Textarkiv
lördag 25 maj 2013
Ympäristöpuolue laskisi viikottaista työtuntimäärää Ympäristöpuolueen puoluekokous on äänestänyt viikottaisen työajan laskemisen puolesta. Edustajat jyräsivät puoluehallituksen ja päättivät, että puolue vastaisuudessakin työskentelee viikottaisen työajan ...
Ympäristöpuolueen puoluekokous on äänestänyt viikottaisen työajan laskemisen puolesta. Edustajat jyräsivät puoluehallituksen ja päättivät, että puolue vastaisuudessakin työskentelee viikottaisen työajan laskemiseksi 35 tuntiin.
Pajalan kaivoksen toiminta on pysäytetty Pajalan Kaunisvaaran kaivoksen omistajan Northland Resourcesin konkurssiuhka syvenee. Yhtiö joutui perjantaina pysäyttämään kaiken tuotantonsa Pajalan kaivoksessa.
Pajalan Kaunisvaaran kaivoksen omistajan Northland Resourcesin konkurssiuhka syvenee. Yhtiö joutui perjantaina pysäyttämään kaiken tuotantonsa Pajalan kaivoksessa.
Haasteet odottavat Suomen nuorta joukkuetta EM-kisoissa Suomen maajoukkue pelaa jalkapallon Euroopan mestaruudesta täällä Ruotsissa tänä kesänä - ja vieläpä samassa lohkossa kun Ruotsi. Uumaja IK FF:n suomalaispelaaja Tuija Hyyrynen pelaa myös Suomen jalkapallomaajoukkueessa. ...
Suomen maajoukkue pelaa jalkapallon Euroopan mestaruudesta täällä Ruotsissa tänä kesänä - ja vieläpä samassa lohkossa kun Ruotsi. Uumaja IK FF:n suomalaispelaaja Tuija Hyyrynen pelaa myös Suomen jalkapallomaajoukkueessa. Hyyrynen uskoo, että Suomella on hyvät mahdollisuudet pärjätä.
"Lähdetään taistelemaan jokaisesta pisteestä" Suomen maajoukkue pelaa jalkapallon Euroopan mestaruudesta Ruotsissa (1:17)2013-05-25 Uumaja IK FF:n suomalaispelaaja Tujia Hyyrynen pelaa myös Suomen jalkapallomaajoukkueessa. Suomen maajoukkue pelaa jalkapallon Euroopan mestaruudesta täällä Ruotsissa tänä kesänä - ja pelaa vielä samassa lohkossa kun Ruotsi. Tuija Hyyrynen uskoo, että Suomella on hyvät mahdollisuudet pärjätä. Toimittajana :Pekka Kenttälä
Fredag 24 maj 2013 kl 19:48 (Sisu-uutiset)
Ympäristöpuolue haluaa luopua monarkiasta Ympäristöpuolueen puoluekokous kiristää äänenpainoaan monarkiaa vastaan.
Ympäristöpuolueen puoluekokous kiristää äänenpainoaan monarkiaa vastaan.
Levottomuudet levinneet Örebrohon ja Linköpingiin Tukholman lähiörähinät ovat levinneet Linköpingkiin ja Örebrohon, jossa oli lauantain vastaiena yönä tulipaloja ja muuta vahingontekoa. Tukholmassa on sen sijaan poliisin mukaan ollut rauhallisin yö sitten ...
Tukholman lähiörähinät ovat levinneet Linköpingkiin ja Örebrohon, jossa oli lauantain vastaiena yönä tulipaloja ja muuta vahingontekoa. Tukholmassa on sen sijaan poliisin mukaan ollut rauhallisin yö sitten lähiörähinöiden alun - vaikka jopa kolmisenkymmentä autoa tuikattiin tuleen eri puolillla Tukholmaa. ...
Gottlundia juhlitaan moneen otteeseen Värmlannin ja Norjan puolen suomalaismetsissä tapahtuu ja tulee tapahtumaan, sillä metsäsuomalaisten oikeustaistelija Karl-Axel Gottlundin 200-vuotisjuhlinta on jo aloitettu, ja se jatkuu vielä kahdeksan ...
Värmlannin ja Norjan puolen suomalaismetsissä tapahtuu ja tulee tapahtumaan, sillä metsäsuomalaisten oikeustaistelija Karl-Axel Gottlundin 200-vuotisjuhlinta on jo aloitettu, ja se jatkuu vielä kahdeksan vuoden ajan, aina juhlavuoteen 2021 asti. Sisuradion Ulla Rajakisto kävi Gottlundin jalanjäljillä ...
200-vuotisjuhlinta on jo aloitettu Karl-Axel Gottlundin 200-vuotisjuhlinta on jo aloitettu (1:36)2013-05-25 Värmlannin ja Norjan puolen suomalaismetsissä tapahtuu ja tulee tapahtumaan. Sillä metsäsuomalaisten oikeustaistelija Karl-Axel Gottlundin 200-vuotisjuhlinta on jo aloitettu, ja se jatkuu vielä kahdeksan vuoden ajan, aina juhlavuoteen 2021 asti. Ulla Rajakisto kävi Gottlundin jalanjäljillä Norjan suomalaismuseon johtaja Birger Nesholenin kanssa. Toimittaja: Ulla Rajakisto.
Fredag 24 maj 2013 kl 18:50 (Sisu-uutiset)
fredag 24 maj 2013
Northlandin vaikeudet jatkuvat Kaivosyhtiö Northland on epäonnistunut lisärahoituksen hankkimisessa. Nyt Northlandilla on kolme kuukautta aikaa miettiä, miten se järjestää rahoituksena. Yhtiön osakkeiden kauppa on nyt pysäytetty Tukholman ...
Kaivosyhtiö Northland on epäonnistunut lisärahoituksen hankkimisessa. Nyt Northlandilla on kolme kuukautta aikaa miettiä, miten se järjestää rahoituksena. Yhtiön osakkeiden kauppa on nyt pysäytetty Tukholman ja Oslon pörsseissä.
Tukholman levottomuudet poikineet matkustusvaroituksia Iso-Britannian ulkoministeriö on kehottanut Ruotsissa oleskelevia kansalaisiaan varoivaisuuteen Tukholman alueen levottomuuksien vuoksi. Myös Yhdysvallat kehottaa kansalaisiaan pysymään poissa Ruotsin ...
