Vuosikymmenet suomenkielisiä kulttuuriohjelmia Ruotsissa toimittanut Liisa Paavilainen kirjoittaa näkemästään ja kokemastaan Sisuradion kotisivulla.

Ruotsin ja Suomen suurimmat mediajuhlat järjestetään perinteisesti neljän päivän välein joulukuussa. Suomen presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle 6.12. kutsutaan merkittäviä suomalaisia, Nobelin palkintojuhlaan 10.12. kootaan suuria neroja koko maailmasta. Molemmat juhlat vaalivat perinteitä ja rituaaleja, joiden juuret ovat syvällä maiden historiassa. Nobelin testamentti on tehnyt Ruotsin tunnetuksi koko maailmassa.

4.5.1969  minä muutin Tukholmaan, juuri ennen kuin täytin 22 vuotta. Vuonna 1969 Suomesta muutti 38.607 henkilöä ja 1971 Ruotsiin tulijoita oli kaikkiaan 41.479.

Ensimmäisen Ruotsin vuoteni aikana kuulin usein ruotsalaisten sanovan: "Suomalaisilla on täällä huono maine, mutta minulla on naapuri, työkaveri tai tuttava Suomesta, ja ihan hän on mukava ja kunnollinen."
Sen jälkeen en ole vastaavaa koskaan kuullut. Tunnettu sosiologi Arne Trankell oli samana vuonna tehnyt mielipidetiedustelun ruotsalaisten suhtautumisesta eri kansallisuuksiin. Sitä ei tohdittu julkaista ennenkin muutaman vuoden päästä, koska suomalaiset olivat listalla toiseksi alimmaisina.

Kuusikymmentä ihmistä ja parikymmentä näyttelijää mahtui tähän Quo Vadiksen jurttaan
Arktinen onni Miestanssi Arktista onnea etsimään. Leikkimielinen, ajatuksia herättävä esitys koostui monesta eri jaksosta, aluksi kahdeksan naista ja viisi miestä leikki esineteatteria verhon takana, sitten kyseltiin vakavammin sen onnen perään. Elämän runkonopeutta mietiskelin vielä pitkään esityksen jälkeen. Se sai kanoottiretkellä olevan miehen jättämään vaimonsa, koska hän oli onnellinen vain unessa. Kaikki tapahtui kahdesti, simultaanisesti suomeksi ja ruotsiksi.
Ei oikein löytynyt onnea.  Kömpelö miestanssi esityksen päätteeksi vähän lohdutti.

Omaehtoinen kulttuurityö on aina kiinnostanut ruotsinsuomalaisia. Pitkään on kaiholla muisteltu vanhaa kotimaata, mutta on sentään myös peilattu ja kommentoitu oloja ja eloa näillä nykyisillä elinsijoilla.

Nelisenkymmentä vuotta olen näitä rientoja seurannut, ja paljon on jäänyt mieleen. 1970-luvulla RSKL:n johdolla kilpailtiin innokkaasti eri lajeissa, nyt voittajia etsitään enää iskelmä- ja tangokilpailuissa, joilla on omat järjestäjät.

Olen nostalgisella mielellä, suurella kiinnostuksella ja kasvavalla hämmennyksellä seurannut Ylen Teema-kanavan ohjelmasarjaa Kansankodin kuokkavieraat, joka täällä Ruotsissa on nähtävissä Internetissä osa kerrallaan viikon ajan lähetyspäivästä.

 Jörn Donner täytti helmikuun 5 päivänä 78 vuotta.  
Olisin halunnut onnitella.
Tammikuun aikana Suomen televisiossa esitettiin hänen toteuttamansa viisiosainen dokumenttielokuva Mannerheim Jörn Donnerin kertomana.
Onnistuin näkemään sen loppujakson, joka pani ajatukset liikkeelle.
Yhtä Donneriin verrattavaa suurta ruotsalaista ei mieleeni tullut, kaikkiaan viisi miestä asettui riviin, jonka  voit lukea tästä:

Stina ja Ylva Ekblad tarjoavat Dramatenin näyttämöllä todellisen aarteen, Kristina Lugnin näytelmän uudessa sovituksessa, joka tuntuu olevan kuin juuri heille kirjoitettu.

Suurtorilla Tukholman vanhassa kaupungissa on käyty kauppaa keskiajalta lähtien. Joka vuosi vanha markkinaperinne herää henkiin 36 päivän ajaksi.  Suurtorilla seisoo riveittäin punamullan värisiä myyntikojuja, joissa myydään ruotsalaista käsityötä, ruokaa, juomaa, arpoja ja monenlaista enemmän ja vähemmän tarpeellista tavaraa.