Ruotsi juhlii maailman edessä, Suomi itsekseen
Ruotsin ja Suomen suurimmat mediajuhlat järjestetään perinteisesti neljän päivän välein joulukuussa. Suomen presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle 6.12. kutsutaan merkittäviä suomalaisia, Nobelin palkintojuhlaan 10.12. kootaan suuria neroja koko maailmasta. Molemmat juhlat vaalivat perinteitä ja rituaaleja, joiden juuret ovat syvällä maiden historiassa. Nobelin testamentti on tehnyt Ruotsin tunnetuksi koko maailmassa.
Nobel-juhlaa kutsutaan juhlien juhlaksi, se merkitsee tarkoin määriteltyjä rituaaleja, maljojen kilistelyä, lippuvartioita, kolmen ruokalajin illallisen, erityistä juhlaohjelmaa, palkittujen puheita ja lopuksi tanssia.
Suomen itsenäisyyspäivän vietto on kansallinen juhla, joka kokoaa suomalaiset suurin joukoin TV:n ääreen ihailemaan vuoden aikana ansioituneimpia maanmiehiään. Linnan kahvikutsuja on vietetty vuodesta 1919, kättely ja tanssi vakiintuivat ohjelmaan kuusi vuotta myöhemmin. Presidentin vastaanotolle kutsutaan nykyisin noin 1 800 vierasta. Joka joulukuun 6 päivä linnaan saapuu diplomaattikunnan, valtion, kuntien, talouselämän ja järjestökentän edustajia sekä erinäisiä vuoden aikana ansioituneita taiteilijoita ja urheilijoita kättelemään presidenttiparia, juomaan boolia ja kahvia, syömään suolapaloja ja kahvileipää sekä tanssimaan.
Itsenäisyys on Suomelle pyhä asia, jonka eteen on sodissa taisteltu ja jota kannattaa juhlia. Kansalaiset toivottavat toisilleen hyvää itsenäisyyspäivää ja sytyttävät kynttilöitä ikkunoille. Päivä alkaa radiossa juhlallisella lipunnostolla, televisioituun juhlajumalanpalvelukseen osallistuu maan ylin johto, puolustusvoimat marssivat sotilasparaatissa, sankarihaudoilla valvovat kunniavartiot ja presidentti jakaa kunniamerkkejä. Juhlat ovat valtiojohtoisia, vakavia ja kansallismielisiä.
Illan televisio-ohjelmassa sitten jo esitellään vieraiden pukeutumista ja haastatellaan menestyneitä maanmiehiä, nostatetaan omaa rintaa. Vastaanoton ohjelmasta päättää presidentti itse, Martti Ahtisaari kutsui jazz-yhtyeen soittamaan keltaiseen saliin presidenttien kahvihetken päätyttyä. Tapa on jatkunut Tarja Halosen aikana. Viimeisellä vastaanotollaan hän totesi rauhallisesti muokanneensa kutsuja ja uskoi niiden kehittyvän edelleen seuraajansa aikana.
Nobel-juhlista vastaa Alfred Nobelin säätiö, joka valvoo testamentin noudattamista, mutta on koko ajan uudistanut juhlallisuuksia, jopa muuttanut taloudenhoitoa kun palkintosumma alkoi kutistua talouden kiristyessä.
Kuollessaan joulukuussa 1896 San Remossa, Italiassa Alfred Nobel oli suurin ruotsalainen kosmopoliitti ja yksi maailman rikkaimmista miehistä. Hän jätti Ruotsille perinnön, jota on vaalittu ja kehitetty niin että se on vaikuttanut sekä ruotsalaisten käsitykseen itsestään että maailman kuvaan Ruotsista.
Alfred Nobel oli 21 vuotta täyttäessään jo matkustanut ja opiskellut useissa maissa, Pietarissa hän sai yksityisopetusta fysiikassa ja kemiassa. Dynamiitin keksijä hankki patentteja ja perusti tehtaita eri puolille maailmaa. Nobel kokosi valtavan omaisuutensa 1800-luvun oskariaanisen hengen vallitessa. Ruotsi oli silloin entinen suurvalta. Oskar II oli viimeinen Ruotsin kuningas, joka voideltiin ja käytti kruunajaisissaan historiallista Eerik XIV:n kruunua. Hän oli myös Norjan kuningas. Siksi rauhanpalkinto jaettiin kuningaskunnan läntisessä osassa. Unionin hajoamista rauhanpalkinnon sijoittaminen Norjaan ei kuitenkaan estänyt.