Iso-Britannian ulkoministeriö on kehottanut Ruotsissa oleskelevia kansalaisiaan varoivaisuuteen Tukholman alueen levottomuuksien vuoksi. Myös Yhdysvallat kehottaa kansalaisiaan pysymään poissa Ruotsin mellakka-alueilta.
Bodenissa kadonnut nainen kuollut Poliisi vahvistaa, että Bodenista alkuviikolla löydetyt ruumiinosat kuuluvat toukokuun alussa kadonneelle 20-vuotiaalle naiselle. Oikeuslääkäri vahvisti asian DNA-testin avulla.
Poliisi vahvistaa, että Bodenista alkuviikolla löydetyt ruumiinosat kuuluvat toukokuun alussa kadonneelle 20-vuotiaalle naiselle. Oikeuslääkäri vahvisti asian DNA-testin avulla.
Ruotsinsuomalaiskoululaiset urheilivat jälleen Göteborgissa Ruotsinsuomalaisten vapaakoulujen keskiasteen oppilaiden jo perinteiseksi muodostunut kevättapahtuma Göteborgissa jatkui tänään perjantaina yleisurheilukilpailuilla Rambergsvallenin kentällä. Tapahtuma ...
Ruotsinsuomalaisten vapaakoulujen keskiasteen oppilaiden jo perinteiseksi muodostunut kevättapahtuma Göteborgissa jatkui tänään perjantaina yleisurheilukilpailuilla Rambergsvallenin kentällä. Tapahtuma järjestetään Göteborgissa nyt jo 12. kertaa. Paikan päälle oli yli sata oppilasta seitsemästä eri koulusta. ...
Yli sata oppilaista, seitsemän koulua Ruotsinsuomalaisten vapaakoulujen yleisurheilukisat pidettiin Göteborgissa (1:03)2013-05-24 Ruotsinsuomalaisten vapaakoulujen keskiasteen oppilaiden jo perinteiseksi muodostunut kevättapahtuma Göteborgissa jatkui tänään perjantaina yleisurheilukilpailuilla Rambergsvallenin kentällä. Tapahtuma järjestetään Göteborgissa nyt jo 12. kertaa. Paikan päälle oli yli sata oppilasta seitsemästä eri koulusta. Toimittaja: Jukka Tuominen
Fredag 24 maj 2013 kl 14:40 (Sisu-uutiset)
Suomalaishevosia mukana Elitloppetissa Yksi ruotsalaisyleisön ennakkosuosikeista, ori Maharajah, joutuu jäämään pois Elitloppet-raveista sunnuntaina 26.5. vamman vuoksi. Sisuradion raviasiantuntija Kai Jussila pitää tätä harmillisena. Kahdesta ...
Yksi ruotsalaisyleisön ennakkosuosikeista, ori Maharajah, joutuu jäämään pois Elitloppet-raveista sunnuntaina 26.5. vamman vuoksi. Sisuradion raviasiantuntija Kai Jussila pitää tätä harmillisena. Kahdesta suomalaisravurista hän luottaa eniten Reijo Liljedahlin valmentamaan Formula One-oriin.
"Molemmat ovat todella hyviä hevosia" "Molemmat ovat todella hyviä hevosia" (1:07)2013-05-24 Yksi ruotsalaisyleisön ennakkosuosikeista, ori Maharajah, joutuu jäämään pois Elitloppet-raveista sunnuntaina (26.5.) vamman vuoksi. Sisuradion raviasiantuntija Kai Jussila pitää tätä harmillisena. Kahdesta suomalaisravurista hän luottaa eniten Reijo Liljedahlin valmentamaan Formula One-oriin. Toimittaja: Merja Laitinen.
Fredag 24 maj 2013 kl 13:40 (Sisu-uutiset)
Tukholman poliisi saa vahvistusta joukkoihinsa Tukholman esikaupunkialueiden levottomuuksista johtuen Tukholman poliisi on nyt päättänyt pyytää vahvistusta joukkoihinsa muualta maasta. Tukholman poliisin lehdistövastaava Kjell Lindgren sanoo, että ...
Tukholman esikaupunkialueiden levottomuuksista johtuen Tukholman poliisi on nyt päättänyt pyytää vahvistusta joukkoihinsa muualta maasta. Tukholman poliisin lehdistövastaava Kjell Lindgren sanoo, että Tukholman läänissä järjestetään lähiaikoina useita tapahtumia, ja lisävoimiin on turvauduttava, että ...
Öljy-yhtiö Statoil haastetaan oikeuteen Yhdysvaltalainen raaka-ainevälittäjä, Prime International Trading, haastaa öljy-yhtiö Statoilin oikeuteen harhaanjohtavan informaation raportoimisesta. Virhellinen raportointi on Prime:n mukaan johtanut ...
Yhdysvaltalainen raaka-ainevälittäjä, Prime International Trading, haastaa öljy-yhtiö Statoilin oikeuteen harhaanjohtavan informaation raportoimisesta. Virhellinen raportointi on Prime:n mukaan johtanut bensiinin ja öljytuotteiden hinnannousuun. Prime koettaa nyt saada muut yhtiöt mukaan, jotta Statoilia ...
Tukholman mellakointi leviämässä Nuorisojoukot ovat mellakoineet useissa Tuhkolman lähiöissä viidettä yötä peräkkäin. Autoja, kouluja ja yksi poliisiasema on sytytetty tuleen. Poliisi on pidättänyt yön aikana toistakymmentä nuorta. ...
Nuorisojoukot ovat mellakoineet useissa Tuhkolman lähiöissä viidettä yötä peräkkäin. Autoja, kouluja ja yksi poliisiasema on sytytetty tuleen. Poliisi on pidättänyt yön aikana toistakymmentä nuorta. Tulipaloja sytytettiin eilen illalla ja yöllä myös Boråsissa ja Malmössa. Blekingissa räjäytettiin ...
Finnkampen takaisin Tukholmaan Vuosikymmenien ajan Suomi-Ruotsi maaottelu pidettiin vuorotellen Helsingissä ja Tukholmassa. 15 vuotta sitten se siirtyi suuremmalle Ullevin Stadionille Göteborgiin. Tuloksena oli tyhjänä ammottava katsomo, ...
