Rajaseudun kasvumahdollisuudet ilahduttavat Pohjoismaiden neuvostoa

Pohjoismaiden neuvoston Ruotsin valtuuskunta on tutustunut rajaseudun kehitykseen Haaparanta-Torniossa.

Valtuuskunnan jäsenet pitävät rajaseudun kasvua myönteisenä ja ilahduttavana asiana.

Pohjoismaiden neuvoston Ruotsin delegaatio on tutustunut  Haaparanta-Tornion alueeseen kahden päivän vierailulla. Kahdelle matkaan osallistuvalle valtiopäiväedustajalle, Ruotsin delegaation puheenjohtajalle Sinikka Bohlinille ja Stefan Tornbergille matka oli myös paluu lapsuuden maisemiin.

Delegaatio tapasi muun muassa Ikean paikallisen johtajan Gunnel Normanin. Palomestari Matti Aarni Kemi-Tornio hälytyspalvelusta kertoi palokunnan potevan päällystöpulaa ja hälytysten lisääntyneen 40 prosentilla Ikean avaamisen jälkeen. Hän esitteli poliitikoille viiden vuoden toimenpideohjelman yhteisen Haaparanta-Kemi-Tornio -hälytyspalvelun kehittämiseksi.

Myös Pohjoismaiden neuvoston Suomen delegaatio on käynyt tutustumassa samoihin asioihin, kertoi kansainvälisten asioiden sihteeri Tapio Pekkola Suomen eduskunnasta.

SR Sisuradio/Juha Tainio                         juha.tainio@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Lue lisää toimintatavoistamme.