Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/

#Kielipuoli: Manja onnittelee pakinassaan 99-vuotiasta Suomea

Julkaistu tisdag 6 december 2016 kl 11.33
Manja pakinoi Suomen itsenäisyydestä oman perhehistoriansa kautta
(8:06 min)
Kynttilät ikkunalla kuuluvat ruotsinsuomalaistenkin itsenäisyyspäivään. Foto: Jussi Mononen, Flickr (CC BY-NC-SA 2.0)
1 av 2
Kynttilät ikkunalla kuuluvat ruotsinsuomalaistenkin itsenäisyyspäivään. Foto: Jussi Mononen, Flickr (CC BY-NC-SA 2.0)
Manja Lehto
2 av 2
Filosovian tohtori Manja Lehto. Foto: Merja Laitinen/SR Sisuradio

Onnea itsenäinen Suomi - ja pitkää ikää!

Luultavasti olen ensimmäinen pakinanpitäjä, joka onnittelee Suomea satavuotispäivän johdosta ja toivottaa itsenäiselle Suomelle lisää hyviä ja rauhallisia vuosisatoja.

Olen näet aina ollut nopea teoissani ja aina myös ajoissa paikalla - useimmiten myös etuajassa. Poikani, joka muuten syntyi tasan kuukausi ennen laskettua aikaa, katsoi vielä kotona asuessaan tämän ominaisuuteni olevan suurimpia vikojani. Hoputin kai häntä lähtemään ajoissa jonnekin, kun hän huudahti minulle tuohtuneena, että sinä et varmaan ole edes koskaan myöhästynyt mistään! Oikeassahan poika oli, kuten tavallista.

Mietin joskus, mistä tämä harmittavainen luonteenpiirteeni johtuu. Ja vastauksenkin löysin. Eräässä äitini uskonnollisessa kirjassa, missä oli opettavaisia tarinoita, oli myös kuvia. Eräässä kuvassa oli pieni, katkerasti itkevä tyttö, joka seisoi laiturilla. Tytöllä oli jalassaan valkoiset polvisukat ja tytön kaunis kesämekko näytti vastasilitetyltä. Järvellä näkyi poispäin lipuva vene, jossa oli paljon ihmisiä. Samaistuin tuohon tyttöön todella ja kysyin äidiltäni, miksi tyttö itki. Olin luultavasti nelivuotias, koska en itse vielä silloin osannut lukea.

Äitini sanoi, että kuvatekstissä kerrottiin, että tytön perhe oli päättänyt lähteä veneellä kesäretkelle. Tuo itkevä tyttö oli kuitenkin niin turhamainen, että hän juoksi kotiin vaihtamaan ylleen kauniit retkivaatteet. Kun tyttö sitten tuli takaisin laiturille, toiset olivat jo lähteneet ja olivat kaukana järvellä. Tyttö oli siis myöhästynyt lähdöstä turhamaisuutensa vuoksi.

Kuvan tytön kohtalo vaikutti minuun niin, että minusta ei tullut hienostelijaa, enkä kai sen vuoksi myöhästy nykyäänkään mistään. Opettelin myös kiireesti lukemaan, jotta voin tarkistaa, oliko äitini puhunut totta.

Nyt kuitenkin näyttää siltä, että pakinanpitäjä on kehuistaan huolimatta myöhässä; Suomesta ja sen itsenäisyydestähän tässä piti puhua. Teenkin sen nyt, ja kerron asioista oman perhehistoriani kautta.

Äitini oli syntynyt vuonna 1913 eli neljä vuotta ennen Suomen itsenäistymistä. Hän kuoli 96-vuotiaana, joten hän ehti elää itsenäisessä Suomessa 92 vuotta.

Sisällissodasta ei äitini muistanut tai tiennyt paljoa mitään. Historiallisten lähteitten mukaan sisällisota jätti jälkeensä muun muassa toista tuhatta täysorpoa. Äitinikin jäi täysorvoksi kymmenvuotiaana, ei kuitenkaan sisällissodan vuoksi, vaan muista syistä. Hän joutui sen vuoksi orpolapsena sukulaisten hoiviin syntymäpitäjässään Viitasaarella.

Teini-iässä äitini muutti töitten perässä Käkisalmeen. Hän oli haaveillut koulunkäynnin jatkamisesta, mutta siihen hänellä ei orpona ollut mitään mahdollisuuksia. Hänen piti hankkia elantonsa itse. Käkisalmi kuului silloin vielä Suomeen, kuten Viipurikin, missä vuonna 1911 syntynyt enoni suoritti asepalveluksensa 1930-luvun alkuvuosina.