Palkintojen saajien nimet julkistetaan maailmanlaajuisesti lokakuun alkupuolella. Kansainvälinen arvostus perustuu siihen että ehdolle asetus on pitkä prosessi, johon voivat osallistua maailman yliopistot. Ehdokkaita on satoja vuosittain.
Nobelin testamentin mukaan fysiikan ja kemian palkinnot myöntää kuninkaallinen tiedeakatemia, lääketieteen palkinnon Karoliininen instituutti, kirjallisuuden Ruotsin akatemia ja rauhanpalkinnon Norjan Nobel-komitea. Ruotsin keskuspankin talouspalkinto lisättiin listaan vuonna 1969.
Harvat asettavat kyseenalaiseksi ruotsalaista asiantuntemusta eri tieteen aloilla kunnostautuneiden valinnassa, vaikka joskus on osuttu harhaan. Näin ruotsalaiset ovat saaneet 110 vuoden ajan oikeuden päättää ketkä kuuluvat maailman tieteentekijöiden eliittiin. Kirjallisuuspalkinnon osalta valinnat ovat herättäneet enemmän kritiikkiä, varsinkin silloin kun palkinto on myönnetty ruotsalaisille akatemian jäsenille.
Kirjallisuuspalkinnon saajat ovat kirjoittaneet 25 eri kielellä, englanniksi kirjottavia on ollut 26, saksaksi ja ranskaksi 13, espanjaksi 11 ja ruotsiksi 7. Seuraavina tällä listalla ovat italia, venäjä, puola, norja, tanska, kreikka ja japani.
Nobelin palkintojen saajia haastatellaan ja esitellään laajasti jo ennen kuin he lopulta saavat Tukholman kukkasin koristellussa konserttitalossa kuunnella esitelmiä ruotsiksi ja ottaa juhlavin menoin vastaan kultaisen mitalin ja 10 000 000 kruunun shekin kuninkaan kädestä. He ovatkin ainoat, joita kuninkaan nähdään kättelevän.
Varsinaiseen kukoistukseensa juhlien juhla pääsi kehittymään vasta kun Nobel-säätiö sai haltuunsa Tukholman Kaupungintalon, jonka vaikuttavat portaat ja avara sininen sali luovat otolliset puitteet tarjoilijoiden paraatille tai suurellisille esityksille.
Kaikkien läsnäolijoiden status on korkealla, kaikkien saavutuksia ihaillaan, mutta ylimpänä ovat tietysti palkitut, joiden kiitospuheita odotetaan hartaudella monituntisen aterioinnin päätteeksi. Jo ennen sitä he ovat TV-haastatteluissa saaneet kertoa, miten ihastuneita he ovat Ruotsiin ja ruotsalaisiin samalla kun keskusteluissa heidän saavutuksistaan on päästy perimmäisten kysymysten äärelle. Nobel-komitea on reilun sadan vuoden aikana onnistunut luomaan kuvan täydellisestä juhlasta, johon monet mielellään palaavat, aikaisempina vuosina palkittuja nostetaan mielellään esiin juhlavieraiden joukosta.
Kuninkaan rooli Nobel-juhlissa on kaikkein painavin - näyttävin kaikista kuningashuoneen virallisista edustustehtävistä sitten valtiopäivien juhlallisten avajaisten siirtämisen Valtiosalista vuonna 1974 kuninkaan valtaoikeuksien kaventumisen seurauksena.
Suomen presidentin valta on myös vaali vaaleilta ohentunut. Edustuksellisen roolin kasvu tietysti lisää paineita myös presidentin linnan emännälle ja isännälle, joilla ei ole kenenkään testamenttia ohjenuoranaan.
Voidaanko tai tarvitaanko seremonioita kehittää ajanmukaisemmiksi ja modernin sivistysvaltion leimaa kirkastaviksi? Enää kun Mannerheim ristin ritareitakaan ei ole ensimmäisinä marssikunnossa presidentin kättelyyn Jääkärimarssin tahtiin.
