Kenen asialla on ohjelmasarja Kansankodin kuokkavieraat?
Olen nostalgisella mielellä, suurella kiinnostuksella ja kasvavalla hämmennyksellä seurannut Ylen Teema-kanavan ohjelmasarjaa Kansankodin kuokkavieraat, joka täällä Ruotsissa on nähtävissä Internetissä osa kerrallaan viikon ajan lähetyspäivästä.
Tähän mennessä kahdeksanosaisesta sarjasta on esitetty viisi jaksoa:
1. Sauna vaatekomerossa, 2.Valkoiset neekerit, 3.Klassresa - luokkaretki, 4. Kesäloma puukengissä, 5. Mora taskussa
Sarjan puoliväliin asti olin siinä uskossa että sarjan tarkoituksena oli - omituisesta nimestä huolimatta - kertoa ruotsinsuomalaisten elämästä ja historiasta: rankkoja tarinoita köyhyydestä, kovasta työstä, syrjäytymisestä ja selviämisestä. Vähän kyllä vieroksuin jo osien nimissä esiintyvää ennakkokäsitysten kliseemäistä viljelyä. Useissa jaksoissa on tullut esiin liikaa työintoisten suomalaisten urakkojen kusettaminen ylittämällä normit. En tarkoita, etteikö siinä olisi perää, mutta lantin toinen puoli oli villit lakot, joita Ruotsin työelämässä ei siihen asti ollut.
Onko meitä näin suirkeat olot?
Mitä pidemmälle sarja on jatkunut, sitä vahvemmaksi on tullut vaikutelma että meitä ruotsinsuomalaisia käy sääliksi, meillä oli Ruotsiin tullessa niin paljon vaikeita traumoja. Sotien kärsimykset periytyvät lapsille, monien painolastina oli heikko koulupohja ja huono kielitaito. Jotkut kuitenkin menestyivät, jopa saivat paremman koulutuksen ja yhteiskunnallisen aseman kuin mihin olisivat kotisuomessa koskaan yltäneet ja voivat auttaa huonommin pärjänneitä.
Tähän asti mielenkiintoisin osa on mielestäni ollut luokkaretki, jota Susanna Alakoski kuvaa kolmannessa osassa. Siinä käy ilmi, että siirtolaisuus voi olla omakohtainen valinta, ainakin kirjailijoiden ja taiteilijoiden kohdalla. Tätä tunnin jaksoa kuitenkin painaa Sikalat romaanin varjo heitteille jäävistä alkoholistivanhempien lapsista. Etenkin jään ihmettelemään oliko ohjelman ylivärittyneissä dokumenttikuvissa keinuvilla tytöillä juopot ongelmavanhemmat.
Neljäs jakso käynnistyy synnyinseudulla lomailevan siirtolaisen uholla Heikki Turusen elokuvasta Kivenpyörittäjän kylä ja päättyy kirjailijan aivoituksiin tämän päivän Suomessa asuviin rahaa ja etuja hamstraaviin ulkomaalaisiin.
Ovatko suomalaiset oppineet meidän lähihistoriastamme?
Viimeistään siinä vaiheessa herää kysymys, mihin tämä sarja pyrkii. Sen ohjaajilla Markku Heikkisellä, Jaakko Kilpiäisellä ja Ari Matikaisella on ollut ihan oma tarkoitus, joka löytyy ohjelman verkkosivulta:
Vuonna 2011 Suomi puntaroi samoja maahanmuuttajakysymyksiä kuin Ruotsi 1960-luvulla. Miten me suhtaudumme vierastyövoimaan, maahanmuuttajiin, pakolaisiin, siirtolaisiin, elintasopakolaisiin? Olemmeko oppineet omasta lähihistoriastamme mitään?
Ohjelma on herättänyt vilkasta keskustelua verkkosivulla, erityisesti sen nimeä on kritisoitu: Kuvittele otsikko "Kuokkavieraat Suomessa" käsittelemään humanitaariseen maahanmuuttoon liittyviä ongelmia. Tai näin: voisi ehdottaa YLE:lle ohjelmasarjaa vaikkapa 90-luvulla Suomeen saapuneista somaleista otsikolla hyvinvointivaltion parasiitit.
Onko Ruosissa rintamamiestaloja?
Viides osa kuvaa suomalaisten miesten vaikeuksia selvitä elämästä: ruotsinsuomalaiset ja viina ei ole myytti… Moni on jäänyt Ruotsin Raatteen tielle. Se pyörii Slussenin sissien ympärillä mustavalkoisin dokumenttikuvin, mutta antaa myös kierteestä eroon päässeiden kertoa oman selviämistarinansa. Joistakin heistä on tullut auttajia vertaistuen parissa. Osa mustavalkoisista humalaisia kuvaavista kohtauksista on kyllä kuvattu lumihangessa ihan suomalaisen rintamamiestalon kupeessa. Rupesin miettimään, oliko ryyppääminen suomalaiselle miehelle Ruotsissa helpompaa. Kolme osaa Kansakunnan kuokkavieraista on vielä tulossa, Kaihoa kotimaasta kertoo suomalaisseuroista, Oma kieli oma mieli lapsista joista tuli tulkkeja kielitaidottomille vanhemmilleen ja viimeinen osa Supiruotsalaisia suomalaisuudesta voimavarana, jota ei tarvitse hävetä.
Tulimmeko me kuokkavieraaksi köyhyyttä pakoon?
Monet ovat kuulemma toivoneet tämän ohjelmasarjan esittämistä myös Ruotsin TV:ssä. Minä en, vaikka aion katsoa jokaisen jakson, siitä huolimatta että ärsyynnyn suomalaisten ohjelmantekijöiden tendenssimäisestä 70-lukulaisesta tavasta käyttää ruotsinsuomalaisia aseena tämän päivän maahanmuuttajakeskustelussa. Jotakin opittavaa meistä Suomella varmasti on, mutta me muutimme aikoinaan ihan toisenlaiseen Ruotsiin, emmekä todellakaan kuokkavieraiksi. Tämän toteaa myös sarjan ensimmäisen osan köyhyyttä pakoon lähtenyt Taimi Miettinen Sisuradion haastattelussa.
Odotan sen sijaan ohjelmaa joka kertoo ruotsinsuomalaisten elämästä meidän omasta näkökulmastamme. Sitä ennen olisi mukava nähdä se dokumenttielokuva, josta monet tämän sarjan mustavalkoisista kuvista on peräisin: Finne – ruotsinsuomalaiset (1969) 61’32'' Ohjaus ja kuvaus: Esko Favén. Toimittajat: Esko Favén ja Tapani Mansikkala.
(Ohjelma löytyy Ylen Areena-sivulta )
