Vadelmavenepakolaisesta Olof Palmeen
KOM-teatterin Vadelmavenepakolaisessa Olof Palmen muotokuva koristaa ruotsalaisen kansankodin syliin havittelevan Mikko Virtasen kotialttaria.
Tukholman Kaupunginteatterissa Olof Palme herää henkiin Philip Zandénin hahmossa keskustelemaan vuoden 2010 vaalikamppanjassa hävinneiden sosiaalidemokraattien kanssa.
Ruotsalainen kansankoti on perinteisesti käsitetty tasa-arvoiseksi idylliksi, joka huolehtii jokaisesta maan kansalaisesta. Lopullisen kuoliniskun idea sai pääministerin surmaluodista 28. helmikuuta vuonna 1986. Silloin näiden kahden näytelmän kirjoittajat olivat juuri saavuttaneet teini-iän.
Vuonna 1973 syntyneen Miika Nousiaisen romaanin Vadelmavenepakolainen päähenkilä Mikko Virtanen on suomalainen mies, jolla on ongelma. Hän on syntynyt väärään kansalaisuuteen. Hän tuntee olevansa ruotsalainen sielu suomalaisessa ruumiissa. Hän haluaa muuttua ruotsalaiseksi.
Juho Milonoff poukkoilee Mikko Virtasena esiin Komteatterin Vadelmavenepakolainen näytelmässä joka hiljattain kiersi Ruotsia. Näytelmän on ohjannut Arn-Henrik Blomqvist.
Mikko Virtasen unelma on ruotsalainen kansankoti, jonka kaapin päällä komeilevat Pär Albin Hanssonin, Tage Erlanderin ja Olof Palmen muotokuvat. Kun Mikko vihdoin on onnistunut vaihtamaan identiteettiä Mikael Anderssoniksi, Ruotsiin valitaan porvarillinen hallitus.
Olof Palme elää Philip Zandénin hahmossa Tukholman kaupunginteatterin Klara-näyttämöllä. Sekä nopea puhe että kulmikas liikehdintä tuo vaikuttavasti mieleen 26 vuotta sitten murhatun pääministerin. Tage Erlander näyttäytyy myös mietteliäänä vanhana hattupäänä herättäen hilpeyttä katsomossa. Palme herätetään henkiin vuoden 2010 vaalivalvojaisten jälkeen pettyneiden sosiaalidemokraattien mielessä.
Vuonna 1973 syntynyt näytelmäkirjailija Lucas Svensson tuo näyttämölle mm. kaksi siivojaa, jatkuvasti humalassa hortoilevan taidemaalari Dickin, hänen vaalikampanjoineen ex-vaimonsa, ja tämän perussosiaalidemokraattisen Rosa-äidin, joka on kätellyt kaikkia puoluejohtajia paitsi Olof Palmea.
Esitys hapuilee pääministerin matkassa puolueen kansliasta rapujuhliin, ajoittuen menneisyydestä nykyisyyteen. Rosa-vanhuksen muistelut turvallisesta tiestä sosiaalidemokraattisessa Ruotsissa ja Olof Palmen kirjoittama runo ovat kieleltään tunteisiin vaikuttavia, mutta näytelmästä jää sellainen olo, että maan suurimman valtiopäiväpuolueen linja ja tulevaisuus on todella hakusessa. Rosa oikein edes muista ketä on äänestänyt.
Molemmat näytelmät vastaavat modernia teatterikäsisystä - viitteellisesti lavastetulla näyttämöllä siirrytään roolista toiseen, palasista rakentuu monisärmäinen kuva. Yleisön keski-ikä sekä Komin vierailunäytäksessä että Klara-teatterissa sensijaan oli korkea.
KOM-teatteri ampuu rohkeilla panoksilla jo tutuksi käyneitä ennakkoluuloja ja piintyneitä käsityksiä ruotsalaisia lagom-käsityksiä vastaan ja saa yleisön iästä huolimatta nauramaan makeasti. Vadelmavenepakolaisen kansalaisuustransujuoni antaa ryhtiä tarinalle. Tukholmassa puolueen hajoamista ennakoidaan rapujuhliin ilmestyvästä Ranskan vallankumouksellisesta Bertolt Brechtiin, joilla tuntuu olevan asiasta jotakin oleellista sanottavaa.
Vadelmavenepakolaisen voittokulku Suomessa jatkuu koko kevään, Tukholman kaupunginteatterissa lippuja on myyty hyvin. Olof Palme, näytelmä Ruotsista (en pjäs från Sverige) jatkuu huhtikuun loppulle. Kolme viimeistä näytöstä on siirretty suurelle näyttämölle.
Lyhyt loppukommentti: välimatkan päästä voi ehkä nähdä selvemmin ja olla ronskimpi Ruotsin asioita ja historiaa tarkastellessa.
Lehdistön arvioita:
Tietyt asiat kuitenkin toimivat näyttämöllä paljon paremmin kuin paperilla, ennen muuta Mikko-Mikaelin hysteerinen hahmo, jota esittää armoitetun hervottomasti ja intensiivisesti Juho Milonoff. Milonoffin oudokki on niin maaninen - enimmäkseen riemastuttava, paikoin riipaiseva - että hänen voi hyvin uskoa ryhtyvän epätoivoisiin tekoihin ruotsalaisen täyttymyksensä saavuttamiseksi.
- Suna Vuori, Helsingin Sanomat 1.4.2011
Iscensättningen andas politisk modlöshet. Philip Zandén tillför dock Palmegestalten en febrig, mörk energi. Här står en Olof som verkar längta till lyriken, till att vara sig själv och samtidigt på samma nivå som städerskorna på kansliet. Alla kommunikationer, också med Hagge Geigert, blir ansträngda, små konstiga maktkamper. Zandén imponerar när han låter Palmes blick svepa över publiken utan att fokusera. Han visar en låst symbolfigur, inte en nödvändigtvis sann Palmebild. - Lars Ring, Svenska Dagbladet 27.1.2012
