Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/
Konsertti

Sopraano Kirsi Tiihonen: Ääneni on nyt parhaimmillaan

Julkaistu söndag 11 september 2016 kl 06.50
Kirsi Tiihonen. Wagneria tekisi mieli tehdä seuraavaksi.
Kirsi Tiihonen, laulutyöläinen, joka helisee. Foto: Kirsi Blomberg/SR Sisuradio

Kirsi Tiihonen valmistui laulajaksi 23 vuotta sitten. – Nyt osaan mitoittaa illankaaren ja tiedän milloin voi irroitella, hän sanoo. Konsertissa kuullaan Kirsi Tiihosen laulamana viisi kappaletta.

Sopraano Kirsi Tiihonen on ehtinyt helistä jo monessa, mutta hänen tekisi mieli päästä tekemään lisää sekä lied-konsertteja että Wagneria. Eli laulullisesti varsin leveällä haarukalla.

Tiihonen viihtyy äänensä ja osaamisensa kanssa nyt, kun tietää mihin pystyy.

Kun tietää osaavansa, voi heittäytyä.

Sisuradion Konsertissa kuulemme Kirsi Tiihosen esittämänä suomalaisia syksyisiä yksinlauluja ja otteita sekä oopperasta että laulunäytelmästä. Hän kertoo myös, kuinka hänen äänensä syntyy koko ruumissa.

Kirsi Tiihonen laulaa:

Syksy, Lehdet lentää. Säv: Leevi Madetoja

Aaria oopperasta Mare ja Hänen Poikansa. Säv: Tauno Pylkkänen

Syystunnelma ja Sinipiika. Säv: Toivo Kuula

Ote teoksesta Stormen ja Kuolema. Säv: Jean Sibelius

Vanha syyslaulu. Säv: Toivo Kuula

Helinä on omaa ääntä, mutta kovan työn tulos

Kirsi Tiihonen on esiintynyt aiemmin Göteborgissa ja Malmössa. Tukholman keikka Östersjöfestivaalien Elektrassa on sen sijaan ensimmäinen.

Berwald-hallin näyttämöllä hän saikin näyttää ääniresurssejaan reilusti, koska Rikhard Straussin musiikissa orkesteri ei lelli ketään. Laulajan on tehtävä tilaa itselleen. 

Kirsi Tiihonen esitti varsin lyhyen, mutta vaativan osan Viidentenä palvelijana -teoksesta. Esa-Pekka Salosen johtaman Elektra-oopperan voit kuunnella P2-kanavalta 3.10. saakka.

Elektra tehtiin yhteistyössä Suomen kansallisoopperan laulajien ja orkesterin kanssa.

Konsertissa tapaat syksyn aikana vielä baritoni Tommi Hakalan,  mezzosopraano Anu Ontrosen sekä tenori Mika Pohjosen.






Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".