Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på http://kundo.se/org/sverigesradio/
Soilin seurassa aloitetaan siitä, mihin small talk loppuu. Puhutaan tärkeistä ihmisistä elämänpolun varrella,..
Kenen haastattelun haluaisit kuulla? Laita vinkki: soili.huokuna@sverigesradio.se
Soilin seurassa

Jukka Tuurala kertoo elämänvaiheistaan

Julkaistu fredag 28 april kl 14.42

Näin Jukka itse kirjoittaa elämästään.

1.10.1953 synnyin Ruovedellä Pohjois-Hämeessä. Isä Olavi oli kesäisin rakennusmies ja talvisin metsätöissä. Äiti Hilkka hoiti kotia, yhtä lehmää ja kanoja, ompeli ja teki muitakin käsitöitä myös naapureiden ja sukulaisten tarpeisiin.

Asuimme Tammilahdessa Ruoveden ja Vilppulan rajamailla vanhoilla torppariseuduilla, joilla maaseutu oli kansalaissodan jäljiltä kovin vasemmistolaista – yksi kylä sosiaalidemokraatteja ja toinen kommunisteja ja kansandemokraatteja.

Neljänneltä luokalta kansakoulussa pyrin ja pääsin Vilppulan Yhteiskouluun – historian ensimmäisenä poikalapsena meidän kyliltä sain mahdollisuuden muuhun kuin kansakouluun.

Beatles-tukka kasvoi siinä kenties neljännellä luokalla ja on sitten armeija-aikaa lukuunottamatta seurannut mukana koko elämän.

Pariisi 1968, Vietnamin sota ja napalm-pommitukset sekä Tšekkoslovakian ihmiskasvoinen sosialismi, joka päättyi Varsovan liiton miehitykseen olivat tärkeitä juttuja sen nuoren ihmisen ajatuksissa, joka samaan aikaan jätti lapsuuden ja tuli tavallaan osaksi 1960-luvun lopun nuorisokapinaa.

Kauppaopiston jälkeen pääsin Tampereen yliopistoon, joka oli siitä erilainen korkeakoulu siihen aikaan, että siellä oli Yhteiskunnallisen korkeakoulun jäljiltä opetusjaostoja, joihin oli mahdollista päästä myös ei-ylioppilaana.

Pääaineenani yliopistossa oli julkisoikeus hallintovirkamies-tutkinnossa. Tutkinto tuli suoritettua, vaikka huomattavasti enemmän kiinnosti opiskelijapolitiikka. Tutkinnon lopputyön kirjoitin valmiiksi armeijassa ollessani.

Armeijan jälkeen oli sitten tutkinto valmis ja työpaikka löytyi saman tien kun minusta tuli Tampereen Yliopiston Ylioppilaskunnan lehden Aviisin päätoimittaja.

Työnteko oli kertakaikkiaan ankaraa – ylioppilaskunta eli budjettisäästöjen aikaa ja aikaisemman kahden toimittajan sijasta olin yksin lehden palkkalistoilla. Niillä ehdoilla oli kova työ pakertaa kasaan lehti kerran viikossa lukukausien aikana. Mutta onneksi oli hyviä avustajia – nykyisin kuuluisin heistä oli Aki Kaurismäki, joka tuolloin opiskeli tiedotusoppia Tampereen yliopistossa.

Henkisesti yliopistoaika ja päätoimittajuus olivat jälkikäteen katsottuna minulle kovaa aikaa. Olin edelleen ujo maalaispoika kodista, jossa vanhemmillani oli takanaan kuusivuotinen kansakoulu, valtavan hyvät koulutodistukset toki molemmilla. Mutta en tuntenut olevani kotonani akateemisissa ympyröissä, joissa useimmilla oli aivan toinen tausta ja sosiaalinen kompetenssi. Samoista ongelmista kirjoitti Tampereen yliopiston silloinen sosiologian professori Antti Eskola kirjan, hänellä oli suunnilleen samanlaiset lähtökohdat kuin minullakin.

Syksyllä 1979 lähdin kokeilemaan rahan tienaamista Ruotsin puolella ja Tukholmassa. Elokuussa 1980 muutimme koko perhe Rinkebyhyn. Tyttäret olivat silloin kuuden ja kolmen vuoden iässä ja pääsivät muutaman kuukauden jälkeen suomalaiseen päiväkotiin asuntomme naapurissa.

Menin mukaan Spångan Suomi-kerhon toimintaan ja erityisesti sen lehtitoimikuntaan. Huomasin, että moni Suomi-seura julkaisi lehtiä, mutta niiden tekninen, kielellinen ja journalistinen taso ei ollut kovin korkea. Ostin vanhan ja risan latomakoneen ja käynnistin naapuritalon kellarissa Rinkebyssä Rinkeby Tryckservicen, joka pääasiassa teki suomiseurojen lehtiä – Spångan Suomalainen, Botkyrkan Härmäläinen, Tyresön Suomalainen, Järfällan Suomalainen ja niin edelleen – mutta myös muita ladontatöitä, muun muassa Veijo Halme, joka teki Viking Linen ilmoitusoriginaaleja tuli asiakkaakseni.

Yritys lähti kasvuun, tuli uudet koneet ja uudet tilat ja myös isoja asiakkaita. Tärkein niistä oli Din Del -puhelinluettelot, jotka laajenivat Suomeen. Teimme koko joukon puhelinluetteloita nimellä Iki Oma, ennen kuin toiminta Suomessa kasvoi niin suureksi että tuotanto siirrettiin sinne.

Ja sitten tuli Bredbyn koulun koululakko. Olin siinä lakkotoimikunnan puheenjohtajana. Tuli muutama murhauhkaus ja poliisi sai vahtia perheen turvallisuutta jonkun päivän, mutta tuli myös tilanne, jossa lapset saivat käydä koulunsa suomenkielisissä luokissa ja kipinä ruotsinsuomalaisten koulujen perustamiselle lähti tästä lakosta.

80-luvun puolivälin jälkeen Rinkeby Tryckservicestä tuli Grafiska Butiken AB, sittemmin Arbetskooperativet Grafiska Butiken, ja pääasiallinen työ oli tehdä paikallislehtiä. Ensin Solna Sundbybergs Tidning, jonka teimme Huvudstadspress AB:lle. Huvudstadspress meni konkurssiin ja hävisimme koko joukon rahaa, mutta vuonna 1989 ryhdyimme tekemään nykyisen Mitt i:n edeltäjää Lokaltidningen i Norra Storstockholm. 13 eri lehteä Tukholman pohjoispuolella, siinä 300 sivua viikossa.

Ostin Viikkoviestin nimelliseen hintaan valtiolta ja muodostin Veijo Halmeen kanssa yhteistyössä Tidnings AB Viikkoviestin. Nostimme Viikkolehden levikin muutamassa vuodessa siinä 3 000 kappaleen painoksesta noin 7 000:een.

Minulle tuli kuitenkin sellainen vaihe elämässä, että parinkymmenen vuoden armoton työnteko johti uupumukseen ja jouduin puoleksi vuodeksi sairaslomalle.

Parin-kolmen kuukauden levon jälkeen alkoivat aivot taas toimia ja kova vähemmistöpoliitikko kun olin Viikkoviestin päätoimittajana, ei vanha ajatus jo 80-luvun alulta jättänyt rauhaan. Ollakseen oikea vähemmistö tarvitsevat ruotsinsuomalaiset päivälehden.

Syntyi Ruotsin Sanomat, joka ilmestui viisi päivää viikossa maanantaista perjantaihin. Sitä oli pakko kokeilla, se oli se hetki, jolloin ruotsinsuomalaisuudesta olisi voinut tulla elävä ja yhteiskuntaan vaikuttava vähemmistö. Tilaajamäärä väheni ja putosi alle 4 000. Ei ollut muuta tehtävissä kuin panna lehti konkurssiin.

Sitten tuli vastaan paikallislehti Vi i Väsby, jonka tuotannon hoidin noin vuoden ajan, mutta jonka omistaja teki konkurssin vuonna 2006. Ostin lehden konkurssipesästä ja ryhdyin julkaisemaan sitä aluksi kahden hengen voimin. Ilmaisjakelulehti kaikkiin kotitalouksiin Upplands Väsbyssä kerran viikossa.

Pari vuotta tein lehteä ilman palkkaa, mutta ilmoitusmyynti kehittyi hyvään suuntaan niin, että kolmantena vuonna sain jo vähän palkkaakin. Vuonna 2011 myin lehden edelleen yhtiölle, jonka perustin yhdessä DirektPress AB:n kanssa ja käynnistin lehden Vi i Sollentuna naapurikunnassa Sollentunassa. DirektPress julkaisee nyt 40 paikallislehteä muun muassa Suur-Tukholmassa, Göteborgissa ja Västeråsissa ja minun kontollani niistä ovat Vi i Väsby, Vi i Sollentuna, Vi i Solna, Vi i Sundbyberg ja Vi i Kista-Rinkeby-Tensta. 149 300 lehteä viikossa, 52 viikkoa vuodessa. Noin 10 000 lehden sivua viikossa. Yrityksessä on runsaat 20 työntekijää.

"Ajatukseni oli, ettei vähemmistöllä ole elinvoimaa ellei sillä ole yhteistä foorumia päivälehden muodossa. Sen idean yritin Ruotsin Sanomilla toteuttaa."

Jukka Tuurala

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".