Jos 2.4. ei ole haettu, hakemus jää ensi vuoteen...
2.4. umpeutui Ruotsin kunnilta hakuaika liittyä suomen kielen hallintoalueeseen, ja ilmoituksia on rekisteröity kuusi. Sähköposti ennen puolta yötä riittää hakemukseksi.
Örebron kunta oli tällä kertaa hyvissä ajoin hakemuksensa kanssa, vaikka Örebron Ruotsinsuomalaisen Kielikoulun rehtori Matti Lautkoski kertoo, että oikeastaan myöhässä:
Finspångin kuntaa ei löydy ministeriön listoilta, vaikka tarkoitus on ollut hakea tänä vuonna.
Lisäys viime tunneilla:
Hallituskanslia on saanut Finspångin hakemuksen, kertoo työmarkkinaministeriön registraattori Sisuradiolle.
Vuosikymmeniä Örebrossa pyörineelle vapaakoululle hallintoalueeseen liittyminen ei varsinaisesti tuo muutoksia elämään, mutta rehtori Matti Lautkoski uskoo että esimerkiksi pätevästä kaksikielisestä kunnan tiedottajasta hyötyvät kaikki.
Finspångin kunta ei ole hakeneiden joukossa ja senpä vuoksi Pirjo Rajalakso on soitellut päivän aikana useampaa kertaan Heikki Marttilalle, joka puolestaan on soitellut Finspångin kuntaan. Puoleen yöhön asti on vielä aikaa!
Päätös syntyi viime minuuteilla, ja Finspång ennätti kuin ennättäkin mukaan viime tunneilla.
Hallituskanslia on saanut Finspångin hakemuksen, kertoo työmarkkinaministeriön registraattori Sisuradiolle 3.4.