Kun Lordi voitti Katja Loponen päätti että hän halusi Helsingin euroviisuihin töihin - ja sinne hän pääsikin.
Joskus mokaa valonheittimellä Katja Loponen spotinhoitaja (4:31) Ilman valoa euroviisuista ei tulisi mitään. Ja yksi valon päähenkilöistä on Katja Loponen Tukholmasta. Hän hoitaa nimittäin suurta valonheitintä Malmön areenan katon alla. Valtavan lampun avulla hän loistaa laulavia päähenkilöitä. Toimittaja: Anna-Lotta Hirvonen Nyström/Sveriges Radio Sisuradio Onsdag 15 maj 2013 kl 19:20 (Etelä-Ruotsin Sisuradio)
Euroviisujen kunniaksi myös suosittu Aku Ankka -lehti sekä sen ruotsalaisversio Kalle Ankka ovat tarttuneet viisuteemaan.
Aku Ankka seikkailee Euroviisuissa Aku Ankka seikkailee Euroviisuissa (6:19) Uusissa Ankka-sarjakuvissa suositaan nykyään Skandinaavisia teemoja, sillä Walt Disneyn perinteiset sarjakuvat eivät nykyään ole missään muualla yhtä suosittuja kuin Pohjolassa. Aku Ankka ei enää eläkään pelkässä mielikuvitusmaailmassa vaan kommentoi mielellään myös ajankohtaisia tapahtumia, kertoo Suomen Aku Ankka -lehden päätoimittaja Aki Hyyppä. Torsdag 16 maj 2013 kl 15:51 (Huomenta Ruotsi )
"Mainonta ei kuulu julkiselle palvelulle" "Mainonta ei kuulu julkiselle palvelulle" (5:29) Suomessa ihmetellään yhden kansallisen instituution eli Lotto-arvonnan häviämistä Ylen lauantai-illasta. Suomen viestintävierasto on päättänyt, ettei maan yleisradioyhtiö voi enää esittää toisen valtionyhtiön eli Veikkauksen arvontoja kanavillaan. Jatkossa Ylen kanavilta katoavat Veikkauksen Lotto-, Viking Lotto - ja Eurojackpot -ohjelmat. Viestintäviraomaisen mukaan arvonnat ovat sponsoroituja ja niitä ei siis voi esittää Yle-maksulla eli verolla rahoitetuissa ohjelmissa. Muutoksen taustalla on Suomen kokoomuksen kansanedustajan Sanni-Gran-Laasosen eduskunnassa tekemä kirjallinen kysymys. Jorma Ikäheimo haastattelee Grahn-Laasosta Huomenta Ruotsi-ohjelmassa perjantaina 17. touokuuta 2013. Onsdag 15 maj 2013 kl 11:44 (Huomenta Ruotsi )
Lue lisääSuomessa Yle joutuu sanomaan hyvästit Lotto-arvonnalle
Janne on päättänyt, että Ruotsissa hän kannustaa Suomea. Kuva: AP Photo/Lehtikuva, Markku Ulander
Janne Westerlund ravistelee jälleen ja kertoo tällä kertaa rakastavansa urheilua - etenkin jalkapalloa ja jääkiekkoa. Ja jos kaikille ei ole vielä selvää niin nythän on menossa jääkiekon MM-kisat mutta Jannella on yksi ongelma. Hän ei tiedä ketä pitäisi kannustaa.
"Jääkiekkohuligaani ei ole homo sapiens" Janne Westerlundin ravistus 17.5.2013 (1:55) Janne Westerlund ravistelee jälleen ja kertoo tällä kertaa rakastavansa urheilua - etenkin jalkapalloa ja jääkiekkoa. Ja jos kaikille ei ole vielä selvää niin nythän on menossa jääkiekon MM-kisat mutta Jannella on yksi ongelma. Hän ei tiedä ketä pitäisi kannustaa. Torsdag 16 maj 2013 kl 11:37 (Huomenta Ruotsi )
Egyptologi Sami Uljas tutkii vanhoja kirjoituksia Foto Marja Siekkinen
On vain hyvää sattumaa, että monet muinaisen Egyptin patsaat ja esineet ovat säilyneet meille.
Suotuisa luonto osaltaan - kuiva aavikko - on ollut niitä säilyttämässä.