Vuosikymmenien ajan Suomi-Ruotsi maaottelu pidettiin vuorotellen Helsingissä ja Tukholmassa. 15 vuotta sitten se siirtyi suuremmalle Ullevin Stadionille Göteborgiin. Tuloksena oli tyhjänä ammottava katsomo, joten tänä vuonna Finnkampen tulee takaisin Tukholman Stadionille. Yksi urheilijoista, joka toivoo ...
"Kilpailen Ruotsille suomalaisella sisulla" Daniel Ståhl toivoo pääsyä Finnkampeniin (1:50)Vuosikymmenien ajan Suomi-Ruotsi maaottelu pidettiin vuorotellen Helsingissä ja Tukholmassa. 15 vuotta sitten se siirtyi suuremmalle Ullevin Stadionille Göteborgiin. Tuloksena oli tyhjänä ammottava katsomo, joten tänä vuonna Finnkampen tulee takaisin Tukholman Stadionille. Yksi urheilijoista, joka toivoo pääsyä Stadionille, on viime vuonna Ullevilla kunnostautunut 20-vuotias kiekonheittäjä ja kuulantyöntäjä Daniel Ståhl. Toimittaja: Maynie Rantala.
Torsdag 23 maj 2013 kl 19:25 (Sisu-uutiset)
Göteborg kansanäänestää ruuhkamaksuista Kansanäänestyksen järjestämistä puitiin torstaina Göteborgin kunnanvaltuustossa kansalaisaloitteena. Aloitteen torjuminen olisi vaatinut että kaksi kolmasosaa valtuutetuista vastustaa hanketta. Näin ...
Kansanäänestyksen järjestämistä puitiin torstaina Göteborgin kunnanvaltuustossa kansalaisaloitteena. Aloitteen torjuminen olisi vaatinut että kaksi kolmasosaa valtuutetuista vastustaa hanketta. Näin ei käynyt ja Göteborgissa järjestetään kansanäänestys ruuhkamaksuista. Kansanäänestys tulee vähän ...
torsdag 23 maj 2013
Vapaakoulut tiukempaan säätelyyn Hallituspuolueet, sosiaalidemokraatit ja ympäristöpuolue ovat sopineet vapaakouluja koskevista, nykyistä tiukemmista säännöistä. Puolueista koostuva komitea haluaa esimerkiksi antaa Koulutarkastusvirastolle, ...
Hallituspuolueet, sosiaalidemokraatit ja ympäristöpuolue ovat sopineet vapaakouluja koskevista, nykyistä tiukemmista säännöistä. Puolueista koostuva komitea haluaa esimerkiksi antaa Koulutarkastusvirastolle, Skolinspektionenille, oikeuden määrätä koulun palkkaamaan lisää opettajia, mikäli koulutuksessa ...
Husbyn mellakoista yksi vangittu Solnan käräjäoikeus on vanginnut yhden 18-vuotiaan miehen Tukholman Husbyn viime päivien lähiörähinöistä. Häntä epäillään muun muassa murhapoltosta. Hän on Suomen kansalainen, jolla on entuudestaan ...
Solnan käräjäoikeus on vanginnut yhden 18-vuotiaan miehen Tukholman Husbyn viime päivien lähiörähinöistä. Häntä epäillään muun muassa murhapoltosta. Hän on Suomen kansalainen, jolla on entuudestaan pitkä rikosrekisteri.
Tippuribakteerit yhä vastustuskykyisempiä Tippurista voi kymmenen vuoden päästä tulla vaikeasti parannettava sukupuolitauti. Vaikka klamydia onkin tavallisin sukupuolitaudeista, myös gonorrea- eli tippuritartunnat kasvavat vauhdilla. Tippuria ...
Tippurista voi kymmenen vuoden päästä tulla vaikeasti parannettava sukupuolitauti. Vaikka klamydia onkin tavallisin sukupuolitaudeista, myös gonorrea- eli tippuritartunnat kasvavat vauhdilla. Tippuria aiheuttava bakteeri on samalla muuttumassa antibiooteille vastustuskykyiseksi.
"Ilman lääkettä vuonna 2021" Tippuribakteerit yhä vastustukykyisempiä (1:47)Tippurista voi kymmenen vuoden päästä tulla vaikeasti parannettava sukupuolitauti. Vaikka klamydia onkin tavallisin sukupuolitaudeista, niin myös gonorrea eli tippuritartunnat kasvavat vauhdilla. Tippuria aiheuttava bakteeri on samalla muuttumassa antibiooteille resistentiksi.
Torsdag 23 maj 2013 kl 16:04 (Sisu-uutiset)
Kun nauta olikin hevosta Lauri Latvanen ei olisi millään osannut olettaa, että ranskalainen naudanliha Finduksen lasagnessa paljastuikin romanialaiseksi hevosenlihaksi. Tammikuussa paljastuneen hevosenlihaskandaalin jälkeen bjuviläisen ...
Lauri Latvanen ei olisi millään osannut olettaa, että ranskalainen naudanliha Finduksen lasagnessa paljastuikin romanialaiseksi hevosenlihaksi. Tammikuussa paljastuneen hevosenlihaskandaalin jälkeen bjuviläisen ruokayrityksen toimitusjohtajan tärkein tehtävä on ollut kuluttajan luottamuksen takaisinvoittaminen. ...
"Suuri shokki" Kun nauta olikin hevosta (1:50)Että Finduksen lasagnen liha olikin hevosta Romaniasta, eikä nautaa Ranskasta, ei ollut mitään mitä Jari Latvanen olisi voinut odotta. Tammikuussa paljastuneen hevosenlihaskandaalin jälkeen bjuviläisen ruokayrityksen toimitusjohtajan tärkeimpiin tehtäviin on kuulunut yrittää nostaa kuluttajan luottamusta kohti koko elintarvikealaa.
Torsdag 23 maj 2013 kl 13:45 (Sisu-uutiset)
Kielenelvytystä draaman avulla Hoitohenkilökunnalle tarjotaan kielen elvytystä draaman avulla Värmlandissa. Att förstå ger trygghet -kurssille osallistui vajaat kaksikymmentä eritasoista suomen kielen puhujaa. Teemana oli suomen kielen ...
Hoitohenkilökunnalle tarjotaan kielen elvytystä draaman avulla Värmlandissa. Att förstå ger trygghet -kurssille osallistui vajaat kaksikymmentä eritasoista suomen kielen puhujaa. Teemana oli suomen kielen elvytyksen lisäksi potilaan kohtaaminen, missä siinäkin on kielellä väliä. Tuula Marjeta oli yksi ...
