Hoppa till textinnehållet Sajtkarta Support Kontakta Sveriges radio Spelaren Alla kanaler

Keski-Ruotsin Sisuradio

Taalainmaan tuntureilta Itämeren rannoille

P4 kanavilla arkisin 18.10 - 19.00
Keski Ruotsin Sisuradiolaiset: Jonas Blomqvist, Anna Tainio, Pirjo Rajalakso, Jarmo Mänty, Merja Laitinen

Raudan imussa

Rautateollisuuden imussa on koko joukko suomalaisväkeä juurtunut  Västmanlannin ruukkiyhdyskuntiin. Keski-Ruotsin Sisuradio kyläilee entisten ruukkilaisten luona kuuntelemassa heidän kertomuksiaan menneistä ajoista ja etenkin nykyisestä elämästä.

 
Raudan imussa osa 2

Mustosen perheessä on kolme sukupolvea ja kolme synnyinmaata

Publicerat: måndag 17 september 2012 kl 08:03

- Ruotsi on kylmä ja Thaimaa lämmin maa, ne ovat muutenkin niin erilaisia sanoo Virsbon kylään avioitunut Tan Mustonen. Perhepiiristä toki löytyy lämpöä Ruotsissakin. Appivanhemmat Kaarina ja Onni Mustonen auttavat lasten hoidossa Virsbossa. Kerran vuodessa Tan ja hänen miehensä Mika pakenevat lapsineen Thaimaan lämpöön. Mustosen perhe on kielten ja kulttuurien sulatusuuni, suomi, ruotsi, thai ja englanti kuuluvat perheessä päivittäin.

Västmanlantilaisten tehdasyhdyskuntien asukkaat kertovat Keski-Ruotsin Sisuradiossa elämästään ennen ja nyt syksyn aikana. 

P 4 Västmanland kertoo myös Västmanlannin suomalaisten tarinoita, jutut löytyvät P4 Västmanlandin nettisivuilta ruotsiksi .

Pikkuväki vauhdittaa elämää

Onni ja Kaarina Mustosen kotona Virsbossa on vilinää ja vilskettä kun heidän samalla kylällä asuva poikansa Mika perheineen tulee käymään ja he käyvät isovanhempien luona miltei päivittäin.

Nelivuotias Elisabet ja pari vuotta nuorempi Mikael käyttävät mummon ja vaarin kanssa suomen kieltä, äitinsä kanssa thain kieltä ja isän kanssa ruotsia. 

Isovanhemmat Onni ja Kaarina muuttivat Suomesta Ruotsiin  kuusikymmenluvulla. Västeråsissa he tapasivat, avioituivat, saivat kaksi poikaa ja muuttivat sitten Virsbon kylään Surahammarin kuntaan kun pojat olivat pieniä. Kaarina ei vielä kymmenisen vuotta sitten osannut kuvitella itseään lastenlasten keskelle.

- Molemmilla meidän pojilla oli niin myöhäinen lähtö, että me olimme jo melkein menettäneet toivomme, ettei tule tätä pikkuväkeä ollenkaan. Meidän vanhin lapsenlapsemme Maija asuu Duvedissä, hän on nyt yhdeksän vuoden ikäinen ja sitten tulivat Elisabet ja Mikael, kertoo Kaarina Mustonen.

- Me näemme melkein joka päivä, käymme näiden lastenlasten kanssa kerhossa ja milloin haetaan tai viedään päiväkodista, Mika ja Tan ovat Suomi-seuralla mukana lasten jumpassa Mikaelin ja Bettanin kanssa, Kaarina luettelee.

Kielitaito on tärkeä asia

Onni ja Kaarina Mustonen ovat jo kauan toimineet suomalaisyhdistyksissä. Kotikunnassaan Surahammarissa, johon Virsbon kylä kuuluu, he ovat mukana neuvonpitoryhmässä, joka toimii yhteyssiteenä kunnan ja suomalaisväestön välillä. Surahammarin kunta kuuluu suomen kielen hallintoalueeseen.

- Olemme täällä Virsbossa kysyneet nuorilta perheiltä haluaisivatko he lapsilleen suomen kielen tukea esikoulussa tai suomen opetusta koulussa, mutta se on vähän kankeaa täällä, muutamat ovat kyllä vastanneet, että haluaisivat.

Onnin ja Kaarinan poika Mika tahtoo lastensa oppivan suomeakin.

- Tottakai, sehän on hyvä jos he voivat saada suomen kielen ilmaiseksi, minä puhun heidän kanssaan kyllä ruotsia, jotta heillä on joku ihminen, jonka voi yhdistää ruotsiin. Äitinsä kanssa heillä on thain kieli ja  mummon ja vaarin kanssa he käyttävät suomea, Mika kertoo.

Elisabet ja Mikael saavat suomen kielen tukea muutaman tunnin viikossa myös päiväkodissa.

60-luvulla lasten haluttiin puhuvan ruotsia

Mika Mustosella oli koulussa Virsbossa keski-asteella muutama tunti äidinkielen opetusta viikottain.

- Joo, niin oli, mutta muuten koulussa kyllä haluttiin, että puhutaan vain ruotsia, se oli sitä aikaa, ei saanut puhua suomea, Mika muistelee kouluvuosiaan.

- Koulussa oli silloin enemmän suomalaisia lapsia kuin ruotsalaisia, muistaa Onni Mustonen, nythän heitä ei enää ole aivan niin, monet ovat muuttaneet pois ja ruotsalaistuneet, mutta vieläkin 30 % asukkaista on suomalaista alkuperää Virsbossa, Onni toteaa.