Enoani yhdeksän vuotta nuorempi isäni oli puolestaan Viipurin poikia ja hän oli juuri aloittanut armeijan palveluksessa alokkaana, kun sota alkoi vuonna 1939.

Suomen itsenäisyys oli nyt todella uhattuna. Kaikki kynnelle kykenevät miehet lähetettiin rintamalle puolustamaan Suomen itsenäisyyttä. Yhteinen tehtävä yhdisti suomalaisia; maan suomenkieliset ja ruotsinkieliset sotilaat taistelivat yhtenä rintamana vihollisia vastaan. Usein on unohdettu, että myös suomenruotsalaisetkin niin sanotut rivimiehet olivat mukana samanarvoisissa taisteluissa suomenkielisten rivimiesten kanssa.

Erittäin monet naiset liittyivät Lotta-järjestöön ja työskentelivät joko kotirintamalla tai sotilaiden huoltojoukoissa muonittajina ja haavoittuneiden hoitajina.

Kotiin jääneet naiset, vanhukset ja lapset joutuivat vastamaan siitä, että siviilielämässä kaikki toimi niin normaalisti kuin mahdollista. Olosuhteet olivat kuitenkin toisenlaiset kuin rauhan aikana, sillä kaikesta oli pulaa: rahasta, ruoasta, vaatteista ja esimerkiksi raskaitten maataloustöitten tekijöistä.

Äitini oli muuttanut ennen sotia Karjalan Kannakselta Länsi-Suomeen - ja mennyt naimisiin. Onni kesti kuitenkin vain lyhyeen, kun hänen aviomiehensä joutui lähtemään sotaan. Velipuoleni oli silloin 1,5-vuotias. Hänen isänsä kuoli talvisodan viimeisinä päivinä. Veljestäni tuli sotaorpo ja äidistäni tuli sotaleski.

Vuosien 1939-1945 sodissa kuoli noin 90 000 miestä. Suomessa oli sotien loputtua noin 30 000 sotaleskeä ja 50 000 sotaorpoa.

Enoni oli koko sodan ajan rintamalla. Hän säilyi ulkoisesti haavoittumatta, mutta kukaan ei tiedä, mitkä sisäiset haavat hän ja muut tuhannet ja tuhannet sodassa olleet miehet saivat.

Sodasta selvinneet vaikenivat tavallisesti kokemuksistaan. On sanottu, että sotilaiden pojat perivät vaikenevan puhetyylinsä isiltään. Viime aikoina on tutkimuksinkin osoitettu, että sodan pahat kokemukset vaikuttavat ihmisten elämään jopa kolmansiin ja neljänsiin polviin.

Oma viipurilainen isäni puolusti Suomea viisi vuotta ja viisi päivää, kuten hän itse kertoi. Paljon muuta ei hän sodasta sitten kertonutkaan. Sota varasti isäni nuoruuden; hän oli yhdeksäntoistavuotias, kun hän joutui mukaan noihin kauheuksiin.

Sodan loputtua Viipurista ja muualta niin sanotulta Karjalan luovutetulta alueelta ja Petsamosta evakuoitiin Suomeen 430 000 ihmistä eli yksitoista prosenttia maan kokonaisväestöstä.

Voi vain ihmetellä, miten sotien runtelema Suomi pystyi turvaamaan näiden siirtolaisten toimeentulon ja elämän.

Ruotsi otti vastaan noin 75 000 sotalasta, mutta myös Tanskaan ja Norjaan lähetettiin noin viisi tuhatta lasta turvaan sodan kauheuksilta. Noin 65 000 sotalasta palasi kotiin, kun rauha solmittiin.

Sodan lopulla Suomeen oli evakuoitu myös 60 000 inkerinsuomalaista, joista noin 56 000 palasi sotien loputtua itään, suurin osa vapaaehtoisesti.

Suomen itsenäisyys on säilynyt, mutta sen säilymisen hinta on ollut kova.

Sotien jättämät jäljet Suomen kansaan näkyvät yhä. Melkeinpä kaikilla suomalaisilla on sukulaisia, jotka lepäävät sankarihaudassa.

Myös erittäin moni suku joutui jättämään kotinsa itärajan taa. Heistä tuli siirtolaisia omaan maahansa.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".