"Draaman avulla voi käsitellä eri asioita" Kielenelvytystä draaman avulla (1:44)Hoitohenkilökunnalle tarjotaan kielen elvytystä draaman avulla Värmlannissa. Att förstå ger trygghet -kurssille osallistui vajaat kaksikymmentä eritasoista suomen kielen puhujaa. Teemana oli suomen kielen elvytyksen lisäksi potilaan kohtaaminen, missä siinäkin on kielellä väliä. Tuula Marjeta oli yksi kurssin kävijöistä.
Torsdag 23 maj 2013 kl 10:44 (Sisu-uutiset)
De unga är fler än de gamla Unga sverigefinnar långt ifrån beslut och organisationer "Prata mer om de ungas behov" Finska TV-sändningar till utlandet ändras Hotell med världens största bastu läggs ned
Unga sverigefinnar långt ifrån beslut och organisationer "Prata mer om de ungas behov" Finska TV-sändningar till utlandet ändras Hotell med världens största bastu läggs ned
Sisunyheter på svenska v.21 Sisunyheter på svenska v.21 (4:39)Sisunyheter på svenska v.21
Torsdag 23 maj 2013 kl 10:40 (Sisu-uutiset)
Göteborg päättää kansanäänestyksestä Göteborgin kunnanvaltuusto päättää iltapäivällä järjestäänkö kaupungissa kansanäänestys vai ei liikenteen ruuhkamaksuista. Iltapäivälehti GT on koko talven kampanjoinut ja kerännyt 40 000 allekirjoitusta ...
Göteborgin kunnanvaltuusto päättää iltapäivällä järjestäänkö kaupungissa kansanäänestys vai ei liikenteen ruuhkamaksuista. Iltapäivälehti GT on koko talven kampanjoinut ja kerännyt 40 000 allekirjoitusta kansanäänestyksen järjestämiseksi. Göteborg otti käyttööön ruuhkamaksut vuoden alussa.
Ruotsinsuomalaiset koulut kilpailevat Göteborgissa Ruotsinsuomalaisten vapaakoulujen kahdestoista kevättapahtuma Lisebergin vierailuineen ja yleisurheilukilpailuineen järjestetään Göteborgissa 23-25.5. Paikan päälle odotetaan ennätysmäärä lapsia, tarkalleen ...
Ruotsinsuomalaisten vapaakoulujen kahdestoista kevättapahtuma Lisebergin vierailuineen ja yleisurheilukilpailuineen järjestetään Göteborgissa 23-25.5. Paikan päälle odotetaan ennätysmäärä lapsia, tarkalleen 139.
"Koulujen suurin tapahtuma" "Ruotsinsuomalaisten koulujen suurin tapahtuma" (1:39)Ruotsinsuomalaisten vapaakoulujen kahdestoista kevättapahtuma Lisebergin vierailuineen ja yleisurheilukilpailuineen järjestetään Göteborgissa 23-25.5. Paikan päälle odotetaan ennätysmäärä lapsia.
Onsdag 22 maj 2013 kl 18:51 (Sisu-uutiset)
Neljäs levoton yö Tukholman lähiöissä Useissa Tukholman lähiöissä oli yöllä levontonta ja autoja sytytettiin tuleen. Palokunta oli liikkeellä ahkerasti ja kävi sammuttamassa kymmeniä tahallaan sytytettyjä tulipaloja.
Useissa Tukholman lähiöissä oli yöllä levontonta ja autoja sytytettiin tuleen. Palokunta oli liikkeellä ahkerasti ja kävi sammuttamassa kymmeniä tahallaan sytytettyjä tulipaloja.
onsdag 22 maj 2013
Islanti keskeytti EU-jäsenyyshakemuksensa Hallitus aikoo kuitenkin jatkaa jäsenyyden hakemista, jos islantilaiset suosittelevat kansanäänestyksessä EU:hun liittymistä.
Hallitus aikoo kuitenkin jatkaa jäsenyyden hakemista, jos islantilaiset suosittelevat kansanäänestyksessä EU:hun liittymistä.
Sairaanhoitoa pian myös paperittomille Hallitus päätti keskiviikkona, että luvatta maassa olevat saavat oikeuden samaan subventoituun sairaanhoitoon kuin turvapaikanhakijat.
Hallitus päätti keskiviikkona, että luvatta maassa olevat saavat oikeuden samaan subventoituun sairaanhoitoon kuin turvapaikanhakijat.
Vapaakouluista ei vielä sopua Vapaakoulukomitea saattaa kariutua puolueiden erimielisyyksiin. Koulutusministeri Jan Björklund (FP) on neuvotellut sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtajan Stefan Löfvenin kanssa yhteistyöstä.
Vapaakoulukomitea saattaa kariutua puolueiden erimielisyyksiin. Koulutusministeri Jan Björklund (FP) on neuvotellut sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtajan Stefan Löfvenin kanssa yhteistyöstä.
Rauhattomuudet Tukholman Husbyssä jatkuvat Rauhattomuudet Tukholman Husbyssä jatkuvat. Mellakat ovat levinneet myös Tukholman muihin esikaupunkialueisiin. Viime yönä Husbyssä rikottiin ikkunoita, autoja poltettiin ja taidekeskus Husby Gårdin keramiikkapaja ...
Rauhattomuudet Tukholman Husbyssä jatkuvat. Mellakat ovat levinneet myös Tukholman muihin esikaupunkialueisiin. Viime yönä Husbyssä rikottiin ikkunoita, autoja poltettiin ja taidekeskus Husby Gårdin keramiikkapaja tuikattiin tuleen. Sisuradio raportoi Husbystä.
"Tämä on ihan kamalaa" Rauhattamuudet Tukholman Husbyssä jatkuvat (1:52)2013-05-22 Rauhattamuudet Tukholman Husbyssä jatkuvat. Mellakat ovat levinneet myös Tukholman muihin esikaupunkialueisiin. Viime yönä Husbyssä rikottiin ikkunoita, autoja poltettiin ja taidekeskus Husby Gårdin keramiikkapaja tuikattiin tuleen. Toimittaja: Helena Huhta.
