Kirkkoherra suhtautuu varovaisesti Tukholman seurakunnan laajentamiseen

Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkkoherra suhtautuu varovaisesti ehdotukseen laajentaa seurakunnan kuuluvuusaluetta Tukholman kaupungista koko hiippakuntaan. Seurakunnan kirkkoherra Peter Träisk on huolestunut läänin paikallisten seurakuntien vastuun siirtymisestä Tukholman suomalaiseen seurakuntaan ja Vanhaan kaupunkiin.

Kirkolliskokoukseen jätetyssä aloitteessa ehdotetaan Tukholman suomalaisen seurakunnan jäsenalueen laajentamista Tukholman kaupungista koko hiippakuntaan Tukholman saksalaisen kirkon mallin mukaan.

Saksalainen seurakunta muutti kuuluvuusaluettaan vuosituhanteen vaihteessa kattamaan koko hiippakunnan, jolloin jäsenmäärä yli kymmenkertaistui, kertoo seurakunnan kirkkoherra Wolfgang Wallrich.

Kun seurakunnalla 90-luvun lopulla oli 150 jäsentä on jäsensääntöjen muutoksen jälkeen jäseniä noin 2000. Lisäksi seurakunnalla on parisataa tukijäsentä, toiminnasta kiinnostuneita alueen ulkopuolella asuvia tai seurakunnan entisiä jäseniä.

Tukholman suomalaisella seurakunnalla on nyt noin 9000 jäsentä. Seurakunnan nopea kasvu saksalaisen seurakunnan tavoin asettaisi suuria haasteita toiminnalle ympäri Tukholmaa ja vaatimuksia lisähenkilökunnan palkkaamiselle.

Kirkolliskokous ei voine hyväksyä aloitetta kuulematta seurakunnan mielipidettä, joten todennäköistä on että kokous pyytää kysymystä selvitettävän, sanoo hiippakunnan juristi Göran Fridblom SR Sisuradiolle. Kirkkoherra Peter Träisk kannattaa maltillista asennoitumista kysymykseen.

SR Sisuradio/Niki Bergman
niki.bergman@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Lue lisää toimintatavoistamme.