- Mehän on nyt yritetty, että saataisiin suomen kieli c-kieleksi koulussa niin sen arvostus kasvaisi, sanoo Kaarina Mustonen ja uskoo, että tällä tiellä voidaan edistyäkin.

Yhteydet Thaimaahan ovat hyvät 

Virsbon ruukilla työskentelevä Mika ja Tan tapasivat toisensa Bangkokissa. He pitivät häänsä sekä Thaimaassa että Ruotsissa ja nelihenkinen perhe matkustaa noin kerran vuodessa vierailulle Thaimaan sukulaisten luo.

- Tan saa tavata sukulaisiaan ja he saavat nähdä myös Mikaelin ja Elisabetin kun käymme siellä, Mika sanoo.

- Thaimaassa on lämmintä, täällä Ruotsissa kylmää, nauraa Tan, joka parhaillaan opettelee ruotsia.


SR Sisuradio kuunteluvihjeitä

Ruotsinsuomalaista äitiä voi juhlia kahdesti!

Ruotsin äitienpäivä on sunnuntaina, ja Suomen äitejä juhlittiin jo kuun alussa, toukokuun toisena sunnuntaina.

Mutta Sisutarinat ja äidin ylistäminen ei päivämäärää katso! Suomalaisen äitienpäivän ohjelmassa kuulet musiikkia ja kuuntelijoiden tarinoita äidistä. Ohjelman juontaa Arja Claesson, jonka vieraana on päivän kunniaksi Oili Tuomenoja.

  • Husby maj 2013  Foto: Johan Nilsson / Scanpix

    Kuin Fenix tuhkasta

    Kolumnistimme Iris Honkala hyppää mukaan Husby-keskusteluihin, sillä hänen mielestään turhautunut mellakka vaatii aikuista dialogia.

    Selityksiä Husbyn itkupotkuraivareille Iriksen kolumni 24.5. (3:35)
    Viimeisessä kolumnissaan Iris Honkala hyppää mukaan Husby-keskusteluihin, sillä hänen mielestään tämä turhautunut mellakka vaatii aikuista dialogia.
    Torsdag 23 maj 2013 kl 13:02 (Huomenta Ruotsi )
  • Ruamjai: Risto Suutari, Gerda Ausman, Sonja Veijonen, Anna Kinnunen, Olli Moilanen Pablo Delahey, Iina Karjalainen

    Kuorossa on kivaa!

    Ruamjai-kuorolaiset kävivät kylässä Sisuradiossa Tukholman kuororeissullaan. Jyväskyläläinen kuoro esittää vokaalimusiikkia monesta maasta ja monella kielellä.

    Ruamjain yhteiset laulut Ruamjain yhteiset laulut (18:21)
    Kirsi Blomberg haastattelee Ruamjai-kuorolaisia jotka olivat kuororeisulla Tukholmassa.
    Onsdag 15 maj 2013 kl 15:07 (Kulttuurisunnuntai )
  • iPad-kurssilaisia

    Taulutietokoneen käyttö - helppoa kun sen osaa

    Taulutietokonetta eli tablettia on verrattu Sveitsin armeijan linkkuveitseen - sitä voi käyttää monen tarkoitukseen omien tarpeiden mukaan. Södertäljen Finlandia-seuran kurssilla opetellaan tabletin käyttöä Anneli Clevenrotin johdolla.

    iPad-kurssilla Finlandia-seuralla iPad-kurssilla Finlandia-seuralla (8:14)
    Södertäljen Finlandia-seuralle kokoontuu tiistai-iltapäivisin iloinen joukko opettelemaan, miten iPad eli tablettitietokone toimii. Kurssia vetää Anneli Clevenrot. Toimittaja: Soili Huokuna
    Tisdag 21 maj 2013 kl 12:16 (City Sisu )

Alueohjelmat

 

Suomalaistaustaiset Ruotsissa 2012. Kuva: Sveriges Radio Sisuradio Suomalaistaustaiset Ruotsissa
Tutustu uuteen tilastoon ja ihmisiin lukujen takana!

Program i SR Sisuradio
Program A-Ö

Du måste aktivera javascript för att se sverigesradio.se korrekt. Läs mer på sverigesradio/support

 

Det här är ljudspelaren på sverigesradio.se. Just nu spelas ingenting. Klicka på en ljudlänk så startar den. Du kan göra spelaren mindre genom att klicka på knappen Min radio.

Om du har frågor om eller synpunkter på Sveriges radios webbradio kan du höra av dig till webmaster@sverigesradio.se

Vill du dela med dig?

Dela ut en viss tidpunkt i ett ljudklipp

Högerklicka på tidsaxeln och välj ”Dela ut till aktuell tidpunkt” så får du en länk som startar ljudet på en visst plats i ljudet. Detta fungerar bara på ljudklipp, inte direktsändningar

Vill du dela med dig?

Ljudklippet startas på det antal sekunder som du har valt. Den du delar till kan även spola tillbaka till början av ljudklippet och lyssna på hela klippet.

Mina favoriter

  • Du kommer alltid åt dina favoritprograms senaste avsnitt och dina favoritkanaler med bara ett klick.

    Lägg till så många du vill!

Spelkö

  • Du kan spara klipp och program i en spelkö. Klicka på pilen efter en ljudlänk och välj att lägga på kö.

Historik

  • Allt du lyssnat på kommer du alltid åt med bara ett klick.

    Alla ljudklipp du lyssnar på hamnar här.

Rensa
Hjälp
Byt ljudkvalitet: