Jurtta täynnä tarinoita
Kuusikymmentä ihmistä ja parikymmentä näyttelijää mahtui tähän Quo Vadiksen jurttaan
Arktista onnea etsimään. Leikkimielinen, ajatuksia herättävä esitys koostui monesta eri jaksosta, aluksi kahdeksan naista ja viisi miestä leikki esineteatteria verhon takana, sitten kyseltiin vakavammin sen onnen perään. Elämän runkonopeutta mietiskelin vielä pitkään esityksen jälkeen. Se sai kanoottiretkellä olevan miehen jättämään vaimonsa, koska hän oli onnellinen vain unessa. Kaikki tapahtui kahdesti, simultaanisesti suomeksi ja ruotsiksi.
Ei oikein löytynyt onnea. Kömpelö miestanssi esityksen päätteeksi vähän lohdutti.
Kuninkaallinen Dramaattinen teatteri on työmatkani varrella. Linja-auton ikkunasta yritän tavailla näytelmien nimiä teatterin edessä liehuvista lipuista, joissa teksti kääntyy tuulen suunnan mukaan.
Kesäkuun alussa siellä oli uudenlainen näky; piskuinen jurtta nousi kullattuja lamppuja kannattavan kiviaidan ja pääsisäänkäynnin rappusten väliin. Ei olisi uskonut että niin pieneen tilaan mahtuisi ihan omanlainen teatterimaailma.
Quo Vadis on 26 vuotta sitten perustettu teatteriryhmä, joka on kiertänyt ympäri Eurooppaa. Alusta asti sitä ovat johtaneet kirjailija/puuseppä/keksijä Markku Hoikkala ja kirjailija/teatteriohjaaja Otso Kautto. Näyttelijöiden lapset on myös otettu mukaan kiertueille esiintymään ja niin ryhmästä on kehittynyt heimo.
Seitsemän vuotta sitten Markku Hoikkala keksi rakentaa jurtan, jonka pystyttäminen kestää yhden työpäivän ajan. Se näyttää perinteiseltä, mutta on rakennettu uudella tekniikalla taivutetusta puusta mongolien paimentolaisteltan mallin mukaan ja koristettu huovalla.
Dramatenin edessä Quo Vadis veti viiden päivän aikana läpi viisi eri esitystä, yhteensä kymmenen kertaa, lasten näytelmä Pelastetaan Äiti suomeksi ja ruotsiksi, Arktinen onni simultaanisesti molemmilla kielillä ja Hamlet vielä osittain englanniksi.
Aika monta tuntia istuin jurtan punaisella huovalla päällystetyllä teräsverkkopenkillä, istumalihakset puutuivat, tuli hiki ja liikenteen melu repi korvia, mutta aivot virkistyivät ja tunteet herkistyivät. Välistä jopa nauratti ääneen.
Annina Rokka teki upean saavutuksen huovitetun turnyyrinsä sisällä kymmenessä eri roolissa pelastaessaan äitinsä Sinisen kynsistä autiomaahan, merelle ja vuorille. Upea tarina johon myös ruotsinsuomalaiset lapset saavat tutustua, kun Kolina van der Berg tekee oman versionsa Uudelle teatterille.
Tämän teatterilaisheimon jäsenistä tuli muutaman päivän aikana melkein tuttuja, he vaihtoivat hahmoa kulkiessaan oviaukosta ulos ja sisään. Jokainen ilme tuli lähelle pienessä teltassa. Varsinkin nuorempi polvi hehkui sellaista tekemisen iloa, että siitä tuli itsekin hyvälle tuulelle. Jo toisen kerran heidät nähtyäni aloin ymmärtää kuka oli kenenkin tytär tai poika.
Viimeisessä esityksessä Hamlet poukkoili Imatralla ronskisti liikehtivien, valkopukuisten kuninkaallisten roolihahmojen seurassa. Jurtasta oli poistettu puoli kattoa ja takaseinä oli avoin. Hamletilla oli pääkallon sijasta kädessään jurtan pienoismalli. Dramatenin kiviportaista tuli vaikuttava tausta kuningasperheen hajoamiselle.
Teatterin, leikin ja elämän rajat hälventyvät tämän heimon retkillä.