Muinaisella Egyptillä oli hyvät luonnonolosuhteet Niilin helmassa. Kuitenkin tämä faaraoiden mahtava eliittinen valtakunta sortui uusien tulokkaiden alla. Hieroglyfikirjoitus siirtyi historiaan. Sitä ei ole pystytty uudestaan tulkitsemaan vasta kuin 1800-luvun alusta.
Sami Uljas, Uppsalan yliopistossa egyptologiaa opettava, muinaiseen kieleen perehtynyt tutkija, kiinnostui oudoista koukerioista kirjoissa pienenä pojankoltiaisena.
"Merkkejä Egyptistä kaikkialla" "Merkkejä Egyptistä kaikkialla" (16:09) On vain hyvää sattumaa, että monet muinaisen Egyptin patsaat ja esinneet ovat säilyneet meille. Suotuisa luonto osaltaan - kuiva aavikko - on ollut niitä säilyttämässä. Muinaisella Egyptillä olivat hyvät luonnonolosuhteet Niilin helmassa. Kuitenkin tämä faaraoiden mahtava eliittinen valtakunta sortui uusien tulokkaiden alla. Kirjoitusysteemi hieroglyfeillä siirtyi historiaan. Sitä ei ole pystytty uudestaan tulkitsemaan vasta kuin 1800-luvun alusta pitäen.
Sami Uljas, Uppsalan yliopistossa egyptologiaa opettava, muinaiseen kieleen perehtynyt tutkija, kiinnostui oudoista koukerioista kirjoissa pienenä pojankoltiaisena. Papurustekstejä luetaan tänä päivänä tietokoneelta.
Jos joitain jäänteitä neljän viiden tuhannen vuoden takaisesta kulttuurista haluaa löytää lähiympäristöstään, niin mahdollisesti hautausmaalta. Aamun vieraan on tavannut Marja Siekkinen. Onsdag 15 maj 2013 kl 15:45 (Huomenta Ruotsi )
Lue lisääSami Uljas taitaa muinaisen Egyptin hieroglyfit
Kolumnistimme Katri Nisula on tällä viikolla löytänyt aivan uuden sanan ja samalla myös uuden harrastuksen itselleen. Tiedätkö sinä, mitä tarkoittaa kotoilu? No, Katri kertoo.
Oili Tuomenoja jäi eläkkeelle vajaa vuosi sitten ( lokakuussa 2012) .
Viimeksi hän toimitti Sisuradion suosittua Oilioili-ohjelmaa lauantaisin yli neljä vuotta.
Oili on juuri palannut kahden kuukauden matkalta Indonesiasta ja kohta matka suuntautuu Lappiin.
Hän on kuitenkin matkojen lomassa monessa juhlassa ja tilaisuudessa juontajana ja muutenkin ahkerana puuhanaisena eri hankkeissa.
Oili ehti kuitenkin kiireittensä keskellä tänne sisuradion studioon juttusille Arja Claessonin kanssa.
Oili Tuomenoja vieraana 16.5.2013 Oili Tuomenoja vieraana 16.5.2013 (24:09) Oili Tuomenoja jäi eläkkeelle vajaa vuosi sitten ( lokakuussa 2012) .
Viimeksi hän toimitti Sisuradion suosittua Oilioili-ohjelmaa lauantaisin yli neljä vuotta.
Oili on juuri palannut kahden kuukauden matkalta Indonesiasta ja kohta matka suuntautuu Lappiin.
Hän on kuitenkin matkojen lomassa monessa juhlassa ja tilaisuudessa juontajana ja muutenkin ahkerana puuhanaisena eri hankkeissa.
Oili ehti kuitenkin kiireittensä keskellä tänne sisuradion studioon juttusille Arja Claessonin kanssa. Torsdag 16 maj 2013 kl 11:29 (Huomenta Ruotsi )
Ilman musiikkia
Oili Tuomenoja Arjan aamuvieraana 16.5.2013 Oili Tuomenoja Arjan aamuvieraana 16.5.2013 (19:18) Oili Tuomenoja jäi eläkkeelle vajaa vuosi sitten ( lokakuussa 2012) .
Viimeksi hän toimitti Sisuradion suosittua Oilioili-ohjelmaa lauantaisin yli neljä vuotta.
Oili on juuri palannut kahden kuukauden matkalta Indonesiasta ja kohta matka suuntautuu Lappiin.