Onsdag 22 maj 2013 kl 16:04 (Sisu-uutiset) Pitkä raportti Husbystä Rauhattamuudet Tukholman Husbyssä jatkuvat - asukkaat eivät anna periksi (5:47)
Rauhattamuudet Tukholman Husbyssä jatkuvat. Mellakat ovat levinneet myös Tukholman muihin esikaupunkialueisiin. Viime yönä Husbyssä rikottiin ikkunoita, autoja poltettiin ja taidekeskus Husby Gård:n keramiikkapaja tuikattiin tuleen. Husbyssä 33 vuotta asunut Mirja Holm järkyttyi kuullessaan Husby Gård -kulttuurikeskuksen palosta viime yönä. Mukana myös Husby Gård toiminnanjohtaja Kerstin Wickström ja husbyläinen Erkki Jantunen. Toimittaja Helena Huhta Sveriges Radio Sisuradio.
Onsdag 22 maj 2013 kl 16:28 (Sisu-uutiset)
Arvostettu suomalaistunnustus ruotsinsuomalaiselle Koko työelämänsä kirjastoalalla toimineelle göteborgilaiselle Heli Henriksson Vasaralle on myönnetty Suomen Leijonan ritarikunnan 1. luokan ritarimerkki. Suurlähettiläs Harry Helenius luovutti sen hänelle keskiviikkona ...
Koko työelämänsä kirjastoalalla toimineelle göteborgilaiselle Heli Henriksson Vasaralle on myönnetty Suomen Leijonan ritarikunnan 1. luokan ritarimerkki. Suurlähettiläs Harry Helenius luovutti sen hänelle keskiviikkona iltapäivällä Tukholmassa.
Henriksson Vasaraa arvostetaan kirjastopiireissä Henriksson Vasaralle Suomen Leijonan ritarikunnan 1. luokan ritarimekki (1:45)2013-05-22 Koko työelämänsä kirjastoalalla toimineelle göteborgilaiselle Heli Henriksson Vasaralle on myönnetty Suomen Leijonan ritarikunnan 1. luokan ritarimerkki. Suurlähettiläs Harry Helenius luovutti sen hänelle keskiviikona iltapäivällä residenssissään. Toimittaja: Johanna Dickson
Onsdag 22 maj 2013 kl 12:38 (Sisu-uutiset)
Pakastettuja mansikoita epäillään hepatiitin aiheuttajaksi Viime vuoden lokakuussa puhjenneen hepatiitti A-purkauksen aiheutti todennäköisesti pakastemansikat, ilmoittaa Tarjuntasuojalaitos. Tähän asti epäiltynä ovat olleet kaikki pakastemarjat, mutta kyseessä ...
Viime vuoden lokakuussa puhjenneen hepatiitti A-purkauksen aiheutti todennäköisesti pakastemansikat, ilmoittaa Tarjuntasuojalaitos. Tähän asti epäiltynä ovat olleet kaikki pakastemarjat, mutta kyseessä on siis vain pakastemansikat. Mansikoiden alkuperästä ei ole tietoa.
"Från fabriksarbetare till akademiker" -sverigefinländarnas utbildningsnivå på väg upp De finländare som idag flyttar till Sverige skiljer sig stort från 60- och 70-talets arbetskraftsinvandrare. När 'den stora vågens' finska inflyttare var en lågutbildad grupp som gick direkt från färjan ...
De finländare som idag flyttar till Sverige skiljer sig stort från 60- och 70-talets arbetskraftsinvandrare. När 'den stora vågens' finska inflyttare var en lågutbildad grupp som gick direkt från färjan till fabriken, har dagens migranter till och med högre utbildning än medelsvensken. Det visar ...
Suomalaisilla nykymuuttajilla ruotsalaisia korkeampi koulutus Ruotsiin nykyään muuttavilla suomalaisilla on selvästi keskivertoruotsalaisia korkeampi koulutus. Tämän osoittavat Sisuradion Tilastolliselta keskustoimistolta SCB:ltä tilaamat tilastot. Kun 60-ja 70-lukujen ...
Ruotsiin nykyään muuttavilla suomalaisilla on selvästi keskivertoruotsalaisia korkeampi koulutus. Tämän osoittavat Sisuradion Tilastolliselta keskustoimistolta SCB:ltä tilaamat tilastot. Kun 60-ja 70-lukujen niin sanotun suuren muuttoaallon Ruotsiin mukanaan tuomat suomalaiset olivat ruotsalaisia heikommin ...
"Täällä ei ole totuttu akateemisiin suomalaisiin" Suomalaisilla nykymuuttajilla ruotsalaisia korkeampi koulutus (1:36)Ruotsiin nykyään muuttavilla suomalaisilla on selvästi keskivertoruotsalaisia korkeampi koulutus.Tämän osoittavat Sisuradion Tilastolliselta keskustoimistolta SCB:tä tilaamat tilastot. Kun 60-ja 70-lukujen niin sanotun suuren muuttoaallon Ruotsiin mukanaan tuomat suomalaiset olivat ruotsalaisia heikommin koulutettuja on tilanne nyt aivan toinen. Anu Henriksson muutti alunperin yliopisto-opintojensa takia Ruotsiin. Toimittaja: Kaisa Vuonokari.
Torsdag 16 maj 2013 kl 15:17 (Sisu-uutiset)
Ruotsin suomalaistaustaisten koulutustaso nousussa Ruotsinsuomalaisten toinen sukupolvi on vanhempiaan selvästi korkeammin koulutettu. Keskivertoruotsalaisten koulutustasolle he eivät kuitenkaan edelleenkään yllä, osoittaa Sisuradion tilastolliselta keskustoimistolta ...
Ruotsinsuomalaisten toinen sukupolvi on vanhempiaan selvästi korkeammin koulutettu. Keskivertoruotsalaisten koulutustasolle he eivät kuitenkaan edelleenkään yllä, osoittaa Sisuradion tilastolliselta keskustoimistolta tilaamat tilastot. Viime vuosikymmeninä Ruotsiin muuttaneille suomalaisilla on sen sijaan ...
Tehdastyöläisistä akateemisiin Ruotsin suomalaistaustaisten koulutustaso nousussa (10:45)Ruotsinsuomalaisten toinen sukupolvi on vanhempiaan selvästi korkeammin koulutettu. Keskivertoruotsalaisten koulutustasolle he eivät kuitenkaan edelleenkään yllä, osoittaa Sisuradion tilastolliselta keskustoimistolta tilaamat tilastot. Viime vuosikymmeninä Ruotsiin muuttaneille suomalaisilla on sen sijaan keskivertoruotsalaisiakin korkeampi koulutus. Toimittaja: Kaisa Vuonokari ja Pirjo Hamilton.
