Perjantaina 26. lokakuuta 2012

Suomalaissoundia Urkultissa

Julkaistu: fredag 26 oktober 2012 kl 00:39

Ylihuomenna sunnuntaina ollaan Ruotsin radion P2-kanavalla suomalaistunnelmissa.

Västerbottenissa taltioidussa konsertissa kuullaan kolmea erilaista suomalaista ja suomalaisvaikutteista kokoonpanoa.

P2 Live Världens Liv på Urkult 2012 kuullaan Lepistö & Lehteä, The Original Arvika Blues Breakersia ja Dalindéota.

Lepistö & Lehden Pekka Lehti kertoo Ruotsin radion järjestämästä taltioinnista Huomenta Ruotsin Jorma Ikäheimon haastattelussa.

Duon Lepistö & Lehti on harmonikkataiteilija Markku Lepistö ja kontrabasisti Pekka Lehti.

Miehet tutustuivat kansanmusiikkiyhtye Värttinässä. Myöhemmin he perustivat oman musiikin voimakaksikkonsa.

Lepistö & Lehti -yhtyeen soundia on kehuttu laaja-alaiseksi. He luottavat musiikkinsa voimaan ja toisensa hyvin tuntevien artistien luontevaan yhteispeliin sekä lavakarismaan.

Markku Lepistö ja Pekka Lehti. Kuva/Foto: Privat.

P2 Live Värdens Liv på Urkult kuullaan sunnuntaina 28. lokakuuta P2-kanavalla kello 20.00.