Suomen vaalien äänestyspaikkojen määrä ennallaan
Ruotsissa asuvien Suomen kansalaisten äänetyspaikkojen määrä Suomen kevään eduskuntavaaleissa säilyy ennallaan.
Yksi ennakkoännestyspaikoista eli Ystad jää kuitenkin pois ja tilalle tulee toinen eli Värmdön Gustavasberg.
Suomen ulkoministeriö kysynyt äänestyspaikkojen valinnoissa neuvoa paikallisilta Suomi-seuroilta.
Suomi tarjoaa jälleen kansalaisilleen mahdollisuuden äänestää yli kolmessakymmessä ennakkoäänestyspaikassa Suomen maaliskuussa pidettävissä eduskuntavaaleissa.
Eniten niitä on Ruotsissa, ja täällä ennakkoon voi äänestää 35 edustustossa tai edustuston tilapäisessä toimipaikassa.
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on ulkomailla
5. - 8. maaliskuuta.
Ruotsissa Tukholmassa olevassa suurlähetystössä ja Göteborgin pääkonsulaatissa voi äänestää kaikkina neljänä päivänä. Muiden äänestyspaikkojen aukioooloajat vaihtelevat kolmesta yhteen päivään.
Suomen ulkoministeriö lähetti viime kesänä kyselyn Ruotsinsuomalaisten keskusliittoon kuuluville Suomi-seuroille mahdollisista uusista ennakkoäänetyspaikoista.
Ainoa esitys uudesta ennakkoäänetyspaikasta tuli Värmdön Gustavsbergin eläkeläisiltä ja sinne myös perustetaan äänestyspiste.
Viime Suomen eduskuntavaaleissa Ystadissa annettiin kymmenen ääntä ja tämä vaaliväsysmys on nyt koitunut Ystadin kohtaloksi sillä äänetyspaikka ei ole enää mukana.
Suomen eduskunta vaalien varsinainen äänetyspäivä on Suomessa 16. maaluiskuuta.
Äänetyspaikat:
Borlänge
Borås
Botkyrka
Eskilstuna
Fagersta
Gustavsberg
Gävle
Göteborg
Halmstad
Jönköping
Karlskoga
Karlstad
Kiiruna
Luulaja
Malmö
Motala
Norrköping
Norrtälje
Nyköping
Olofström
Oskarshamn
Skövde
Tukholma
Sundsvall
Södertälje
Trollhättan
Uumaja
Upplands-Väsby
Uppsala
Visby
Värnamo
Västerås
Örebro
Örnsköldsvik
Östersund