Måndag 20 maj 2013 kl 15:02 (Sisu-uutiset) Suomalaisia pidetään reippaina ryyppäävinä duunareina Suomalaisia pidetään reippaina ryyppäävinä duunareina (2:49)
2013-05-22 Suomalaisista on edelleen vanhanaikainen myyttinen kuva kovasti töitä paiskivina ja alkoholia reippaasti nauttivina duunareina, Anu Henriksson kertoo. Toimittaja: Kaisa Vuonokari
Onsdag 22 maj 2013 kl 10:40 (Sisu-uutiset)
Haaparannan kylpylähotellin taru ohi Haaparannan kylpylähotelli Cape Eastin ja maailman suurimman saunan taru on päättymässä. Alamäki alkoi viime kesänä, jolloin kylpylä vahingoittui pahasti tulipalossa. Omistaja Roger Akelius on yrittänyt ...
Haaparannan kylpylähotelli Cape Eastin ja maailman suurimman saunan taru on päättymässä. Alamäki alkoi viime kesänä, jolloin kylpylä vahingoittui pahasti tulipalossa. Omistaja Roger Akelius on yrittänyt myydä kylpylähotellikokonaisuutta sellaisenaan, mutta kun kiinnostusta ei ole ollut, on hän nyt ilmoittanut ...
"Tosi surullista" Haaparannan kylpylähotellin taru ohi (1:36)Haaparannan kylpylähotelli Cape Eastin ja maailman suurimman saunan taru on päättymässä. Alamäki alkoi viime kesänä, jolloin kylpylä vahingoittui pahasti tulipalossa. Omistaja Roger Akelius on yrittänyt myydä kylpylähotellikokonaisuutta sellaisenaan, mutta kun kiinnostusta ei ole ollut, on hän nyt ilmoittanut myyvänsä sen palasina. Esimerkiksi hotellin 170 huonetta on myytävänä moduleina vaikapa opiskelija-asuntolatarpeisiin. Monet haaparantalaiset ovat tyrmistyneitä, kuten Paula Pietinhuhtakin.
Tisdag 21 maj 2013 kl 13:58 (Sisu-uutiset)
Husbyn mellakat leviävät Kolmantena peräkkäisenä yönä Tukholman Husbyssä on ollut rauhatonta. Laseja on rikottu ja autoja tuikattu tuleen. Jakobsbergissä on hajoitettu myös poliisitalon ikkunat. Mellakat ovat levinneet myös muualle ...
Kolmantena peräkkäisenä yönä Tukholman Husbyssä on ollut rauhatonta. Laseja on rikottu ja autoja tuikattu tuleen. Jakobsbergissä on hajoitettu myös poliisitalon ikkunat. Mellakat ovat levinneet myös muualle Tukholman siirtolaistiheimmille esikaupunkialueille.
Sisuradio testaa Disqus-kommentointia Sisuradio alkaa tästä päivästä (22.5.) lähtien testata Disqus-kommentointijärjestelmää yhdessä noin kymmenen muun Sveriges Radio -toimituksen kanssa. Kommentointia varten käyttäjän pitää nyt ...
Sisuradio alkaa tästä päivästä (22.5.) lähtien testata Disqus-kommentointijärjestelmää yhdessä noin kymmenen muun Sveriges Radio -toimituksen kanssa. Kommentointia varten käyttäjän pitää nyt kirjautua sisään, mutta mahdollisuus kommentoida anonyyminä säilyy tästä huolimatta. Sisäänkirjautumisen ...
tisdag 21 maj 2013
Ruotsidemokraatit kyseenalaistivat saamelaisten oikeuksia Ruotsidemokraatit ovat esittäneet valtiopäivillä välikysymyksen saamelaisten oikeuksista.
Ruotsidemokraatit ovat esittäneet valtiopäivillä välikysymyksen saamelaisten oikeuksista.
Pääministeri kehottaa yhteistyöhön Pääministeri Fredrik Reinfeldt kehottaa yhteistyöhön Tukholman Husbyn levottomuuksien lopettamiseksi.
Pääministeri Fredrik Reinfeldt kehottaa yhteistyöhön Tukholman Husbyn levottomuuksien lopettamiseksi.
Kahta nuorta syytetty Instagram-panettelusta Göteborgissa 15- ja 16-vuotiaat nuoret ovat syytettyinä törkeästä panettelusta johtuen viime vuoden joulukuussa kohua herättäneistä kommenteista ja kuvista kuvapalvelu Instagramissa. Verkosta levottomuudet ...
Göteborgissa 15- ja 16-vuotiaat nuoret ovat syytettyinä törkeästä panettelusta johtuen viime vuoden joulukuussa kohua herättäneistä kommenteista ja kuvista kuvapalvelu Instagramissa. Verkosta levottomuudet levisivät Göteborgin kaduille.
Saabin rikosepäilty Jonsson jättää Vattenfallin Saab Automobilen entinen toimitusjohtaja Jan-Åke Jonsson vetäytyy luottamustehtävistään toistaiseksi.
Saab Automobilen entinen toimitusjohtaja Jan-Åke Jonsson vetäytyy luottamustehtävistään toistaiseksi.
Raportti: "Nuoret laiminlyöty ruotsinsuomalaisjärjestöissä" Ruotsinsuomalaisten järjestöjen ja Ruotsin kuntien on otettava nuoret toisen ja kolmannen polven ruotsinsuomalaiset nykyistä huomattavasti paremmin huomioon. Muuten suomen kielen tulevaisuutta ei voida ...
Ruotsinsuomalaisten järjestöjen ja Ruotsin kuntien on otettava nuoret toisen ja kolmannen polven ruotsinsuomalaiset nykyistä huomattavasti paremmin huomioon. Muuten suomen kielen tulevaisuutta ei voida turvata Ruotsissa. Näin todetaan Ruotsinsuomalaisten valtuuskunnan tilaamassa raportissa.
