Tukholman läänin aluetta valvovan Huddingen Flemingsbergin poliisiaseman päällikkö Jari Kalliorinne kertoo, että poliisi saa koko maassa joka vuosi noin 15 000 yhteydenottoa katoamisepäilyjen takia.

Kaikista ei tehdä edes rikosilmoitusta saati etsintäkuulutusta, vaan usein kadonneet löytyvät nopeasti ilman laajempia etsintöjä. Etsintäoperaatioita poliisi tekee Kalliorinteen mukaan noin kolmesataa vuodessa.

 Uskon, että niistä kolmestasadasta suurin osa on vanhuksia.

Näkyvä ryhmä kadonneiden joukossa

Sisuradion soittokierros Tukholman, Göteborgin, Malmön ja Uumajan poliisilaitoksille osoittaa, että kadonneiden joukossa on kolme pääryhmää: kouluista, perhekodeista tai pakolaiskeskuksista karanneet nuoret, psyykkisesti huonovointiset aikuiset sekä vanhukset, joilla on muistiongelmia.

Poliisilla on omat rutiininsa juuri muistiongelmaisten etsimiseen.

– Siinä otetaan huomioon esimerkiksi kadonneen liikuntakyky ja tottumus käyttää julkista liikennettä. Yleensä käydään myös kadonneiden entisissä osoitteissa, sanoo Jari Kalliorinne Flemingsbergin poliisiasemalta.

Osa löydetään liian myöhään

Osa kadonneista muistisairaista löydetään menehtyneinä, kuten kävi Teija Eldåsin äidille.

– Poliisi tuli käymään 7. maaliskuuta ja kertoi, että joku koiranulkoiluttaja oli löytänyt äidin metsästä. Se oli melkein poliisiaseman takana. Harmi, ettei häntä aiemmin osattu etsiä siltä puolelta metsää, sanoo tytär.

Osasin jo ajatella, kun aikaa on jo kulunut niin paljon, ettei sieltä voi tulla hyviä uutisia, mutta kyllä se sittenkin tuntui surulliselta. Siitä huolimatta oli myös suuri helpotus, että äiti löytyi.

– Pahinta olisi ollut, jos häntä ei olisi löydetty ollenkaan, vaan asia olisi jäänyt vaivaamaan koko loppuelämän ajaksi, Teija Eldås sanoo.

Osa katoaa laitoksista

Eldåsin äiti katosi Huddingen Björnkullan vanhustentalon suomenkieliseltä osastolta. Paikasta, johon hän oli muuttanut vasta syyskesällä, ja jonka piti olla turvallisempi kuin hänen entinen kotinsa, josta hän saattoi kadota.

 – Läheiset eivät enää saaneet rauhaa hetkeksikään. Äidin mieskään ei voinut enää mennä päiväunille, kun äiti saattoi sinä aikana lähteä omille teilleen ja eksyä, tytär kertoo.

– Siellä vanhustentalossa oli myös toimintaa ja henkilökunta, joka tietää, miten muistisairaiden kanssa ollaan.

Björnkullan henkilökunnasta ja toiminnasta Eldåsilla on edelleenkin vain hyvää sanottavaa.

– Ne on aivan mahtavia!

Myös muistisairailla on yksilönvapaus

Teija Eldåsin äiti muutti vanhustentaloon vapaaehtoisesti kuten kaikki laitoshoitoon siirtyvät muistisairaat.

– Ketään ei saa pakottaa muuttamaan vastoin omaa tahtoaan, vaikka olisikin ilmeistä, ettei hän pärjää kotonaan, kertoo Sosiaalihallituksessa vanhusasioita selvittävä ja koordinoiva Michaela Prochazka.

Pakkotoimet ovat kiellettyjä myös hoitolaitoksissa. Esimerkiksi lukkojen käyttö on rajoitettua.

Ketään ei saa lukita huoneeseen ilman, että hän itse hyväksyy asian. Se meidän pitää muistaa aina ensimmäisenä.

Teija Eldås toivoisi, että muistisairaille voitaisiin laittaa paikallistamislaite esimerkiksi ranteeseen, mutta sitäkään ei saa tehdä vastoin sairaan omaa tahtoa.

Ehkäistävissä tekniikalla ammattitaidolla

Huddingen Björnkullan vanhustentalo avattiin muutama vuosi sitten. Sen tilat ovat ilmavat ja raikkaat. Henkilökunta on saanut vaikuttaa moniin yksityiskohtiin, ja talossa on erilaisia teknisiä laitteita, joilla pyritään estämään muistisairaiden suomenkielisten vanhusten karkaaminen.

– Meillä on esimerkiksi koodilukkoja ja viiveellä avautuvia ovia, kertoo vanhustentalon suomenkielisten osastojen yksikönjohtaja Hilkka Tauriainen.

– Henkilökuntaakin meillä on aika hyvin, muttei kuitenkaan niin paljoa, että kaikilla asukkailla voisi olla ympärivuorokautinen henkilökohtainen valvoja.

Yleensä henkilökunta huomaa asukkaan lähtösuunnitelmat ja lähtee hänen mukaansa tai yrittää johdatella keskustelun toiseen aiheeseen.

– Tilanne yleensä rauhoittuu, kun teemme pienen lenkin pihalla Tauriainen kertoo.

Lapset haluaisivat lukita huoneeseen

Hilkka Tauriainen kertoo, että varotoimista huolimatta vanhuksia on kuitenkin muutaman kerran kadonnut, ja on jouduttu ottamaan yhteyttä poliisiin, Hilkka Tauriainen sanoo.

– Henkilökunnalle se on varmasti hyvin raskasta.

– Joskus omaiset ehdottavat, että kirjoitetaan paperi, jonka mukaan äidin tai isän saa lukita huoneeseensa, mutta sitä toivetta me emme voi täyttää.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".