Hän on kuitenkin matkojen lomassa monessa juhlassa ja tilaisuudessa juontajana ja muutenkin ahkerana puuhanaisena eri hankkeissa.
Oili ehti kuitenkin kiireittensä keskellä tänne sisuradion studioon juttusille Arja Claessonin kanssa. Torsdag 16 maj 2013 kl 11:28 (Huomenta Ruotsi )
Keijo ja Lenita Harjula ja Jari Salminen on DYNAMO
Bild 3 av 3
Keijo ja Lenita Harjula. Kuva: privat
Arvaa mitä Lenita ja Keijo Harjulalla on yhteistä kuningatar Silvian ja kuningas Kaarle IV Kustaan kanssa?
Klick! on oikea vastaus.
Kun Säterin Lenita ja Harjulan Keijo tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa Surahammarissa vuonna 1977 kuului juuri tuo : KLICK myös heidän korvissaan ja sydämissään.
Tämä ruotsinsuomalainen laulajapariskunta on tuttu yleisölle niin tanssilavoilta kuin Musalistaltakin. Ja aivan lähitulevaisuudessa odottavat suurten suomalaisten laulukilpailujen semifinaalit ja finaalit pariskuntaa.
Lenita ja Keijo Harjula Surahammarista Lenita ja Keijo Harjula Surahammarista (16:10) Keijo ja Lenita Harjula ovat olleet pari jo vuodesta 1977 ja he ovat asuneet suurimman osan yhteisestä elämästän Surahammarissa. Välilllä Harjulat muuttivat Nivalaan, josta mieli halasi takaisin Ruotsiin ja Surahammariin.
Yhteisen elämän ja perheen lisäksi Lenitalla ja Keijolla on myös yhteisiä harrastuksia, varsinkin musiikki ja laulu.
Ruotsinsuomalainen yleisö tuntee heidät esiintymislavoilta ja Musalistalta.
Tähän kesään kuuluvat myös muutamat laulukilpailut Suomessa .
Arja claesson tapasi Lenitan ja Keijon Eskilstunassa, jossa Lenita oli nauhoittamassa kappaletta Musalistalle. Tisdag 14 maj 2013 kl 16:37 (Huomenta Ruotsi )
Elina Orkoneva kevätauringossa Foto: Kirsi Blomberg Sveriges Radio Sisuradio
Bild 2 av 2
Elina Orkoneva Tantolundenin laiturilla Foto: Kirsi Blomberg Sveriges Radio Sisuradio
Elina Orkoneva oli mukana Suomen euroviisufinaalissa.
Aamun vieraana Elina OrkonevaAamun vieraana Elina Orkoneva (8:52) Elina Orkoneva oli mukana Suomen euroviisufinaalissa. Lippua Malmööhön ei hellinnyt, mutta Orkoneva on tuntenut itsenäs voittajaksi siitä lähtien kun "Laura soitti Yleltä" ja kertoi että televsioon tehdään juttua hänestä. Kirsi Blomberg tapasi Elina Orkonevan Södermalmin Tantolundenin aurinkoisella laiturilla. Måndag 13 maj 2013 kl 07:49 (Huomenta Ruotsi )
Ortelius (1527-1598) valmisti 1570 Antwerpenissä kartaston Theatrum Orbis Terrarum. Kuva/Foto: Kansalliskirjasto.
Moni muistaa kuulun suomalais-ruotsalaisen tutkimusmatkailijan Adolf Erik Nordenskiöldin, joka tunnetaan ensimmäisenä Koillisväylän läpipurjehtijana.
Harvempi tietää, että Nordenskiöld oli myös merkittävä historiallisten karttojen kerääjä.
Nordenskiöldin karttoja HelsingissäNordenskiöldin karttoja esillä Helsingissä (4:36) Moni muistaa kuulun suomalais-ruotsalaisen tutkimusmatkailijan Adolf Erik Nordenskiöldin, joka tunnetaan ensimmäisenä Koillisväylän läpipurjehtijana. Harvempi tietää, että Nordenskiöld oli myös merkittävä historiallisten karttojen kerääjä. Nyt näitä harvinaisia karttoja pääsee myös katsomaan, sillä Helsingissä Suomen Kansallismuseossa on avattu Nordenskiöldin karttoja esittelevä näyttely. Nordenskiöldin karttakokoelman arvoa arvioi yksi näyttelyn tekijöistä, filosofian maisteri Leena Miekkavaara. Katri Nisula haastattelee. Fredag 10 maj 2013 kl 09:54 (Huomenta Ruotsi )
Lue lisääAdolf Erik Nordenskiöldin karttakokoelma avaa kartografian salat
On vain hyvää sattumaa, että monet muinaisen Egyptin patsaat ja esinneet ovat säilyneet meille. Suotuisa luonto osaltaan - kuiva aavikko - on ollut niitä säilyttämässä. Muinaisella Egyptillä oli hyvät...
