Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/

Pohjoismaat Stora Enson säästötoimenpiteiden kohteena

Publicerat torsdag 27 oktober 2005 kl 16.41

Metsäkonserni Stora Enso kertoi torstaina rajuista säästötoimista. Yhtiö karsii kovalla kädellä tuotantolaitosverkkoaan ja irtisanoo 200 työntekijää. Kovimmin säästötoimet koskevat Pohjoismaita.  

500 työntekijän Grycksbon paperitehdas Falunissa lähtee nyt myyntiin, samoin 30 kilometrin päässä sijaitseva Linghedin saha. Kartonkilevyjen muovipäällysteitä valmistava Hammarbyn tehdas lakkautetaan.

Kaiken kaikkiaan Stora Enso luopuu seitsemästä tuotantolaitoksestaan eri puolilla maailmaa. Lisäksi yhtiö sulkee useita paperikoneita, muun muassa Suomen Varkaudessa. Pääjohtaja Jukka Härmälä arvioi, että sanomalehden tekeminen Pohjolassa on pikku hiljaa loppumassa.

Stora Enson matokuurilta eivät säästy muutkaan tehtaat. Yhtiö aikoo kaiken kaikkiaan sanoa irti 2000 työntekijää, joista yli puolet saa lähteä Pohjoismaiden tehtailta. Yhtiö varoittaa, että myöhemmin voi tulla tarve vielä 600 -700 henkilön vähentämiseen.

Syynä säästöihin on yhtiön johdon mukaan paperialan yleinen kannattavuuden heikentyminen ja kilpailun koventuminen. Tänään julkistettu osavuositulos oli sijoittajille pettymys. Yhtiö ei ole onnistunut tahkomaan voittoa omistajilleen toivottuun tahtiin.

SR Sisuradio/Katri Nisula, Helsinki
katri.nisula@sr.se  

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".