"Ongelma sekä demokratian että kielen kannalta" Raportti: "Nuoret laiminlyöty ruotsinsuomalaisjärjestöissä" (1:35)Ruotsinsuomalaisten järjestöjen ja Ruotsin kuntien on otettava nuoret toisen ja kolmannen polven ruotsinsuomalaiset nykyistä huomattavasti paremmin huomioon. Muuten suomen kielen tulevaisuutta ei voida turvata Ruotsissa.Näin todetaan Ruotsinsuomalaisten valtuuskunnan tilaamassa raportissa. Yksi raportin laatijoista on Ruotsin kirkon monikielisyysyksikön johtaja Kaisa Syrjänen Schaal.
Tisdag 21 maj 2013 kl 13:00 (Sisu-uutiset)
Wasalinen tuore johtaja lupaa uuden aluksen lähivuosina Merenkurkun matkustajaliikennettä hoitava Wasaline, eli entinen Vaasanlaivat on saanut uuden toimitusjohtajan kauppatieteen maisteri, insinööri Jan Teirin. Hän ottaa tehtävän vastaan tänään tiistaina. ...
Merenkurkun matkustajaliikennettä hoitava Wasaline, eli entinen Vaasanlaivat on saanut uuden toimitusjohtajan kauppatieteen maisteri, insinööri Jan Teirin. Hän ottaa tehtävän vastaan tänään tiistaina.
"Tehtäväni on mahdollistaa, rakentaa ja ottaa käyttöön uusi alus" Uusi toimitusjohtaja Jan Teir uskoo tuovansa Wasalinelle projektiosaamista (1:25)2013-05-21 Merenkurkun matkustajaliikennettä hoitava Wasaline, eli entinen Vaasanlaivat on saanut uuden toimitusjohtajan kauppatieteen maisteri, insinööri Jan Teirin. Hän ottaa tehtävän vastaan tiistaista alkaen. Hän on tähän asti työskennellyt pohjalaisten kuntien omistamassa jätteenpolttoyhtiö Westenergyssä. Hän pitää etuna kokemusta työskentelystä kuntien omistamassa yritysmaailmassa. Toimittajana oli Erpo Heinolainen.
Tisdag 21 maj 2013 kl 12:12 (Sisu-uutiset)
Ylen koko tarjonta ei avaudu ulkosuomalaisille Yle pyrkii laajentamaan televisiotarjontaansa ulkosuomalaisille. Tavoitteena on, että kaikki Suomessa tuotetut tv-ohjelmat näkyisivät ennen pitkää myös Suomen ulkopuolella internetin välityksellä. Kokonaisia ...
Yle pyrkii laajentamaan televisiotarjontaansa ulkosuomalaisille. Tavoitteena on, että kaikki Suomessa tuotetut tv-ohjelmat näkyisivät ennen pitkää myös Suomen ulkopuolella internetin välityksellä. Kokonaisia tv-kanavia ulkosuomalaisten ulottuville ei kuitenkaan näillä näkymin ole tulossa.
Tulevaisuudessa enemmän Yle Areenan tarjontaa ulkomaille Tulevaisuudessa enemmän Yle Areenan tarjontaa ulkomaille (1:37)2013-05-21 Yle pyrkii laajentamaan televisiotarjontaansa ulkosuomalaisille. Tavoitteena on, että kaikki Suomessa tuotetut tv-ohjelmat näkyisivät ennen pitkää myös Suomen ulkopuolella internetin välityksellä. Kokonaisia tv-kanavia ulkosuomalaisten ulottuville ei kuitenkaan näillä näkymin ole tulossa. Toimittaja: Katri Nisula
Tisdag 21 maj 2013 kl 10:08 (Sisu-uutiset)
Tuhannet eläkeläiset eivät hae tukea Useat tuhannet eläkeläiset jättävät asuntotuen hakemisen tekemättä, vaikka tuki on lähes tuhat kruunua kuukaudessa. Valtiontalouden tarkastusviraston (Riksrevisionen) raportin mukaan 140 000 eläkeläistä ...
Useat tuhannet eläkeläiset jättävät asuntotuen hakemisen tekemättä, vaikka tuki on lähes tuhat kruunua kuukaudessa. Valtiontalouden tarkastusviraston (Riksrevisionen) raportin mukaan 140 000 eläkeläistä eivät hae tukea, vaikka he ovatkin siihen oikeutettuja. Virasto arvostelee hallitusta ja eläkevirastoa ...
Ruuhkamaksuäänestys saamassa riittävästi tukea Göteborgissa Göteborgissa järjestetään todennäköisesti kansanäänestys ruuhkamaksuista, kertoo uutistoimisto TT. Göteborgin kunnanvaltuustossa on TT:n saamien tietojen mukaan riittävä enemmistö kansanäänestyksen järjestämiseksi. ...
Göteborgissa järjestetään todennäköisesti kansanäänestys ruuhkamaksuista, kertoo uutistoimisto TT. Göteborgin kunnanvaltuustossa on TT:n saamien tietojen mukaan riittävä enemmistö kansanäänestyksen järjestämiseksi. Kunnanvaltuusto äänestää asiasta torstaina. Göteborgissa noin 50 000 ihmistä on allekirjoittanut ...
Mehiläiskuolemat yleisiä talvella Mehiläistarhojen mehiläispesissä on talven aikana kuollut huolestuttavan suuri määrä mehiläisiä. Mehiläisten tärkeimmät tehtäväthän, pölyttäminen ja hunajan valmistaminen, saattavat nyt jäädä tekemättä. Mehiläiskuolemien ...
Mehiläistarhojen mehiläispesissä on talven aikana kuollut huolestuttavan suuri määrä mehiläisiä. Mehiläisten tärkeimmät tehtäväthän, pölyttäminen ja hunajan valmistaminen, saattavat nyt jäädä tekemättä. Mehiläiskuolemien taustalla on muun muassa maaviljelijöiden käyttämät myrkyt, sanoo gävleläinen mehiläistarhaaja ...
"Maanviljelijät käyttävät uudenlaisia myrkkyjä" "Maanviljelijät käyttävät uudenlaisia myrkkyjä" (1:57)Gävleläinen mehiläistarhaaja Matias Köping. Toim. Jonas Blomqvist
Måndag 20 maj 2013 kl 18:59 (Sisu-uutiset)
Poliisi pidätti ainakin seitsemän Husbyssä Tukholman poliisi on yön aikana pidättänyt ainakin seitsemän henkilöä Husbyn kaupunginosassa epäiltyinä väkivaltaisesta mellakoinnista. Tiistain vastaisen yön aikana Husbyssä sytytettiin autoja ...
