Almedalen politiikkaviikko 2012
Sisuradion Marjaana Kytö ja Ramin Farzin ovat paikan päällä Visbyssä seuraamassa Almedalenin politiikkaviikon tapahtumia.
Björklundilla ei ollut aikaa vähemmistöille
Almedalenin viikolla järjestettiin tiistaina vähemmistönuorten yhteinen seminaari vähemmistöjen oikeuksista. Yhdeksi keskustelijaksi oli kutsuttu koulutusministeri Jan Björklund, joka ei kuitenkaan sinne muilta kiireiltään ehtinyt.
Läs mer Björklundilla ei ollut aikaa vähemmistöille
Moderaattien talousseminaari pohti nuorisotyöttömyyttä
Julkaistu 4.7.2012
Almedalenissa politiikan viikon Moderaattien talousseminaari päättyi keskiviikko-iltapäivällä.
Finanssiministeri Anders Borg aloitti puhumalla Ruotsin suhteellisesti hyvästä taloudellisesta tilanteesta, ja siirtyi sitten palavaan aiheeseen työttömyydestä ja miten saadaan lisää nuoria töihin.
Lue lisää Moderaattien talousseminaari pohti nuorisotyöttömyyttä
Historiallinen vähemmistöseminaari
Julkaistu 4.7.2012
Kansalliset vähemmistönuoret pitivät Almedalenissa historiallisen seminaarin: edustettuina olivat kaikki viisi kansallista vähemmistöä, jotka ensimmäistä kertaa esiintyivät yhtenä rintamana.
Viisi nuorta aikuista kertoi, millaista on olla osa omaa kansallista vähemmistöään. Paneeliin osallistuneista kaikilla ei enää ollut omaa kieltä hallussa, mikä oli jokaiselle kielensä menettäneelle tiukka paikka. Ruotsinsuomalaisia edusti Andreas Jonasson, joka on vasta aikuisena alkanut opiskella suomea.
Lue lisää Historiallinen vähemmistöseminaari
Vähemmistöpolitiikka vauhtiin nuorten voimin
Kansallisten vähemmistöjen nuorisojärjestöt vakinaistavat yhteistyötään syksystä lähtien. Yhteistyötä on jo hiukan viritelty, vaikka varsinainen työ alkaa vasta syksyllä, kertoo Ruotsinsuomalaisten nuorten liiton projektikoordinaattori Maziar Farzin.
Lue lisää Vähemmistöpolitiikka vauhtiin nuorten voimin
Ruotsi sai vähemmistönuorilta satikutia assimilaatiopolitiikastaan
Ruotsin valtio tulisi haastaa oikeuteen, kehotti tiistaisessa kansallisten vähemmistöjen nuorisoliittojen järjestämässä Almedalenin seminaarissa romaneja edustanut Domino Kai. Ruotsi on hyväksynyt Euroopan neuvoston sopimuksen kansallsiten vähemmistöjen kohtelusta, mutta Domino Kain mukaan se ei silti tee neuvoston vaatimia parannuksia vähemmistöjensä tilanteeseen.
Lue lisää Ruotsi sai vähemmistönuorilta satikutia assimilaatiopolitiikastaan
Ministeri kieltäytyi vähemmistönuorten seminaarista
Kansallisten vähemmistöjen nuortenliitot järjestivät tiistaina Almedalenissa yhteisen seminaarin, jossa keskusteltiin oikeudesta äidinkieleen.
Lue lisää Ministeri kieltäytyi vähemmistönuorten seminaarista
Reinfeldt:
"Nuorille 30 000 uutta työpaikkaa"
Hallitus suunnittelee yhteistä työsopimusta työnantajien ja ammattiliittojen kanssa. Sopimus mahdollistaisi 30 000 uutta työpaikkaa nuorille.
Lue lisää Reinfeldt: "Nuorille 30 000 uutta työpaikkaa"
Nuoret ovat syrjäytyneitä
Nuoret ovat syrjäytyneet pahasti viime vuosina. Kaksi vuotta sitten, eli vuonna 2010, yhteensä 120 000 Ruotsin nuorista ei työskennellyt tai opiskellut. Tutkija Oscar Svensson on tehnyt uuden tutkimuksen tilanteesta:
Lue lisää Nuoret ovat syrjäytyneitä
Kansallisten vähemmistöjen nuoret vauhdissa Almedalenissa
Kansallisten vähemmistöjen nuorisojärjestöt pitävät tiistaina historian ensimmäisen yhteisen seminaarinsa. Näyttämönä on Almedalen, jonne suurin osa Ruotsin päättäjistä ja vaikuttajista on kokoontunut tällä viikolla.
Lue lisää Kansallisten vähemmistöjen nuoret vauhdissa Almedalenissa
Projektilla töitä tai koulutuspaikka yli puolelle syrjäytyneistä nuorista
Syrjäytyneet nuoret saavat nopeammin koulutusta ja työpaikkoja, kun viranomaiset tekevät yhteistyötä. Yksi onnistuneista projkteista on Huddingen Ungdomsteamet, jonka osallistujista yli puolet työllistyy tai pääsee koulutukseen. Sitä vetää Andreas Söderqvist.
Lue lisää Projektilla töitä tai koulutuspaikka yli puolelle syrjäytyneistä nuorista