Sunnuntain sävelissä soi tällä kertaa vaihtoehdoksi Euroviisuille suomalaiset 1960-luvun loppupuolen rakkauslaulut.
Monet niistä elävät vieläkin ja ovat jopa päässeet mukaan räppimiksauksiin. Karaokessa niillä on myös varma sijansa. Jos osaat ne kaikki ulkoa, laita ihmeessä postia: kirsi.blomberg@sr.se
Konsertin kappaleet:
1. Carola: Rakkauden jälkeen v.1968 2. Danny: Vähän ennen kyyneleitä v.1966 3. Marjatta Leppänen: Sydämeni tyhjä huone v.1965 4. Kirka: Alku kaiken kauniin v.1969 5. Viktor Klimenko: Aurinko laskee länteen v.1965 6. Tamara Lund: Sinun omasi v.1965
1960-luvun rakkauslauluja 60-luvun rakkauslaulut (20:32) Kirsi Blomberg on valinnut musiikin Sunnuntain säveliin Onsdag 15 maj 2013 kl 15:19 (Kulttuurisunnuntai )
Elmo Kekkonen opiskelee ja treenaa tennistä Falunissa, ja uskoo Suomen tennistulevaisuuteen. Elmo aikoo olla mukana, terävimmässä kärjessä.
Tennislupaus Elmo KekkonenTennislupaus Elmo Kekkonen (11:41) Lukuvuosi 2012 - 2013 on vierähätnyt Elmo Kekkoselta Falunissa, Hagströmska idrottsgymnasietissa. Lukio on antanut hyvät mahdollisuudet tenniksen harjoitteluun. Torsdag 16 maj 2013 kl 16:01 (Keski-Ruotsin Sisuradio)
Toisen polven ruotsinsuomalaiset, Sisuradion toimittajat Ramin Farzin ja Mikko Mäkitalo tutustuivat toukokuussa 2013 viikon ajan Suomeen omasta näkökulmastaan. Havainnoistaan ja kokemuksistaan he kirjoittivat blogia. Kaks finnee tutkii Suomea
Oilioilin rakastettu Oili Tuomenoja piipahti Huomenta Ruotsin studiossa. Eläkepäiviä viettävä Oili matkustelee pitkin maailman laitaa ja kotona ollessaan käy juontamassa eri tapahtumissa.
Matkustelua ja juontokeikkojaOili Tuomenoja Arjan aamuvieraana 16.5.2013 (19:18) Oili Tuomenoja jäi eläkkeelle vajaa vuosi sitten ( lokakuussa 2012) .
Viimeksi hän toimitti Sisuradion suosittua Oilioili-ohjelmaa lauantaisin yli neljä vuotta.
Oili on juuri palannut kahden kuukauden matkalta Indonesiasta ja kohta matka suuntautuu Lappiin.
Hän on kuitenkin matkojen lomassa monessa juhlassa ja tilaisuudessa juontajana ja muutenkin ahkerana puuhanaisena eri hankkeissa.
Oili ehti kuitenkin kiireittensä keskellä tänne sisuradion studioon juttusille Arja Claessonin kanssa. Torsdag 16 maj 2013 kl 11:28 (Huomenta Ruotsi )
Det här är ljudspelaren på sverigesradio.se. Just nu spelas ingenting. Klicka på en ljudlänk så startar den. Du kan göra spelaren mindre genom att klicka på knappen Min radio.
Om du har frågor om eller synpunkter på Sveriges radios webbradio kan du höra av dig till webmaster@sverigesradio.se
Högerklicka på tidsaxeln och välj ”Dela ut till aktuell tidpunkt” så får du en länk som startar ljudet på en visst plats i ljudet. Detta fungerar bara på ljudklipp, inte direktsändningar
Ljudklippet startas på det antal sekunder som du har valt. Den du delar till kan även spola tillbaka till början av ljudklippet och lyssna på hela klippet.