Tukholman poliisi on yön aikana pidättänyt ainakin seitsemän henkilöä Husbyn kaupunginosassa epäiltyinä väkivaltaisesta mellakoinnista. Tiistain vastaisen yön aikana Husbyssä sytytettiin autoja tuleen, ja nuorisojengit kivittävät palomiehiä. Poliisin mukaan mellakointiin osallistui reilut viisikymmentä ...
måndag 20 maj 2013
Pajalan kaivostoiminta yhä vaakalaudalla Norrbottenin Pajalassa toimiva kaivosyhtiö Northland Resources ei ole vieläkään löytänyt riittävästi uusia rahoittajia toiminnan jatkamiseksi Kaunisvaaran kaivoksessa. Yhtiön on keskiviikkoon menessä saatava ...
Norrbottenin Pajalassa toimiva kaivosyhtiö Northland Resources ei ole vieläkään löytänyt riittävästi uusia rahoittajia toiminnan jatkamiseksi Kaunisvaaran kaivoksessa. Yhtiön on keskiviikkoon menessä saatava yhteensä kaksi ja puoli miljardia kruunua kasaan, raportoi Radio Norrbotten. Northlandin uudeksi ...
Saabin johtajia epäillään verorikoksesta Kolmea entistä Saab Automobilen johtokunnan jäsentä epäillään törkeästä verotarkastuksen vaikeuttamisesta vuosien 2010 ja 2011 aikana, raportoi Ruotsin Radion P4 Väst. Talousrikosviranomainen kuulusteli ...
Kolmea entistä Saab Automobilen johtokunnan jäsentä epäillään törkeästä verotarkastuksen vaikeuttamisesta vuosien 2010 ja 2011 aikana, raportoi Ruotsin Radion P4 Väst. Talousrikosviranomainen kuulusteli maanantaina epäiltyjä. Kuulustelujen jälkeen johtajat pidätettiin. Pääsyyttäjä Olof Sahlgrenin mukaan ...
Ruotsinsuomi hyväksyttävä äidinkieleksi Ruotsinsuomi on kaikkien Ruotsissa asuvien suomalaisten äidinkieli, sanoo eläkkeellä oleva äidinkielenopettaja Leena Paalanen.
Ruotsinsuomi on kaikkien Ruotsissa asuvien suomalaisten äidinkieli, sanoo eläkkeellä oleva äidinkielenopettaja Leena Paalanen.
"Me kaikkien kieli on sekakieltä" "Me kaikkien kieli on sekakieltä" (1:38)Ruotsinsuomi on kaikkien Ruotsissa asuvien suomalaisten äidinkieli. Toimittajana Juhamatti Pelkonen
Måndag 20 maj 2013 kl 15:37 (Sisu-uutiset)
Jälkiveron maksamismuutos kiukuttaa eläkeläisiä Ruotsin veroviranomainen on muuttanut käytäntöjään, mitä lisäveron eli mätkyjen maksamiseen tulee.
Ruotsin veroviranomainen on muuttanut käytäntöjään, mitä lisäveron eli mätkyjen maksamiseen tulee.
"Nyt on pakko kääntyä veroviraston puoleen henkilökohtaisesti" "Nyt on pakko kääntyä veroviraston puoleen henkilökohtaisesti" (1:56)Veroviranomainen on poistanut veroilmoituksesta tilisiirtolomakkeen, mikä ärsyttää eläkeläisiä. Toimittajana Teija Martinsson
Måndag 20 maj 2013 kl 13:53 (Sisu-uutiset)
Enköpingin suomenkielinen hoivakoti avattu Vanhustenhoidosta vastaava ministeri Maria Larsson vihki vastikään Enköpingissä uuden vanhusten hoitokodin, jossa on osasto myös suomenkielisille vanhuksille.
Vanhustenhoidosta vastaava ministeri Maria Larsson vihki vastikään Enköpingissä uuden vanhusten hoitokodin, jossa on osasto myös suomenkielisille vanhuksille.
Oiken mukava on asua täällä, sanoo Enköpingin hoivakodin asukas Oiken mukava on asua täällä, sanoo Enköpingin hoivakodin asukas (1:48)Enköpingin vanhusten hoivakodin suomenkieliselle osastolle on muuttanut kolme ikäihmistä. Toimittajana Pirjo Hamilton
Måndag 20 maj 2013 kl 13:31 (Sisu-uutiset)
Tukholman Husbyn öiset mellakat rauhoittumassa Tukholman Husbyn kaupunginosassa riehuneet palot on nyt sammutettu. Yli 50 vuokralaista jouduttiin tilapäisesti evakuoimaan yön aikana Husbyssä poliisin ja nuorten yhteenotosta johtuen. ...
Tukholman Husbyn kaupunginosassa riehuneet palot on nyt sammutettu. Yli 50 vuokralaista jouduttiin tilapäisesti evakuoimaan yön aikana Husbyssä poliisin ja nuorten yhteenotosta johtuen.
Älypuhelimen äppi pelastaa henkiä Tansaniassa Älypuhelimen sovelluksen, eli äppin avulla halutaan parantaa sairaanhoitoa Tansanian maaseudulla. Kyseessä on Dr. Maombi niminen äppi, jonka projektiryhmässä mukana on muun muassa Nima Jokilaakso, teknisen ...
Älypuhelimen sovelluksen, eli äppin avulla halutaan parantaa sairaanhoitoa Tansanian maaseudulla. Kyseessä on Dr. Maombi niminen äppi, jonka projektiryhmässä mukana on muun muassa Nima Jokilaakso, teknisen korkeakoulun nanoteknologian tutkija.
"Kyse on elämästä ja kuolemasta" Dr. Maombi-äppi pelastaa henkiä Tanzaniassa (1:55)Dr. Maombi-äppin avulla halutaan parantaa sairaanhoitoa Tanzanian maaseudulla. Tässä on kyse elämästä ja kuolemasta, sanoo äppin projektiryhmässä työskentelevä Teknisen korkeakoulun nanoteknologian tutkija Nima Jokilaakso. Toimittaja: Mikko Mäkitalo.
Onsdag 24 april 2013 kl 15:52 (Sisu-uutiset)