Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/
Kielipuoli

#Kielipuoli: Pentti laskee pakinassa puhekielisen minänsä irti

Julkaistu fredag 4 november 2016 kl 22.00
"Ettei mun koko ajan tarvis tuntee, että mä oon niinku joku ropotti"
(8:11 min)
Pentti Salmenranta opettaa suomea
Pentti Salmenranta. Foto Patrik Svensson.

Suomen opettaja ja muusikko Pentti Salmenranta pakinoi puhekielestä ja kirjakielestä.

Puhe- vai kirjakieli on vakituinen väittelyn ja huolen aihe kieli- ja koulumaailmassa. Vasta viikko sitten luin artikkelin, jossa kauhisteltiin ketä-pronominin leviämistä länsimurteista koko Suomeen. Nyt kun kuuleman mukaan muodot ”Ketä haluu jäätelön?”,Ketä soitti sulle?” alkavat kuulua siellä sun täällä, vaikka sivistynyt kielikorva vaatii sanottavan ”Kuka haluaa jäätelön?”, ”Kuka soitti sinulle”?

Itse en tosin ole koskaan sanonut ketä ilmauksissa, joissa kieliopin mukaan pitäisi sanoa kuka tai joka, mutta tämä johtuu tietenkin vain tottumuksestani ja siitä, että tuota ilmiötä ei omalla murrealueellani ole esiintynyt.

Ruotsinsuomalaisten oppilaiden kielessä voi nähdä mitä erilaisempaa suomea, mikä johtuu tietenkin suurimmaksi osaksi ruotsin vaikutuksesta, mutta paljon myös siitä, että oppilaiden vanhemmat samassa Ruotsin kaupungissa tulevat hyvin laajalti eri puolilta Suomea.

Tämä on yksi niitä iloja, joita Suomessa työskentelevä opettaja harvoin kokee. Heidän suomalaistaustaiset oppilaansa kun ovat yleensä kaikki samaa alkuperää ja jos oppilas sattuisi muuttamaan paikkakuntaa, ei mene kauaakaan, ennen kuin hän hallitsee paikallisen murteen yhtä hyvin kuin vierustoverinsa.

Lapset ja nuoret kun eivät halua erottua. Eivät meidän ruotsinsuomalaistenkaan lapset halua, mutta tämän samaistumisen he tekevät valtaväestön kielessä. Niin ikään Etelä-Ruotsissa asuvat torniolais- tai kuopiolaistaustaiset nuoret saattavat puhua samaa skånea, mutta kirjoittaa suomen tunneilla pohjoissuomalaisia ja savolaisia muotoja aineisiinsa.

Omat Norrköpingissä asuvat oppilaani taas saattavat tunneillani sanoa joko minä ja sinä, mä ja sä, tai mie ja sie. Mutta välitunneilla he puhuvat kavereittensa kanssa samaa Itä-Göötanmaan murretta eli öschöttskaa. – Koomikko ja murrematkija Robert Gustavssonin mukaan Ruotsin kamalinta murretta.

Tämä on muuten syy, miksi oma ääntämykseni ruotsin kielessä on vieläkin, 45 täällä asutun vuoden jälkeen, sekoitus ruotsin länsi- ja itämurteita suomalaisella aksentilla. Kun jonkun itägöötanmaalaisen arvostelijan mielestä äännän ruotsia kummallisesti, vetoan aina Gustavssoniin sanoen:

Luojalle kiitos että loi minut laiskaksi, sillä jos olisin ollut ahkerampi kieltä opetellessa, kuulostaisin samanlaiselta kuin sinä.

Mutta suomen kielen kirja- ja puhekielestähän tässä piti puhua eikä omista ääntämyskompleksesistani, joita epätoivoisesti yritän teennäisen huumorin avulla lievittää.

Olemme viime viikoilla harjoitelleet isompien oppilaiden kanssa kirjoittamista sekä puhe- että kirjakielellä. Muun muassa olemme kääntäneet ikivanhoja elefanttivitsejä ruotsista suomeen ja tehtävänä on ollut kertoa vitsi ensin hyvin huolitellusti ja sitten todella vapaamuotoisesti.

Alussa monet oppilaat ovat luulleet että kirjakieli olisi vaikeampaa kirjoittaa kuin puhekieli, kunnes sitten olen mennyt oikomaan heidän puhekielisiä yrityksiään.

Hei kato ny, sä kirjotit toho et he menivät, vaik se kyll varmaa sun puhees menee tyylii et ne meni, et alahan käyttää huolimattomampaa kiältä!

Miten huolimatonta kieltä sitten opettaja saa käyttää opetustilanteessa? Olen itse kysynyt oppilailta ennen juuri tätä harjoitusta, mitä mieltä he itse ovat.

Eli:

Sanokaa arvoisat oppilaat nyt mielipiteenne, tulisiko minun jatkossa puhua aina kuten teen radiopakinoissani, eli yrittämällä käyttää huolellista ja harkittua suomea. Vai saanks mä olla iha oma itteni, ettei mun koko ajan tarvis tuntee että mä oon niinku joku ropotti? Joo, ropotti vanhalla kunnon kovalla peellä.

Yleensä oppilaat ovat kannattaneet jälkimmäistä vaihtoehtoa, sanomalla että ”Oo niinku oot, mut älä taas liiottele”.

Jos yrittää olla liian paljon ajan tasalla, ei 56-vuotias kalkkis enää ole oma itsensä. Uudissanoja on toki käyty läpi silloin tällöin, mutta jos alkaa omassa puheessaan viljellä nykynuorten sanontoja kuten:

Ai Siiri on taas feidannu, sluibaileeks se vai chillaakse vaan?

kun yrittää kysyä oppilaalta tämän toverin mahdollista poissaolon syytä.

Tällöin on riskinä että aikuisesta tulee eräänlainen pop-ope, jota ei kunnioiteta sitäkään vähää kuin tähän saakka. Pop-ope on sana, jonka juuri keksin itse, ja saman tien huomasin, kuinka sekä sanat pop että ope todella kertovat, millä kivikaudella synnyin.

Vielä pahempaakin voisi tietenkin tarjota, eli olla olevinaan alkujaan urbaani pääkaupunkilainen.

Oohan mä sentää käyny stadis steissil tsiikaa friidui ja pummaa röökii sillo kasaril.

Mutta ei, ei sentään. Jos ei-helsinkiläisenä yrittäisin puhua jo ennen syntymääni vanhentunutta kökköslangia, munaisin itseni kai vielä pahemmin kuin tavallista.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min Lista".